Suomella on liikaa velkaa, valtiolla ei

Budjettiriihen jälkipuheet ovat korostaneet huolta valtion velkaantumisesta kuin hypnoottista loitsua. Puheiden mukaan valtiolla on jo liikaa velkaa ja siksi velan kasvu on pakko pysäyttää. Tämä perustuu kuitenkin harhaan.

31.8.2014

Jan Hurri

Analyysi

Valtionvelan absoluuttiseen euromäärään tuijottaminen on silti parhaimmillaankin hyödytöntä ja pahimmillaan se synnyttää juuri sellaisia harha-aistimuksia, jollaisten vallassa talouspolitiikkaa paraikaa Suomessa näytetään harjoitettavan.
Valtiontalous osa
kansantaloutta
Ongelmallista on velkatarkastelujen rajaaminen pelkän valtionvelan tunnuslukuihin, niin kuin julkinen talous olisi irrallaan Suomen kansantalouden kokonaisuudesta. Valtio ja muu julkinen talous ovat kuitenkin kiinteä osa sitä.
Suomen asema EU- ja euromaana muistuttaa, ettei velkamäärien ja velkaisuuden tarkastelua ole perusteltua rajata pelkästään Suomen kansantalouteen.
Silmien sulkeminen muiden EU- ja euromaiden velkakehitykseltä – ja Suomen asemalta ison velkaisen kokonaisuuden osana – voi synnyttää suorastaan kohtalokkaita virhearvioita.
Velkaharhoja on kuitenkin mahdollista hälventää tarkastelemalla valtion ja koko Suomen kansantalouden velkataakkaa yhtenä kokonaisuutena ja euroalueen osana.
Yksi epätavallinen johtopäätös on, että Suomen valtiolla ei ole liikaa velkaa mutta Suomella on. Ja yksi epäsovinnainen johtopäätös on, että euroalueen mitoissa Suomen valtiolla on ennemmin liian vähän kuin liian paljon velkaa.
Markkinoilla ei näy
merkkejä velkahuolista
Pääministeri Alexander Stubb korosti keskiviikkona budjettiriihen "isoa kuvaa" maalatessaan, että "valtion velkaantumisen tahti hidastuu".
Hänen toistamansa perushokeman mukaan valtion velkaantuminen on pakko pysäyttää, sillä velkaa on jo liikaa.
Stubb tuskaili valtion liian suurta velkamäärää sattumoisin samaan aikaan, kun valtion rahoitushuollosta vastaava Valtiokonttori hankki valtiolle uutta pitkäaikaista lainarahaa taas edullisemmin ehdoin kuin milloinkaan ennen.
Uuden kuusivuotisen velkakirjalainan liikkeeseenlasku sujui keskiviikkona vailla pienimpiäkään merkkejä rahoittajien kaikkoamisesta tai muistakaan vaikeuksista.
Valtiokonttori haki markkinoilta neljän miljardin euron lainaerää. Kansainväliset sijoittajat tarjosivat tuplaten suurempaa rahamäärää.
Valtion kymmenvuotisen velkakirjan markkinakorko oli budjettiriihen tuskaisten velkalausuntojen aikaan suurin piirtein yksi prosentti ja vain hiuksenhienosti korkeampi kuin Saksan vastaava korko.
Historiallisen matala korkotaso merkitsee esimerkiksi sitä, että valtion budjettitalouden korkomenot ovat nykyiselläkin velkamäärällä keveimmillään yli 20 vuoteen.
Kansainvälisten velkakirjamarkkinoiden suursijoittajat eivät toisin sanoen näe Suomen valtion velkamäärässä ja velkaantumisen tahdissa pienintäkään syytä huoleen.
Liian suuri velkamäärä
jarruttaa talouskasvua
Kansainvälisiä suursijoittajia neuvova analyysiyhtiö Strategic Analysis Corporation on vuosikymmenten ajan tutkinut velan vaikutuksia kansantalouksien suorituskykyyn.
Sen mukaan kansantalouden kokonaisvelkataakalla on enemmän merkitystä kuin esimerkiksi pelkän valtion velkaisuudella. Lopulta korkoihin ja lyhennyksiin on löydyttävä rahaa joka tapauksessa saman kansantalouden tuloista, olipa velka julkisen tai yksityisen talouden nimissä.
Analyysiyhtiön mukaan kansantalouden ihanteellinen velkasuhde on 150 prosenttia vuotuisen kokonaistuotannon arvosta. Yhtiö laskee luvun ynnäämällä yhteen julkisen talouden, kotitalouksien, yritysten ja rahoitusalan bruttovelat ja suhteuttamalla summan kansantalouden vuotuisen kokonaistuotannon arvoon.
Tuota pienempi velkamäärä ei avita talouskasvua niin paljon kuin ihanteellinen velkarahoituksen määrä tekee, mutta raskaampi velkataakka alkaa jo rasittaa talouden kasvuvoimia.
Yhtiön tutkimusten perusteella velkataakasta tulee talousjarru, kun velkaisuusaste kipuaa 200 prosenttiin, ja raskas jarru, kun suhdeluku karkaa yli 350 prosentin.
Suomessa valtio tai edes koko julkinen talous ei pääse yksin lähellekään huolestuttavia velkaisuuden raja-arvoja. Mutta Suomen koko kansantalous on kaukana niiden tuolla puolen.
Koko Suomi on jo
velkaloukussa
Suomen valtion ja muun julkisen talouden yhteenlaskettu suhteellinen velkaisuusaste on alle 60 prosenttia, mikä täyttää yhtenä harvoista euromaista Euroopan unionin (EU) velkarajat.
Analyysiyhtiön tapaan laskettu Suomen kansantalouden bruttovelka on yli 500 prosenttia vuotuisen kokonaistuotannon arvosta. Jos rahoitusalan velat jätetään pois laskuista, on Suomen kokonaisvelka-aste melkein 250 prosenttia.
Tilastokeskuksen ja Suomen Pankin tuoreimpien velkatilastojen mukaan Suomen julkisella taloudella (valtio, kunnat ja muut julkisyhteisöt) on velkaa noin 110 miljardia, kotitalouksilla 140 miljardia, yrityksillä 200 miljardia ja rahoitusalalla 600 miljardia euroa.
Velkaa on kaikkiaan vähän yli tuhat miljardia euroa eli kymmenen kertaa niin paljon kuin valtiolla yksistään. Ilman rahoitusalan velkoja Suomen piikissä on 450 miljardin euron velat.
Tuon velkamäärän hoitaminen alkaa syödä talouskasvun eväitä samalla hetkellä, kun korot kääntyvät nousuun. Valtion velka ei ole Suomen velkahuolista suurin, vaan pienin.
Mutta miten käy
velanmaksukyvyn?
Valtion velkataakan taittaminen laskuun on talouspolitiikan tavoitteena suorastaan masokistinen, jos siitä koituu kansantalouden kokonaisuudelle enemmän haittaa kuin hyötyä, niin kuin Suomessa näyttää koituvan.
Näin käy, jos kesken talouskriisin toteen pannut veronkorotukset ja menoleikkaukset heikentävät enemmän kansantaloutta ja sen velanmaksukykyä kuin pienentävät velkamäärää. Valtion suhteellinen velkaisuus paisuu eikä pienene.
Vastaavasti likimain taikauskoisesta velkahuolesta hellittäminen ja talouskasvun rohkaiseminen voi nopeammin johtaa myös velkaisuuden kevenemiseen. Näin käy, jos talous toipuu nopeammin kuin nimellinen velkamäärä kasvaa.
Tällaiset absoluuttisen velkamäärän ja suhteellisen velkaisuuden keskinäiset eroavuudet ja yhteydet kansantalouden kokonaisuuteen ovat esimerkiksi velkakirjamarkkinoiden toimijoille tuiki tuttu ilmiö.
Sen sijaan talouspolitiikan päättäjille ne tuntuvat olevan liian vaikea pala purtavaksi EU:n komissiota myöten.
Onko valtiolla sittenkin
liian vähän velkaa?
Talouspolitiikan keskittyminen valtion ja muun julkisen talouden velkaisuuteen on osin perua EU:n taloussäännöistä, jotka määrittelevät julkisen talouden velkamäärälle kattorajan mutta sulkevat silmänsä koko kansantalouden velkaisuudelta.
EU:n velkarajan mukaan jäsenvaltion julkisella taloudella saa olla velkaa korkeintaan 60 prosenttia vuotuisen kokonaistuotannon arvosta.
Vanhoista euromaista vain Suomi täyttää yhteisen velkaehdon, kun taas muut valtiot ovat ennemmin viitanneen velkarajoille kintaalla kuin pyrkineet noudattamaan niitä.
Eurovaltioiden velkaisuusasteet ovat keskimäärin sadan prosentin tuntumassa ja kaikki suuret jäsenvaltiot ovat Saksaa myöten tuntuvasti Suomea velkaisempia. Italian valtion velkaisuusaste on pian 130 prosenttia.
Radikaalisti muita eurovaltioita kevyempi julkisen talouden velkataakka voi toki olla suomalaispäättäjien ylpeyden aihe.
Selvästi muita keveämpi velkataakka on Suomelle myös sitä suurempi riski mitä pidemmälle toinen toistaan raskaammin ylivelkaisten euromaiden erilaiset yhteisvastuujärjestelyt soljuvat.
Tällaisessa ylivelkaisessa seurassa Suomen valtiolla on ennemmin liian vähän kuin liian paljon velkaa. Ellei tarkoitus ole ensin keventää omaa velkataakkaa alta pois ennen kuin koittaa aika maksaa muidenkin velkoja.