Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Rahat ulos pankista – mutta mitä tilalle?

Rahat ulos pankista – mutta mitä tilalle?
Pankkien talletuskorot ovat vielä edes joten kuten plussan puolella. Mutta mitä sijoitustilin tilalle, jos talletuskorko painuu roimasti miinukselle tai luottamus pankkeihin muuten pettää? Tilirahalle on ainakin kaksi klassista vaihtoehtoa – ja pari kepulikikkaa.
7.2.2016

Suomalaisilla yksityishenkilöillä on pankkitileillään kymmenien miljardien eurojen rahavarat, joita he eivät tarvitse jokapäiväisen arkielämänsä tarpeisiin. Suurin osa näistä säästöistä on pieniä tai keskisuuria summia, mutta joukossa on myös miljoonasummia.
Kyse on varovaisen ja säästäväisen kansanosan "ylimääräisistä" varoista, joita tileille on säästynyt vaikka pahan päivän varalle. Pankkitileillä nämä varat ovat esimerkiksi siksi, että säästäjät eivät ole halunneet panna ainakaan näitä varojaan alttiiksi muiden säästö- ja sijoitustapojen, kuten arvopaperisijoitusten, riskeille.

Pankkitileillä varat ovatkin – ainakin teoriassa ja ainakin nimellisesti – turvassa, sillä Suomessa talletusvarat nauttivat lakisääteistä talletussuojaa 100 000 euron summaan asti. Suoja on lisäksi tallettaja- ja pankkikohtainen, joten tuota suuremmillekin summille saa lain takaaman suojan jakamalla säästöjä esimerkiksi perheenjäsenten kesken tai eri pankkeihin.

Mutta pankkitileissäkin on riskinsä, sillä lakisääteisessä talletussuojassa on suurempia aukkoja kuin päältä päin luulisi. Talletussuoja takaa talletukset "vain" pankin vararikon varalta.
Sen sijaan talletussuojasta ei ole apua, vaikka esimerkiksi keskuspankin rahapolitiikan epäonnistuminen tai jokin uusi finanssikriisi suistaisi rahaolot yleiseen sekasortoon ja tästä koituisi pankkien talletusasiakkaille kuinka vakavaa vahinkoa tahansa.
Kreikassakin oli muodollisesti täsmälleen yhtä kattava talletussuoja kuin Suomessa, kun maan raha- ja talousviranomaiset panivat pankit kiinni ja pysäyttivät tilirahan liikkeet. Lappu tuli yhtäkkiä luukulle viime kesäkuussa, ja rahanostot on yhä rajoitettu alle 500 euroon viikossa.
Suomessa ei ole tällä haavaa pelkoa samanlaisesta pankkikriisistä kuin Kreikassa tai aikaisemmin Kyproksella, mutta ei meikäläinenkään pankkisäästäjä täysin säästy rahahuolilta.

Miinuskorkoa ja rahakokeita

Varakkaalla säästäjällä ei ole huolta rahan puutteesta, mutta hänelläkin on omanlaisiaan rahahuolia. Ja viime aikoina nuo raharikkaan rahahuolet ovat ennemmin lisääntyneet kuin vähentyneet.
Kasvavaa huolta aiheuttavat euroalueen keskuspankin EKP:n aina vain erikoisemmat rahapolitiikan kokeet. Kuten korkojen painaminen yhä alemmas – ja nyt jo alimmillaan negatiiviseksi.
Toki EKP:n miinuskorot rasittavat toistaiseksi ainoastaan liikepankkien keskuspankin tileillä pitämiä ylimääräisiä varantotalletuksia. Sen sijaan yleisön talletuksia vastaanottavien pankkien talletuskorot eivät ainakaan Suomessa ole vielä laskeneet nollaa prosenttia alemmas.
Talletuskorkojen suunta on kuitenkin säästäjälle pahaenteinen. Keskuspankki on "luvannut" painaa korkojaan lisää miinukselle ja ryhtyvänsä muihinkin uusiin rahakokeisiin, jos katsoo tällaiset toimet tarpeellisiksi.
Säästäjälle tällaiset keskuspankin lupaukset ovat ennemmin uhkauksia – varsinkin, kun niiden pääasiallinen tarkoitus on kiihdyttää inflaatiota. Miinuskorko syö säästöjen nimellisarvoa ja inflaatio pahentaisi asiaa syömällä reaaliarvoa.
Talletusvarojen reaaliarvo voi kasvaa tai edes säilyä negatiivisten korkojen oloissa vain, jos inflaatio pysyy pois pelistä ja sen sijaan deflaatio alkaa kasvattaa rahan ostovoimaa. Tästä ei kuitenkaan ole pitkää iloa, jos deflaatio säikäyttää keskuspankin nykyistäkin oudompiin rahakokeisiin tai jos pankit ajautuvat vakaviin vaikeuksiin.
Jos suuria talletussummia aikoo syystä tai toisesta vetää pois pankista, on se parasta tehdä tai ainakin valmistella ennen kuin rahaolot suistuvat sekasortoon. Siihen mennessä on esimerkiksi keksittävä, mitä pankkitilin tilalle.

Entä, jos pankki sulkee ovensa?

Negatiivinen korko on omanlaisensa kummajainen, jolla ei pitäisi olla käytännössä eikä välttämättä teoriassakaan mitään tekemistä vapaan markkinatalouden kanssa. Miinuskorot ovat kuitenkin eurotalouden arkitodellisuutta.
Ehkä nolla prosenttia ei ole vielä niin kehno talletuskorko, että sen takia maksaisi vaivan siirtää säästöjään pois pankista, mutta jossakin kohtaa miinusasteikkoa löytynee kunkin tallettajan kipukynnys. Sen jälkeen pankkitilille on syytä keksiä vaihtoehto.
Ylimääräisten talletusvarojen vetäminen pois pankkitileiltä on helpommin sanottu kuin tehty, sillä säästöjen sijoittaminen esimerkiksi arvopaperimarkkinoille ei onnistu ilman pankin ja pankkitilien käyttämistä.
Rahaa ei tätä nykyä saa millään ilveellä pörssiosakkeisiin tai sijoitusrahastoon ilman, että jokainen rahasiirto lähtee joltakin pankkitililtä ja päätyy jollekin toiselle pankkitilille.
Tilirahan siirtelyyn on hyvät syynsä, joista on normaalisti kiistatonta hyötyä niin sijoittajalle, säästäjälle kuin useimmille muillekin. Säästöjen siirtäminen tililtä toiselle on kuitenkin eri asia kuin varojen vetäminen kokonaan pois pankkijärjestelmästä.
Kreikkalaiset säästäjät ja sijoittajat tietävät omasta kokemuksestaan, ettei säästöjen siirtäminen pankkitililtä pörssiosakkeisiin vapauta säästäjää pankkijärjestelmän riskeistä. Jos pankit syystä tai toisesta lyövät lapun luukulle, jäävät säästöt jumiin, olivat ne sitten pankkitileillä, pörssissä tai sijoitusrahastoissa.
Keskuspankin miinuskorot tai muutkaan rahapoliittiset kokeet, kuten uunituoreen rahan pumppaaminen finanssimarkkinoille, voivat aikansa avittaa joidenkin arvopaperilajien kurssikehitystä yhä korkeammalle. Mutta samalla kokeet kasvattavat ennalta arvaamattomien häiriöiden riskejä.
Tarvittaessa säästönsä voi vetää kokonaan pois pankkijärjestelmästä. Ei sekään ole riskitöntä eikä varsinkaan vaivatonta. Mutta se on mahdollista.

Käteiseuroja vai tilieuroja

Kreikka ja Kypros ovat tuoreita esimerkkejä, miten radikaalisti euromaankin rahaolot voivat äkisti muuttua – ja miten kansalaisten arkielämä muuttuu, kun tiliraha hyytyy tileille. Kumpaankin maahan syntyi pankkisulun aikaan hyvin nopeasti kaksijakoiset rahaolot.
Kaikki eurot eivät olleetkaan enää saman arvoisia. Pankkitilien saldot olivat toki ennallaan, mutta tilieurot menettivät käytännön merkitystään ja arvoaankin sitä enemmän mitä ankarammin ja mitä pidempään viranomaiset rajoittivat ja osin yhä rajoittavat tilisiirtoja ja rahanostoja.
Käteiseurojen käyttökelpoisuus ja arvo kohosivat, ja käteisenä rahana lompakossa tai kassakaapissa ollut euro osoittautui pian arvokkaammaksi kuin nimellisesti sama määrä pankkitilillä jumissa olleita tilieuroja.

Käteisen kurssi nousi ja tilirahan kurssi laski.
Käteinen seteliraha onkin yksi klassinen keino pitää varoja pankkijärjestelmän ulkopuolella. Se ajaa samaa asiaa, onpa syy pankkitilin hylkimiseen sitten pankkisulun pelko, keskuspankin herättämä epäluulo tai halu säästyä miinuskorkojen tai vastaavien raipaniskujen tuskalta.
Suurten rahasummien käsitteleminen ja säilyttämien on luonnollisesti työläämpää, kalliimpaa ja riskipitoisempaa kuin pankkitilin pitäminen ja tilisiirtojen näppäileminen vaikka matkapuhelimen näytöllä. Mutta vain niin kauan kuin pankit toimivat normaalisti.
Suurten rahasummien säilyttäminen käteisenä altistaa varat tulipalon tai vesivahingon kaltaisille vitsauksille. Samoin tukku käteistä voi kadota murtovarkaan matkaan, jos huonosti käy. Siksi piirongin laatikko ei kelpaa.
Yksi turvallinen ja suhteellisen vaivaton paikka suuren rahasumman säilyttämiseen käteisenä setelirahana on pankin perinteinen tallelokero. Mutta jos tekee mieli vetää varat pois pankista, ei pankin tallelokero käy. Se sijaitsee pankin tiloissa, joten lokerolle pääsy voi estyä, jos pankki sulkee ovensa ja aloittaa viranomaisten määräämän odottamattoman pankkiloman.
Luontevin pankin ulkopuolella sijaitseva setelisäilö lienee oikea murto- ja paloturvallinen kassakaappi.
Paraskaan kassakaappi ei toki tarjoa käteiselle setelirahalle samaa turvaa kuin talletussuoja tarjoaa tilirahalle, mutta kassakaapin omistaja voi avata kaappinsa milloin haluaa.

Setelinippuja ja kultaharkkoja

Esimerkiksi kotimainen kassa- ja turvakaappivalmistaja Kaso toimittaa yksityiskoteihin murto- ja paloturvallisia kaappeja asennettuina ja paikoilleen pultattuina. Kaappimalliston pienimmästä päästä löytyy esimerkiksi pankin keskikokoista tallelokeroa vastaava vajaan 15 litran vetoinen kaappi.
Tuon kokoinen kassakaappi maksaa kotiin toimitettuna ja paikoilleen pultattuna karkealla tarkkuudella yli tuhat mutta alle puolitoista tuhatta euroa. Onko hinta kohtuullinen vai liian korkea, jää jokaisen omaan harkintaan ja riippuu esimerkiksi siitä, mitä kaapin on tarkoitus turvata.
Esimerkkikaapin vajaan 15 litran tilavuus vetää tiiviisti ladottuja setelinippuja helposti viiden miljoonan euron arvosta, jos kaappiin säilötään suurimpia eli 500 euron seteleitä. Toki tämä on vain suuntaa antava esimerkki eikä suinkaan suositus.
Ennen suuren rahasumman säilömistä käteisenä edes turvalliseen kassakaappiin voi olla syytä varmistaa oman kotivakuutuksen ehdot ja puntaroida lisävakuutuksen tarvetta.
Paraskaan kassakaappi ei suojaa seteleitä rahan arvon odottamattomalta heikkenemiseltä. Jos inflaation riski huolettaa, voi kaappiin hankkia setelinippujen asemesta tai niiden rinnalle vielä käteistäkin perinteisempää mammonan muotoa, kultaharkkoja.
Kultaharkkoja myyvien välitysliikkeiden valikoimissa on erikokoisia harkkoja, mutta karkeasti arvioiden harkkoja mahtuu viimeaikaisten harkkohintojen perusteella yli puolitoista kertaa arvokkaampi erä kuin 500 euron seteleitä.
Kultaharkkojen hinnoissa on jonkin verran vaihtelua. Suuren harkon unssit ovat yleensä hieman edullisempia kuin pienten harkkojen unssit, mutta toisaalta pieniä harkkoja on helpompi kuljettaa huomaamattomasti, jos sellaiseen tulee tarvetta.
Jos euronippujen ja kultaharkkojen rinnalle tarvitaan kolmas vaihtoehto, voivat Sveitsin frangeista paketoidut seteliniput olla varteenotettava vaihtoehto.
Sveitsin suurin seteliarvo on tuhat frangia, ja yksi frangi maksaa vähän alle 0,9 euroa. Niinpä tuhannen frangin seteleitä sopii samaan tilaan melkein tuplaten arvokkaampi kasa kuin 500 euron seteleitä. Lisäksi Sveitsin frangi on perinteisesti säilyttänyt arvonsa paremmin kuin valtaosa maailman muista valuutoista.

Kekseliäs keksii konstit

Miinuskorkojen kiusalta voi välttyä pienillä käytännön konsteilla, joita on sitä helpompi keksiä mitä pienemmistä rahasummista on kysymys. Onko niihin järkevää tai sopivaakaan ryhtyä, jää jokaisen omaan harkintaan.
Kenellä tahansa palkansaajalla tai muulla veronmaksajalla on milloin tahansa yksi helppo keino vältellä pankkitilin mahdollista miinuskorkoa. Riittää, että pyytää palkanmaksajaa, kuten työnantajaa, korottamaan veroprosenttia.
Veroja tulee maksettua liikaa, mutta aikanaan on odotettavissa veronpalautus korkoineen. Verottaja ei rankaise liikaa maksetusta verosta ainakaan vielä miinuskorolla, vaan päinvastoin maksaa veronpalautuksille pienimmillään puolen prosentin korkoa.
Veroprosenttia voi kuka tahansa milloin tahansa korottaa ilman sen kummempia selityksiä tai perusteluita. Ainakaan vielä verottaja ei ole ryhtynyt vahtimaan ylimääräisten verojen maksajia niin kuin veronkiertäjiä.
Toinen helppo keino pitää pankkitilin rahamäärä pienenä on siirtää arkinen rahahuolto luottokortille ja maksaa korttiyhtiölle niin paljon ylimääräisiä lyhennyksiä kuin luottokortin ehdot sallivat.
Ehkä helpointa on kuitenkin tehdä niin kuin keskuspankki toivoo: panna rahaa menemään sitä mukaa kuin sitä tulee tilille. Toki siitäkin koituu rahahuolia, mutta toisenlaisia.