Näinhän pitäisi saada "villilakot" aisoihinsa!  Ja Tämä tässä ja tällä kertaa, muuten demokratian laki tulee puhumaan "ratsusandarmien" kiväärien piipusta! Tämä sen takia, ettei työmies tekisi tyhmyyksiä ja haaveilisi turhuuksia! Menikö perille, hah!? Senkin.....

Tuomioistuin sakotti elintarviketyöläisiä  

Työtuomioistuimelta on tullut langettava tuomio Suomen elintarviketyöläisten liitolle (SEL) ja sen kahdelle ammattiosastolle, elintarvikeyhtiö HK Ruokatalo kertoi tiedotteessaan.

Taloussanomat

15.2.2013

Liitto tuomittiin yhdessä Forssan ja Joensuun ammattiosastojen kanssa hyvityssakkoihin ja korvaamaan työnantajapuolen oikeudenkäyntikulut.
Työtaistelutoimet liittyvät meneillään olevaan yt-prosessiin ja henkilöstöpuolen laatimaan tukipakettiluonnokseen.
Yhtiön mukaan työntekijät ovat painostaneet HK Ruokataloa hyväksymään mahdollisesti irtisanottaville tai irtisanoutuville työntekijöille ylimääräinen rahakorvaus irtisanomisajan palkan lisäksi.
HK Ruokatalon mukaan vaatimus ei perustu lakiin eikä työehtosopimukseen.

Taloustiedot

Työtaistelut ovat tänään laajentuneet Forssan ja Mellilän sikateurastamoihin ja Outokummun nautateurastamoon. Ne pysäyttävät kolmen tuotantolaitoksen toiminnan perjantaina ja maanantaina.
 
Ja pääomankasaaja saa toimia kuinka vaan! Lain on sopeuduttava sen tahdon edessä eikä päinvastoin! Ymmärrätteköhän te! Hah! Palkat ja sosiaalisetetuudet alas! Hinnat ja elinkustannukset ylös! Jaa, tarvittaessa kaiken kukkuraksi potkut "väelle" ! Senkin laiskurit!

HKScan aikoo korottaa elintarvikkeiden hintoja

Liha- ja ruokatalo HKScan kasvatti liikevaihtoaan ja paransi tulostaan viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Kannattavuus liikevoittoprosentilla mitattuna pysyi kuitenkin edelleen matalalla tasolla.

15.2. 2013      Taloussanomat

Vilkaisepa tätä grafiikkaa Suomen talouden kasvusta vuodesta 1860 lähtien

Talouselämä

14.2.2013

1800-luvulla talouskasvu oli aika uneliasta verrattuna 1900-lukuun.
Tilastokeskus kertoi torstaina julkaisseensa tietokannoissaan aikasarjoja Suomen talouden kehityksestä. Pisimmät aikasarjat yltävät yli 150 vuoden päähän.
Vuositasolla julkaistut tiedot alkavat vuodesta 1860 ja sisältävät aikasarjoja Suomen bruttokansantuotteesta ja väestöstä.
Aikasarjat on laadittu Suomen Pankin Kasvututkimus-projektissa ja julkaistu ensimmäisen kerran Riitta Hjerppen teoksessa "Suomen talous 1860–1985: Kasvu ja rakennemuutos".
Laadimme aineiston pohjalta allaolevan grafiikan, joka havainnollistaa bkt:n kehitystä. Taulukossa vuosi 1926 on valittu indeksiluvuksi 100.
Grafiikka kertoo, että nopeampaan nousuun talous on lähtenyt toisen maailmansodan jälkeen. Sen jälkeen isompia pysähdyksiä on ollut kaksi, 1990-luvun lama ja 2008-2010 talouskriisi.

 

Saiko Bryssel tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä?

Kyproksen "pelastaminen" voi olla europäättäjille yhtä kuin tarjous, josta ei voi kieltäytyä. Mafiaelokuvassa uhkaava tarjous kuuluisi: te pelastatte Kyproksen tai sitten itkette ja pelastatte. Oikea valinta ei ole sen helpompi: europäättäjät joko pelastavat rahanpesijöitä tai sitten he syövät sanojaan – ja ottavat riskin pääomapaniikista.

 

Jan Hurri

13.2.2013

Jos eurokriisi olisi mafiaelokuvan klassikon Kummisedän hengessä etenevä draama, olisivat europäättäjät juuri säikähtäneet pahanpäiväisesti löydettyään irtileikatun säästöpossun pään sängystään.

Analyysi

Elokuvassa uhkausviestistä muistutti irtileikattu hevonpää, mutta eurodraamassa viesti muistuttaisi samanlaisesta "tarjouksesta, josta ei voi kieltäytyä": teette niin kuin teidän on tehtävä tai muuten...
Europäättäjien on "pelastettava" Kypros tai muuten...
Tarjolla on pelkästään keljuja vaihtoehtoja: Kyproksen "pelastaminen" olisi yhtä kuin Kyproksen pankkien kansainvälisten asiakkaiden, kuten veropakolaisten ja todennäköisten rahanpesijöiden, pelastamista.
Kyproksen "pelastamatta" jättäminen taas tietäisi pahimmassa tapauksessa saarivaltion ja saaren suurimpien pankkien vararikkoa – ja riskiä kautta kriisimaiden uudestaan pyyhkäisevästä pääomapaniikista.
Kyproksen pattitilanne on tavallaan europäättäjien omatekoinen ongelma, jolle ei ole kuin huonoja ratkaisuja.
Valtio kiistänyt
rahanpesuepäilyt
Kyproksen valtio on toistuvasti kiistänyt ulkopuolisten esittämät panettelevat epäilyt, joiden mukaan maan pankit tarjoavat kansainvälisille veropakolaisille keinoja rahanpesuun, ja että toiminnalla olisi vieläpä valtion hiljainen hyväksyntä.
Epäilyn on kuitenkin ottanut hyvin vakavasti ja kirjannut paperille esimerkiksi Saksan tiedusteluviranomainen. Sattumoisin Kypros esiintyy myös maailman raharuhtinaille verokeitaita markkinoivissa myyntiesitteissä ja veroparatiiseja kriittisesti ruotivissa tutkimuksissa.
Luottoluokitusyhtiö Standard & Poor's on arvioinut, että Kypros on tärkeimpiä tai jopa tärkein Venäjän veroviranomaisia pakoilevan pääoman kauttakulkupaikkoja, jonka kautta alkuperätiedoista putipuhtaaksi pesty raha kiertää tyypillisesti takaisin Venäjälle tai Lontoon Cityn välityksellä maailman finanssimarkkinoille.
S&P on havainnut Kyproksen pankeissa selvän yhteyden ulkomaisten talletusten määrän ja raakaöljyn maailmanmarkkinahintojen välillä. Kun öljy kallistuu, virtaa saarivaltion pankkeihin lisää ulkomaisia talletuksia.

Kuinka paljon tästä
on veronkiertorahaa?
Kyproksen erityisasema Venäjän ja muun maailman välisenä "finanssikeskuksena" ei ole panettelua eikä salaisuus vaan ainakin joiltakin osin tilastollinen ja Venäjänkin vahvistama tosiasia.
Venäjän keskuspankin tilastojen mukaan maahan virtasi Kyprokselta vuosina 2007–2010 noin 42 miljardia dollaria suoria sijoituksia – enemmän kuin mistään muusta maasta ja melkein kolme kertaa enemmän kuin Saksasta.
Ilmeisesti kyse on pikakäynnillä Kyproksella kiertäneestä venäläisperäisestä pääomasta. Eikä suinkaan esimerkiksi appelsiinin kasvattamisesta tai matkailupalveluista kokoon kerätyistä, alun perin kyproslaisista säästöistä.
Jos Kyprosta koskevat rahanpesuepäilyt pitävät paikkansa, vastaanottavat saaren pankit ulkomaisia talletuksia liiemmin rahojen alkuperää kyselemättä.
Tämä tarjoaisi tilaisuuden epämääräisistä lähteistä saapuneen tai epämääräisin keinoin syntyneen rahan jatkaa matkaansa esimerkiksi "puhtaiden" pankkiluottojen muodossa.
Olivatpa rahanpesuepäilyt paikallaan tai panettelua,  Kyproksen pankeissa on noin 20 miljardin euron verran ulkomaisia talletuksia ja muunlaisia sijoituksia. Samoilla pankeilla on saatavinaan ulkomaisille asiakkaille myönnettyjä luottoja noin 13 miljardia euroa.
Sitä Kyproksen keskuspankin ylläpitämät pankkitilastot eivät kerro, kuinka suuri osa maan pankkien muodollisesti "kotimaisista" yritysasiakkaista on pohjimmiltaan venäläisliikemiesten tai muiden ulkomaalaisten perustamia kulissiyhtiöitä.
Tulviiko pankkeihin
verottomia öljytuloja?
Mistä Kyproksen pankkien talletukset ovatkaan peräisin ja mihin pankkien myöntämät luotot ovatkaan päätyneet, on niiden määrä yli kaksinkertaistunut runsaaseen 70 miljardiin euroon vuoden 2006 jälkeen.
Pankeilla on vastaanotettuja talletuksia ja myönnettyjä luottoja suurin piirtein yhdeksän kertaa Kyproksen kansantalouden vuotuisen kokonaistuotannon arvo – josta samat pankit synnyttävät kelpo osan.
Rahaa on virrannut Kyproksen pankkeihin sitä enemmän mitä korkeammalle raakaöljyn maailmanmarkkinahinta on kirinyt. Talletuskasvu hidastui ja notkahti hetkeksi, kun öljyn hinta romahti vuoden 2008 finanssipaniikissa, mutta on sen jälkeen jatkunut.
Pankit ovat vastaanottaneet runsaasti talletuksia myös muista euromaista. Ilmeisesti kyse on pääosin kreikkalaisasiakkaiden säästöistä, jota nämä ovat siirtäneet kreikkalaispankkeja turvallisemmiksi uskomiinsa Kyproksen pankkeihin.
Kyproksen pankit eivät kuitenkaan ole tarjonneet kuin tilapäistä suojaa Kreikan velka- ja pankkimyllerrykseltä.
Kyproksen pankeilla oli suuria sijoituksia Kreikan valtion velkakirjoissa, kun nämä joutuivat viime vuoden keväänä "lahtipenkkiin" eli taloushistorian rahamääräisesti toistaiseksi mittavimpaan velkasaneeraukseen.
Kreikka-tällistä
liikaa tappioita
Kreikan velkasaneeraus leikkasi helleenivaltion rahoittajapankkien ja muiden yksityisten rahoittajien lainasaatavat puoliksi. Yhteensä noin 200 miljardin euron saatavista kirjautui sadan miljardin nimellisarvon alennukset.
Kreikka-tälli oli Kyproksen pankeille liikaa. Ne joutuivat kirjaamaan runsaammat tappiot kuin niiden pääomapuskureissa oli varaa.
Vakavaraisuuden kohentaminen takaisin riittävälle tolalle vaati – tai olisi vaatinut – mittavaa uuden pääoman hankkimista. Tuoretta pääomaa ei kuitenkaan ollut saatavilla. Osakkeenomistajia ei kiinnostanut riskien kasvattaminen sen jälkeen, mitä Kreikassa oli juuri tapahtunut.
Pankit kääntyivät valtion puoleen. Ellei valtio vahvista pankkien pääomia, ovat ne vaarassa ajautua maksukyvyttömyyteen ja vararikkoon.
Tämä tälli oli puolestaan Kyproksen valtiolle liikaa. Niinpä Kypros teki viime kesänä niin kuin tähän mennessä on tehnyt neljä muutakin kriisivaltiota: pyysi muiden eurovaltioiden rahoitustukea.
Hätäraha-anomuksen esittämisestä on kulunut yli puoli vuotta. Vastauksesta ei ole muuta tietoa kuin ympäripyöreitä linjauksia ja vahvistamattomia tietovuotoja.
Näiden lisäksi Kyproksen vastauksesta on tiedossa vain, että se sisältää joko silmänkääntötemppuja tai railakkaita pettymyksiä.
Radikaalit keinot
vain ajatusleikkiä
Europäättäjät ovat viimeksi vihjailleet viivyttelevänsä Kyproksen apuraha-anomusta siihen asti, että saarivaltio saa pidettyä presidentinvaalinsa ja maan seuraavan presidentin kanta tukineuvotteluihin ja -ehtoihin selviää.
Vaalien ensimmäinen kierros on tämän viikon sunnuntaina, ja mahdollinen toinen kierros viikkoa myöhemmin.
"Pelastuspakettia" kasaavat europäättäjät haluavat varmistua, että Kyproksen seuraava presidentti on taipuisampi kuin paikalta väistyvä Demetris Christofias, joka on vastannut tukiehtoihin tinkimättömillä vastavaatimuksillaan ja osallistumalla itsekin Nikosian kaduilla tukiehtoja vastustaviin mielenosoituksiin.
Viime viikonloppuna EU:n komissiosta "vuoti" julkisuuteen – tällä kertaa talouslehti Financial Timesin sivuille – salainen valmistelumuistio vaihtoehtoisista tavoista "pelastaa" Kypros.
Edelleen virallisesti vahvistamaton muistio esittelee FT:n mukaan kolme vaihtoehtoista mallia, jotka sisältävät "radikaaleja" piirteitä, kuten pankkien rahoittajille sälytettäviä tappioita ja valtion velkasaneerauksen.
FT:n lähteiden mukaan pankkien tai valtion rahoittajien rasittaminen tappioilla on vain yksi ajatusmalli muiden joukossa. Ilmeisesti valmisteluun osallistuneet lähteet pitävät tappioiden jakamista yksityisille rahoittajille epätodennäköisenä – ja hyvin hankalana ja riskipitoisena.
Kenelle kuuluvat
riskit ja tappiot?
Europäättäjät puntaroivat Kyproksella periaatteessa aivan samaa peruskysymystä kuin ovat puntaroineet Kreikassa, Irlannissa, Portugalissa ja Espanjassa.
He puntaroivat ja päättävät, kumpi kantaa kriisimaissa otetut riskit ja kärsii niistä mahdollisesti koituvat tappiot, riskejä alun perin ottaneet pankit ja muut rahoittajat vai euromaiden veronmaksajat.
Toistaiseksi päätökset ovat syntyneet pikavauhtia ja ne ovat olleet omalla tavallaan johdonmukaisia.
Europäättäjät ovat käyttäneet valtaansa pankkien ja muiden rahoittajien eduksi ja määränneet kriisimaiden riskit siirrettäviksi riskejä alun perin ottaneilta ja niiden avulla huikeita tuottoja hyvän sään aikana rahastaneilta pankeilta euromaiden veronmaksajien kannettaviksi.
Vasta Kyproksen epäillyt yhteydet kansainväliseen veronkiertoon ja mahdollisesti myös rahanpesuun sekä niihin liittyvät poliittiset riskit ovat ainakin hidastaneet riskien siirtoa euromaiden veronmaksajille.
Kreikan tappiot
olivat poikkeus
Europäättäjien olisi hyvin vaikea perustella omille äänestäjilleen, miksi näiden olisi välttämätöntä pelastaa Kyproksen valtion tai varsinkaan maan pankkien ulkomaiset rahoittajat, kuten mahdollisesti omaa verovelvollisuuttaan laiminlyöviä venäläisiä oligarkkeja.
Niinpä Kyproksen "pelastaminen" vaikkapa Portugalin tai Espanjan tapaan olisi poliittisesti hyvin riskipitoinen tai suorastaan tulenarka toimi. Äänestäjät lienevät tähän mennessä jo oivaltaneet, että kriisimaiden "pelastaminen" on oikeasti niitä rahoittaneiden pankkien pelastamista.
Kyproksella riskien ja tappioiden jättäminen alkuperäisille riskinottajille itselleen ei olisi kuitenkaan sen helpompaa saati riskittömämpää kuin edes rahanpesijöiden pelastaminen.
Riskien ja tappioiden sosialisoimatta jättämistä vastaan hankaa europäättäjien varta vasten Kreikan velkasaneerauksen jälkeen antama lupaus, että Kreikka oli yksittäinen poikkeustapaus eikä muissa euromaissa olisi pelkoa tappioista.
Mitä tuli luvattua
ja mitä taas ei?
Lupauksen rikkominen ja tappiosuojan pettäminen edes pikkuruisen Kyproksen veloissa herättäisi heti epäilyn, pitääkö lupaus muuallakaan. Ovatko Espanjan ja Italian velkakirjat sittenkin riskipapereita?
Ehkä päättäjät kokoavatkin Kyproksen "pelastuspakettia" sillä mielellä, mitä onkaan eri osapuolille tullut luvattua ja mitä taas ei.
Finanssimarkkinoille on tullut luvattua, ettei tappioista olisi Kreikan jälkeen pelkoa, mutta veronmaksajille kukaan ei ole luvannut mitään likimainkaan yhtä kouriintuntuvaa. Ei ainakaan, kun EU:n perussopimusta ei lasketa.
Onko sitäkään kukaan varta vasten luvannut, ettei verovaroin olisi tiukan paikan tullen paikallaan pelastaa vaikka rahanpesijöitä, jos sellainen tilanne eteen sattuu

Reilu meininki?

1) 

Monikansalliset yritykset maksavat veroa 5%, pikkufirmat 30%  

Talouselämä      12.2.2013

Teollisuusmaiden järjestö OECD sanoo, että monikansallisten yritysten verosuunnittelu nakertaa veropohjaa monissa maissa.

OECD:n uusi selvitys Addressing Base Erosion and Profit Shifting (BEPS) paljastaa, että jotkut monikansalliset yritykset käyttävät strategioita, joiden ansiosta ne maksavat yritysveroa vain 5 prosenttia, kun taas pienemmät yritykset maksavat jopa 30 prosenttia.
OECD peräänkuuluttaa verojärjestelmien yhdenmukaistamista, jotta monikansalliset yhtiöt eivät pystyi optimoimaan verojaan niin tehokkaasti.

 2) 

EK vaatii: yritysvero 15 prosenttiin - 100 000 uutta työpaikkaa

Elinkeinoelämän keskusliitto EK esittää yritysveron laskemista 15 prosenttiin hallituksen puoliväliriihessä.

”KÖYHYYSRAJAN”  alapuolen tasolla ansaitseva esim. pätkätyöläin, maksaa tuplasti enemmän veroa kuin 

monikansallinen suuryhtiö!

3) 

PORVARIHALLITUKSET, kätyyripuolueineen, leikkaavat palkansaaajien palkat, etuudet, eläkkeet, palvelut ynnä muut ja ynnä muut!

 4)

JUMALAUTAAA!

Espanjalaiset Mondragonin osuuskunnat esittelevät demokraattisen suunnittelun mahdollisuuksia

Espanjalaiset Mondragonin osuuskunnat esittelevät demokraattisen suunnittelun mahdollisuuksia

Parecon Finland                                                                                                                                 
Englanninkielisessä Yes!-lehden artikkelissa kuvaillaan tapoja, joilla Espanjassa vuosikymmeniä toiminut, työntekijöidensä omistuksessa olevat Mondragonin osuuskunnat ovat kehittäneet tapoja selvitä laskukausista.

Maailman suurin työntekijöiden omistama yritysverkosto on kehittänyt mm. irtisanomisten tilalle ratkaisun, jossa kysynnän laskiessa 20% työvoimasta jää vuodeksi kerrallaan vapaalle 80% palkalla (ja ilmaisella mahdollisuudella kouluttaa itseään tuon vuoden aikana), ja jos tarve jatkuu niin seuraavana vuonna ryhmää vaihdetaan - ja vapaalle jäävät valitaan arvalla, työpaikan rakentavalle ja tasa-arvoiselle hengelle negatiivisten vaikutusten minimoimiseksi.

Mondragonin osuuskunnat ovat menestyneet erinomaisesti mm. huolellisen suunnittelun kautta, ja ne toimivat hyvänä esimerkkinä erilaisille kokeiluille muuallakin. Yes!-lehden artikkelissa taustaa ja tietoja Mondragonin toiminnasta.
                                                                                                           

Yes! 5.6.2009
Mondragón Worker-Cooperatives Decide How to Ride Out a Downturn

The Mondragón Cooperative Corporation (MCC), the largest consortium of worker-owned companies, has developed a different way of doing business—a way that puts workers, not shareholders, first.

Here’s how it played out when one of the Mondragón cooperatives fell on hard times. The worker/owners and the managers met to review their options. After three days of meetings, the worker/owners agreed that 20 percent of the workforce would leave their jobs for a year, during which they would continue to receive 80 percent of their pay and, if they wished, free training for other work. This group would be chosen by lottery, and if the company was still in trouble a year later, the first group would return to work and a second would take a year off.

The result? The solution worked and the company thrives to this day.

The central importance of workers permeates every aspect of the Mondragón Cooperatives. Even though the MCC businesses are affected by the global financial crisis, there is no unemployment within the MCC businesses. People are moved around to other jobs, or hours are cut without cutting pay. The wages for unworked hours are to be repaid through extra hours worked later in the year.

Contrary to what some advocates of top-down management say, this worker-centered focus hasn’t been an obstacle to growth. Founded in 1956 by Father Don Jose Arizmendi, a Basque Catholic priest, the Mondragón cooperatives today comprise more than 100 cooperatives, as well as more than 100 subsidiaries that MCC has purchased and hopes to convert. Altogether, MCC companies employ more than 100,000 worker/owners and in 2007 generated revenues of more than $24 billion.

This empire of egalitarianism grew from humble roots. Father Arizmendi brought together the residents of this Basque community through study circles and workshops. His aim was to confront high levels of unemployment that kept the region in poverty and isolation. The philosophy that emerged from those meetings put the rights and well-being of workers first, with growth mainly aimed at providing additional jobs and job security to employees.

These principles drive everyday practice at MCC companies. For instance, while most businesses determine voting power based on how many company shares a person owns, MCC cooperatives allocate each worker one vote. They also stick to an egalitarian pay scale—top management is rarely paid more than six times the lowest-paid worker. Profits and losses are distributed among all the members equitably because their efforts together determine the success of the company.

Co-op Entrepreneurs
At the same time, the MCC has never lost sight of the fact that it can’t generate high-quality well-paying jobs, without innovation and creativity.

To that end, MCC managers in 1981 founded SAIOLAN, an incubator program that aims to create new companies and products by bringing together would-be entrepreneurs with identified needs, and helping out with feasibility studies and prototypes.

The result has been rates of innovation that challenge those of the world’s most successful corporations. A Mondragón firm manufactured Spain’s first computer chips, for example. Others are producing wind, solar, and hydrogen power. New business opportunities in health and food, communications, and alternative energy are now being researched, as well as shared housing for elders and furniture convenient for older people. The company estimates that fully a quarter of the products its cooperatives will make in 2012 are not yet in production.

SAIOLAN also offers budding entrepreneurs coaching, technical resources, funding, and help with business plans. To date, it has helped 285 entrepreneurs create their own companies and many others to develop their ideas within existing co-ops.

Capital & Globalization
Not surprisingly, running a huge cooperative involves a host of challenges. One that has been with MCC from the start is the difficulty of raising capital to start new businesses. Without capitalists to own the companies, there’s no obvious source for the big money required to get a business off the ground. Worker-members do buy into their jobs, but it doesn’t generate enough capital to start up a brick-and-mortar business like manufacturing.

The MCC developed a unique solution: Starting with the first affiliated cooperative 50 years ago, workers’ shares of company profits have been paid into capital accounts that stay within the company until the workers retire.

The funds were originally pooled in the Caja Laboral bank, owned by MCC member businesses. These accounts are now managed by MCC, and the bank operates as another member cooperative, with 389 branches located in all parts of Spain. The bank’s entrepreneurial division creates new businesses and offers microcredit to young people in the Basque region to assist them in developing businesses.

As the co-ops have spread to other parts of Spain and abroad, the percentage of workers who are also owners has fallen. Approximately 9 percent of employees are not worker/owners—most from outside of the Basque region. Many of them work in Eroski, the largest supermarket chain in Spain. These workers will soon have an opportunity to become owners, however. At the January 2009 General Assembly of the MCC, the decision was made to open membership to non-Basques in other regions of Spain, and these workers are now being invited to join as worker/owners.

To keep supplier contracts with global partners and avoid import tariffs, Mondragón has purchased local subsidiaries in countries such as China and Brazil. These relationships have strengthened local employment but created a new problem: a growing body of international non-member workers. Cooperatives with foreign subsidiaries are experimenting with ways to ensure good working conditions and extend the principles of employee participation in management, profits, and ownership. But to date, the co-ops have not found a way to offer full membership to the workers in the international subsidiaries.

A New Way of Life?
One of the first things you notice while driving from the Bilbao Airport toward the town of Mondragón is the unspoiled beauty of the countryside—rolling green hills uninterrupted by billboards, and smooth roads untarnished by potholes.

The town of Mondragón, population 23,000, is solidly middle class. There were neither mansions on the hill nor poverty in the streets. We didn’t see wealth but everyone had a comfortable place to live, healthy food to eat, and the comfort of modern conveniences. Equally noticeable was their convivial, even joyful sense of community. The people we met were friendly, conversational, and trusting.

Mondragón is proof that a commitment to the common good is not an obstacle to commercial success. Instead, a dedication to innovation and training at all levels can bring forward the best of the community. That quality of life continues outside the workplace, multiplying the benefits for those who choose a cooperative path.

Saksako muka talousveturi? Ennemmin kasvurohmu

Euromaat saavat yhteensä aikaan saman verran teollisuustuotantoa kuin euroajan alussa pian 15 vuotta sitten. Tilastojen takaa paljastuu talouden raju jako euroajan voittajiin ja häviäjiin. Saksan ja parin muun vahvan maan teollisuus kasvoi sen minkä Ranska ja muut heikot menettivät. Euro ei auttanutkaan taloutta yhdentymään niin kuin piti. Kävi päinvastoin.

Jan Hurri

10.2.2013

Euroalueen neljästä suurimmasta kansantaloudesta ainoastaan Saksa on kyennyt velkakriisistä huolimatta kasvattamaan teollisuustuotantoaan.

Analyysi

Saksan teollisuus jauhaa nyt suurin piirtein yhtä kovilla kierroksilla kuin ennätysvuosina 2007–2008 juuri ennen kuin kansainvälinen finanssi- ja talouskriisi iski toden teolla. Maan työttömyys on matalimmillaan vuosikausiin.
Toista on muissa suurissa euromaissa.
Niiden teollisuustuotanto ei ole toipunut vaan päinvastoin jämähtänyt muutaman vuoden takaisen romahduksen pohjalukemiin tai jatkanut pudotustaan sitäkin syvemmälle.
Saksa on taloustilastojen perusteella euroalueen kiistaton talousmoottori. Näin on ainakin, jos teollisuustuotannon määrä ja kasvu asiasta mitään kertovat.
Saksa ei kuitenkaan ole koko euroalueen talousveturi, vaan ennemmin se on euroalueen kasvurohmu.
Alijäämämaat
talousvetureita
Taloustilastojen perusteella Saksa voi näyttää euroalueen talousveturilta siinä kuin Kiina voi näyttää koko maailman talousveturilta. Kyse on kummassakin tapauksessa kuitenkin tilastoharhasta eikä suinkaan todenmukaisesta tulkinnasta.
Suurina maina Saksa ja Kiina vaikuttavat väistämättä useiden maiden keskiarvoja tai summalukuja koostaviin taloustilastoihin.
Niinpä Saksan talouskasvu tai teollisuustuotannon kasvu automaattisesti kasvattaa koko euroalueen vastaavia tilastolukuja siinä kuin Kiinan kasvu paisuttaa maailman taloustilastoja.
Saksa ja Kiina ovat kumpikin vientimaita, joiden ulkomaankauppa on vuosien ajan ollut voimakkaasti ylijäämäistä. Niiden vientivetoinen talouskasvu tarkoittaa, että ne myyvät muihin maihin enemmän tavaraa kuin ostavat muiden maiden tuotantoa.
Tämä tarkoittaa, että ne rohmuavat kasvua muilta eivätkä suinkaan ole maineensa veroisia talousvetureita.
Alituisesti alijäämäistä ulkomaankauppaa käyvä Yhdysvallat on maailmantalouden suurin talousveturi, eivät suinkaan Kiina tai Saksa.
Euroalueen talousvetureita ovat olleet alijäämäisellä ulkomaankaupallaan Saksankin vientiteollisuuden kysyntää ylläpitäneet eteläiset jäsenmaat, ei suinkaan Saksa.
Saksa vie eniten
muihin euromaihin
Taloustilastojen ulkopuolisessa arkitodellisuudessa Saksa näyttää rohmunneen muilta euromailta enemmän teollista tuotantoa kamaralleen kuin se on vetänyt muidenkin tuotantoa kasvuun.
Tästä toispuolisesta taloussuhteesta kertoo, että Saksa on suurimman osan euroaikaa kyennyt voimakkaasti ylijäämäiseen ulkomaankauppaan. Näin ei ollut asian laita ennen euroaikaa.
Saksan suurin kauppakumppani on muu euroalue.
Saksan rinnalla ainoastaan muutaman muun vahvan euromaan teollisuustuotanto on nyt merkittävästi laajempaa kuin euroajan alussa. Suomi on yksi näistä, joskin Suomenkin asema on viime vuosina hieman heikentynyt.
Muiden euromaiden teollisuustuotanto on kutistunut sen mitä Saksan ja muutaman muun vahvan maan teollisuus on kasvanut.
Tämä ei todista saksalaisten ahkeruudesta tai etelämaalaisten laiskuudesta. Ei ainakaan yhtä paljon kuin euron vaikutuksista.
Teollisuus polkenut
paikoillaan 15 vuotta
Koko euroalueen teollisuustuotanto on nyt jokseenkin samoissa mitoissa kuin se oli euroajan alkajaisiksi. Tämä käy ilmi EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin kokoamista ja ylläpitämistä taloustilastoista.
Euroalueen teollisuus saa toisin sanoen aikaiseksi nyt saman verran tavaraa ja muuta tuotantoa kuin suunnilleen 15 vuotta sitten.
Koko euroaluetta koskevat taloustilastot ovat tätä nykyä 17 euromaan luvuista syntyviä keskiarvoja ja kokoomalukuja, joiden taakse kätkeytyy erittäin suurta maakohtaista vaihtelua.
Yksittäisten euromaiden teollisuustuotanto on vaihdellut paljon rajummin kuin koko euroalueen keskivertoluvut kertovat. Teollisuustuotanto on vaihdellut myös paljon rajummin kuin bkt-luvuin (bruttokansantuote) yleensä mitattava kokonaistuotanto.
Teollisuustuotanto kuvaa perinteisen tulkinnan mukaan talouden kovaa ydintä, jonka varaan koko muu talous rakentuu. Bkt pitää sisällään teollisuustuotannon lisäksi esimerkiksi julkisen talouden toimintoja, jotka edustavat ennemmin tulojen jakamista kuin niiden tienaamista.
Jos vanhanaikainen tulkinta on mistään kotoisin, on eurotalouden kova ydin entistä selkeämmin pakkautunut Saksaan ja muutamaan pienempään vahvaan maahan. Muissa maissa talouden ydin pehmenee kovaa vauhtia.
Italia ja Espanja
taas 1980-luvulla
Ranska on euroalueen toiseksi suurin kansantalous, joka ei kuitenkaan ole saanut teollista moottoriaan kunnolla käyntiin talouskriisin jäljiltä.
Ranskan teollisuustuotanto on yhä lähellä vuoden 2009 syöksyn pohjalukemia, ja se on suurin piirtein yhtä laajaa kuin 1990-luvun puolivälissä. Euroajan alusta laskien maan teollisuustuotanto on toisin sanoen supistunut.
Silti Ranskankin teollisuus on teräkunnossa, jos sitä verrataan Italiaan tai varsinkin Espanjaan.
Italia on euroalueen kolmanneksi suurin ja Espanja neljänneksi suurin kansantalous, mutta niiden teollisuustuotanto on taantunut 1980-luvun lukemiin tai vielä niukemmaksi.

Klikkaa graafi suuremmaksi

Eurostatin laajat teollisuustuotannon määrää mittaavat niin sanotut volyymi-indeksit ulottuvat Espanjassa 1980-luvun alkuun ja Italiassa 1990-luvun alkuun. Kumpikin on nyt matalammalla kuin tilaston aikasarjojen alussa.
Kun Italian ja Espanjan teollisuus on taantunut 1980-luvun tuotantomääriin ja Saksan teollisuus samaan aikaan porskuttaa, on tämä kaikkea muuta kuin eurotalouden yhdentymistä.
Nollasummapeli
vailla vertaa
Rahoitusmarkkinoilla eurotalouden yhdentymistä kutsuttiin konvergenssiksi, joka merkitsi sijoittajille tuottoisia aikoja ja ilmeni esimerkiksi euromaiden korkoerojen katoamisena.
Yhdentymisen piti tasoittaa elintasoeroja euromaiden kesken. Talouskasvun piti kuin itsestään kiihtyä matalimman elintason euromaissa. Näin näyttikin aluksi käyvän.
Rikkaiden maiden säästöt pakkautuivat pankkien kautta lupaavien kasvunäkymien perässä Espanjaan, Portugaliin, Irlantiin, Italiaan ja toki myös Kreikkaan. Tahtoo sanoa nykyisiin kriisimaihin.
Yhteinen euro poisti valuuttariskin ja yhteinen keskuspankki EKP käytännössä pakotti taantumasta ja kalliista yhdistymisestä hitaasti toipuvalle Saksalle sopivan korkotason kaikkiin euromaihin.
Reunamaiden reaalikorot painuivat negatiivisiksi, mikä on kautta aikain varmimpia keinoja talouden ylivelkaantumiseen ja muihin rahavirheisiin.
Nyt takavuosien iskusana konvergenssi on kadonnut markkinakatsauksista ja tilalle on tullut yhdentymisen vastakohtaa eriytymistä kuvaava termi divergenssi. Se tarkoittaa eurotaloudessa maariskien paluuta ja ilmenee kriisinä.
Tämä yhdentymisen vaihtuminen eriytymiseksi tarkoittaa, että nyt Saksa ja muut vahvat maat vahvistuvat lisää ja Ranska ja muut heikot maat heikkenevät entisestään.
Euroalueen taloudesta on tullut nollasummapeli vailla vertaa, niin kuin analyysiyhtiö GaveKal Research napakasti kiteyttää.
Pääomahyöky
meni hukkaan
Euron ja rahaliiton keskeiset peruspiirteet, kuten valuuttariskin poistuminen ja yhteinen korkotaso, olivat omiaan voimistamaan pääoman pakkautumista ensi alkuun hitaan kasvun "ydinmaista" nopeamman kasvun "reunamaihin".
Mutta pelkkä pääoman pakkautuminen nykyisiin kriisimaihin ei tukahduttanut niiden teollisuustuotantoa saati pakottanut Saksan teollisuustuotantoa kasvuun. Ne seurasivat myöhemmin.
Kriisimaiden lukuisista virheistä pahimpia oli ulkomaisen pääomavyöryn hukkaaminen kulutukseen ja turhanpäiväiseen rakentamiseen, kuten nyttemmin tyhjillään rapistuviin lomakyliin.
Puoli-ilmaisen rahan paine pakotti hintoja ja palkkoja ylös, mikä ei ollut EKP:n mielestä ongelma niin kauan kuin koko euroalueen inflaatiolukemat pysyivät aisoissa.
Nyttemmin tuota velaksi ostettua keinotekoista elintasoa kutsutaan kilpailukyvyn rapautumiseksi. Se on keskeinen syy teollisuustuotannon supistumiseen ja tuotannon karkaamiseen esimerkiksi Saksaan.
Saksan teollisuus vastasi rakentamalla lisää tuotantoa. Ja miksei olisi rakentanut, kun tavaraa virtasi kriisimaiden kulutusjuhliin kuin siimaa.
Ylilyönneiltä puuttuu
luontainen vastavoima
Euro tuskin yksin synnytti kriisimaiden velkakuplaa ja Saksan "säästökuplaa", mutta ilmeisesti euro oli yksi keskeisistä vaikuttimista epäsuhtaisen talousilmiön taustalla.
Vapaissa pääoma- ja valuuttaoloissa Saksa tai sen puoleen muutkaan euroalueen vahvat vientimaat tuskin olisivat kyenneet ylläpitämään vuosikausien ajan yhtämittaisesti ylijäämäistä ulkomaankauppaa niin kuin euroaikana.
Samoin Espanja ja Italia tai pienemmätkään kriisimaat tuskin olisivat kyenneet paisuttamaan alijäämiään niin suuriksi niin pitkää aikaa kuin euroaikana on käynyt.
Vapaissa pääoma- ja valuuttaoloissa moisia vaihtotaseiden pitkäaikaisia tai varsinkaan pysyviä vinksahduksia ei pitäisi esiintyä, sillä niitä vastassa olisi joukko talouden luontaisia vastavoimia, kuten korkojen ja valuuttakurssien muutokset.
Vapaissa pääoma- ja valuuttaoloissa kriisimaiden korot eivät olisi milloinkaan laskeneet niin alas kuin euro, EKP ja konvergenssi ne pakottivat. Vastaavasti niiden valuutta ei olisi mitenkään pysynyt yhtä vahvana kuin euro on ollut.
Saksan ja muiden vahvimpien euromaiden ulkomaankauppa ei olisi pysynyt niin kauan niin ylijäämäisenä ja valuutat niin heikkoina niin pitkään kuin nyt on käynyt.
Ilman euron tarjoamaa mittavaa tukea Saksan teollisuus ja talous olisivat nykyistä heikompia. Ilman euron mittavaa rasitetta Italia, Espanja ja pienemmät kriisimaat olisivat nykyistä vahvempia.
Ehkä kriisimaat eivät olisi ollenkaan kriisimaita.