Sieltä ja täältä, varjopankkitoiminnasta! 
(Ikään kuin muut pankitoiminnat tapahtuisivat auringonvalossa!)

·    Maailman "v a r j o p a n k k i e n" arvo nousemassa hämmästyttävälle tasolle - maailman kansantuote jää pian kakkoseksi

Talouselämä

19.11.2012

Maailman "varjopankkijärjestelmän" arvo nousi viime vuonna uuteen ennätykseen, 67 000 miljardiin dollariin eli noin eli 52 000 miljardiin euroon.

Arvion julkisti sunnuntaina finanssialan järjestö Financial Stability Board.

Varjopankkeja on pidetty osasyyllisenä finanssikriisin pahentumiseen. V a r j o p a n k e i l l a viitataan hedge-rahastojen, pääomasijoitusyhtiöiden ja muiden vastaavien sijoitusyhtiöiden muodostamaan joukkoon.

FSB vaati raportissaan varjopankkien tiukempaa sääntelyä. Raportista ilmenee, että samaan aikaan kun perinteisten pankkien sääntelyä kiristetään, varjopankit ovat menestyneet hyvin.

Suurin varjopankkijärjestelmä on Yhdysvalloissa, arvoltaan 23 biljoonaa dollaria, mutta euroalue on lähes yhtä suuri 22 biljoonalla ja Isossa-Britanniassa 9 biljonalla. Euroalueella varjopankkijärjestelmä on kasvussa.

Zero Hedge -verkkosivusto asettaa lukuja mittasuhteeseensa: varjopankkien 67 biljoonan dollarin arvo on lähes yhtä suuri kuin maailman bruttokansantuote, 60 biljoonaa dollaria. Euroalueella varjopankkijärjestelmän arvo on 11 prosenttia suurempi kuin euroalueen markkina-arvo.

·       Varjopankkien arvo saavuttamassa maailman bruttokansantuotteen

Kansainvälistä finanssisektorin politiikkaa monitoroiva FSB, Financial

Stability Board kertoo euroalueen varjopankkitoiminnan kasvaneen nopeasti.

Toimittaja: Riikka Söyring

20.11.2012, Verkkomedia

Sveitsin Baselissa pääpaikkaansa pitävä rahoitusmarkkinoiden vakautusfoorumi FSB julkaisi 18. marraskuuta raportin "Global Shadow Banking Monitoring Report 2012", jossa tarkastellaan varjopankkitoimintaa (NBFI, non-bank financial institutions) ja sen laajuutta eri maissa.

Suurin varjopankkijärjestelmä on Yhdysvalloissa, arvoltaan 23 biljoonaa dollaria euroalueen ollessa lähes yhtä suuri 22 biljoonalla. Ison-Britannian markkinaosuus varjopankkimarkkinoilla on 9 biljoonaa. Euroalueen varjopankkeihin on siirtynyt varoja noin 17,2 triljoonaa euroa vuonna 2011.

Yhdysvaltain osuus prosenteissa oli 44% vuonna 2005 kun se vuonna 2011 oli tippunut 35 prosenttiin. "Kadonnut osuus" on siirtynyt euroalueelle ja Isoon-Britanniaan.

Varjopankkitoiminta on kasvanut FSB:n mukaan tasaisesti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Verrattuna normaalin pankkitoiminnan kokoon varjopankkitoiminta on suhteessa suurinta Hollannissa (45%) ja Yhdysvalloissa (35%), euroalueella suhdeluku on 30 prosenttia.

Verrattaessa varjopankkien arvoa bruttokansantuotteeseen (bkt) huomaa, kuinka huikeista summista on kyse. Euroalueella varjopankeissa olevat varat edustavat 111 prosenttia euroalueen bkt:sta eli varjopankkien arvo on 11 % suurempi kuin euroalueen markkina-arvo (Hollanti: 490% bkt:sta, Iso-Britannia: 370% bkt:sta).

"Maailmanlaajuisesti varjopankkien arvo on 67 biljoonaa dollaria, mikä on lähes yhtä paljon kuin koko maailman bruttokansantuote, 60 biljoonaa dollaria."

Toimittajan kommentti:

Varjopankeilla tarkoitetaan sellaisia pankkien rinnalla toimivia sijoitusyhtiöitä kuten hedge- ja sijoitusrahastot, private equity, teollisuuskonsernien finanssiosastot, pankkien omat SIV -lumepankit (Structured Investment Vehicle), johdannaismarkkinat, pankkien taseiden ulkopuoliset erillisyhtiöt, eläkerahastot, jne, joita ei valvo eikä sääntele kukaan. Myös riskit ovat korkeampia kuin perinteisessä pankkitoiminnassa, FSB huomauttaa.

Varjopankit tarjoavat rahoitusta pienyrityksille.

Edellinen, vuoden 2008 kriisi syntyi ja kehittyi juuri tämän varjopankkitoiminnan katveessa. Suuri osa kansainvälisten suurpankkien kirjaamista tappioista on ollut tavalla tai toisella alun perin peräisin näistä rahoitusmarkkinoiden valvomattomista varjoista, minkä takia taas suurpankkeja oli "pakko tukea" veronmaksajien rahoilla.

Rahoitusmarkkinoiden ongelmat voimistivat taantumaa, josta euroalue yhä yli kolme vuotta myöhemmin kärsii sekä aiheuttivat yrityksille vaikeuksia. Seuraavassa vaiheessa talouden ja yritysten ongelmat heijastuivat takaisin pankkeihin kasvavina luottotappioina, mikä aiheutti taas uusia tukitarpeita.

Valtiot joutuvat maksumiehiksi ja sen kautta leikkaamaan omaa talouttaan, mistä taas seuraa monta asiaa, mutta ei ainoatakaan hyvää.

·       Varjopankki järjestelmä

Turkka, Anssi 

Yhdysvaltojen pankkijärjestelmästä ja erityisesti niin sanottu varjopankki-järjestelmä kytkeytyy olennaisesti finanssikriisiin. Yhdysvalloissa rahoituslaitokset voidaan jakaa kahteen ryhmään, talletuspankkeihin ja valvonnan ulkopuolisiin investointipankkeihin eli varjopankkeihin. 1930-luvun pankkikriisin jälkeen pyrittiin luomaan vakaa pankkijärjestelmä. Tallettajien ra-hoille haluttiin turvaa ja keinottelua pyrittiin estämään. Tämän pohjalle rakennettiin ankara lainsäädäntö. 1980-luvulta lähtien alettiin kuitenkin muokata kokonaan uutta pankkijärjestelmää, josta käytetään nykypäivänä käsitettä varjopankkijärjestelmä. Tähän järjestelmään kuuluvia instituutioita ei kutsuttu pankeiksi, vaan ne olivat erilaisia riski- ja sijoitusrahastoja ja investointipankkeja, jotka siis toimivat kuin pankit, mutta niitä ei säädelty pankkien tavoin. Rahoitusalan sääntelyä purettiin järjestelmällisesti 1980-luvulta lähtien yhdysvaltain hallitusten toimesta. Usein sääntelyn purku oli suoraa seurausta finanssiyritysten tehokkaasta lobbauksesta. (The Financial Crisis of 2007–2009 : Causes and Remedies, 2009.)

Talletuspankkien perusidea on se, että ne toimivat tallettajiensa rahoilla ja niiden luotonanto on siksi hyvin tiukasti säänneltyä. Talletuspankki saa antaa luottoja vain noin kymmenkertaisen määrän sen omaan pääomaan nähden. Toisin sanoen näiden liikepankkien riskinottomahdollisuuksia rajoitetaan. Investointipankkien osalta tilanne on varsin toinen. Parhaissa tapauksissa investointipankit velkaantuivat jopa 50-kertaisesti omaan pääomaan nähden. Toisin sa-noen jokaista oman pääoman dollaria kohden niillä oli 50 dollaria velkaa. Riski oli näissä tapauksissa siis valtava. Ongelmaa ei kuitenkaan ollut niin kauan kuin markkinat olivat kasvussa. Varjopankkitoiminta ja valtava velkavipu olivat erittäin kannattavia nousukauden aikoina, mutta katastrofaalisen tuhoisia kun markkinat kääntyivät laskuun. (The Financial Crisis of 2007–2009 : Causes and Remedies, 2009.)

Viime vuosien nousukauden aikana Yhdysvaltain varjopankkijärjestelmä kasvoi todella nopeasti. Viiden suurimman investointipankin yhteenlaskettu taseiden loppusumma vuoden 2007 alussa oli noin 4000 miljardia dollaria. Vastaavasti liikepankkien puolella viiden suurimman pankkiyrityksen yhteenlaskettu tase oli noin 6000 miljardia ja koko pankkijärjestelmän noin 10000 miljardia dollaria. Soppaa hämmentämässä on vielä varjopankkien niin sanotut taseen ulkopuoliset erillisyhtiöt, joilla pankit piilottelivat riskejään. Tästä huomaa nopeasti varjopankkijärjestelmän valtavan kokoluokan ja sitä kautta sen tuoman vaikutuksen, kun se yhtäkkiä niin sanotusti pyyhkäistiin maton alle kriisin iskiessä. Markkinat ovat lähestulkoon kadonneet, kaksi suurista investointipankeista on mennyt konkurssiin ja kolmas on yhdistetty suuren liikepankin kanssa. (Krugman, 170.)   Alla olevasta kuvasta näkee hyvin rahoitusmarkkinoilla vallitsevan kehityksen. Tavallisesta rahoituksen välitysmallista on suurelta osin siirrytty niin sanottuun originate and distribute – malliin eli suomeksi puhuttuna luo ja hajauta. Tällä tarkoitetaan sitä, että normaalisti pankkien taseessa olevia luottoja kootaan erilaisiksi arvopaperi-kokonaisuuksiksi ja myydään niitä eteenpäin sijoittajille. Samalla siirretään riskiä pois pankeilta ja vastuuta vieritetään eteen päin ketjussa. Joka portaalle siirryttäessä välikäsi kerää toiminnastaan palkkion. Loppujen lopuksi luottoriski rakentui niin vaikeaselkoiseksi, että kukaan sijoittajista ei tajunnut mitä salkussaan kantoivat. Tähän soppaan osasyyllisenä ovat luottoluokittajat, jotka arvo- papereiden paketoimisen jälkeen antoivat niille parhaan arvopaperin suosituksen, keräten tietysti konsultoinnista palkkion. Moraalista ei ollut tietoakaan ja riskeistä ei tarvinnut välittää, koska tavaraa valutettiin niin sanotusti ketjussa alaspäin. Arvopapereiden paketoimisesta kerron seuraavassa kappaleessa lisää. (The Financial Crisis of 2007–2009 : Causes and Remedies, 2009.)

 Luo ja hajauta - malli sekä sen kannustinjärjestelmä (Suomen Pankki 2009)

Inflaatio ja velkaantuminen: Peräkkäiset nuljahdukset

Talousblogi: Tauno Auer 22.10.2013, Verkkomedia.org Inflaatio ja velkaantuminen  Ennen tätä tutkielmaa minä en ymmärtänyt mitä esimerkiksi inflaatio todella merkitsee. Minusta tuntuu, että taloutta ei edes voi ymmärtää, jos sitä ei katsota poliittisessa ja historiallisessa viitekehyksessä. Ilman näitä viitekehyksiä liike-elämän käsitteet jäävät enemmän tai vähemmän hämäriksi. Henkilö, joka omistaa jotakin, sanotaan vaikka tehtaan tai kaivoksen, vaistomaisesti ymmärtää oman etunsa. Hän on automaattisesti tasa-arvoa vastaan. Hänen ei tarvitse ymmärtää asioita teorioiden kautta. Meille muille pieni opiskelu ja pohdinta ei koskaan ole pahasta. Peräkkäiset nuljahdukset Sodan jälkeistä keskeytymätöntä talouskasvua jatkui 1970-luvulle saakka. Seuranneiden 40 vuoden aikana demokraattisen kapitalismin sisäiset jännitteet ovat siirtyneet yhdeltä talouselämän alueelta toiselle. Nämä siirtymät ovat aiheuttaneet sarjan yhteiskunnallisia ja taloudellisia häiriöitä. Vielä 70-luvulla kamppailu kansalaisten sosiaalisten vaatimusten ja yritysmaailman tarpeiden välillä käytiin kansallisilla työmarkkinoilla. Poliittista syistä vallinnut täystyöllisyys ja ay-liikeen toiminnasta seuranneet palkankorotukset johtivat korkeaan inflaatioon. Miksi näin tapahtui? Kapitalismin tunnusmerkkihän on se, että tuotanto- ja ansiovälineet ovat pääoma- ja yrittäjäluokan omaisuutta työntekijöiden saadessa sopimuksilla määrätyn palkan. Siispä koska liikeyritykset eivät halunneet tinkiä voitoistaan, niin päätettiin lisätä maksuvälineitä. Toisin sanoen poliittinen ongelma ratkaistiin inflaation avulla. Rahan arvo laski. Sitten, kun tätä oli mahdotonta jatkaa, koska se olisi johtanut romahdukseen, niin hallitukset joutuivat turvautumaan, Reagan ja Thatcher etunenässä, uusliberaaliin talouspolitiikkaan. Tämä johti siihen, että poliittinen kamppailu siirtyi työmarkkinoilta vaaliuurnille. Tosin sanoen koska kansalaisten vaatimuksia ei voitu enää ilmaista ay-liikkeen kautta ne tulivat esille äänestyskäyttäytymisessä. Tämä vuorostaan johti yhä kasvavaan epäsuhtaan julkisen kulutuksen ja verokertymän välillä, mikä sitten johti julkisen sektorin velkaantumiseen.  Eli kun yritetään välttää sekä liian korkea verotusaste että tasa-arvoisen talousjärjestelmän syntyminen ja samalla halutaan estää luokkaristiriitojen kärjistyminen, niin ajaudutaan maksuvaikeuksiin. Ensimmäinen tapa selvitä ikävästä nuljahduksesta oli siis inflaatio. Toisessa vaiheessa ajauduttiin julkishallinnon raskaaseen velkaantumiseen.   Sitten kun julkiseen velkaantumiseen oli pakko puuttua jäi ainoaksi keinoksi rahamarkkinoiden vapauttaminen. Yhteiskunnallinen rauha ostettiin löysäämällä luotonantoa. Näin pystyttiin ylläpitämään kansalaisten uskoa vaurastumisesta perusoikeutena. Hallitukset sallivat löysän luotonantopolitiikan, jotta pakolliset säästötoimet eivät olisi tulleet liian tuskallisiksi ja sitä mukaa polittisesti mahdottomiksi. Tämäkään vaihe ei jatkunut kymmentä vuotta pitempään, koska koko maailmantalous uhkasi kaatua löysän rahapolitiikan aiheuttamiin seurauksiin. Tämän vaiheen jälkeen ikiaikainen ristiriita kansalaisten sosiaalisten vaatimusten ja markkinaoikeuksien välillä vaihtoi jälleen paikkaa tullen näkyville kansainvälisillä rahamarkkinoilla, jossa on käynnissä monivivahteinen tanssi rahalaitosten, hallitusten, äänestäjien ja kansainvälisten kauppajärjestöjen kesken. Nyt on kyse siitä kuinka pitkälle hallitukset voivat mennä yrityksissään pakottaa kansalaiset markkivoimien armoille. Samalla valtiot joutuvat sekä suojelemaan demokraattista uskottavuuttaan että pyrkimään välttämään vararikko. Kukin näistä yrityksistä välttää luokkaristiriitojen kärjistyminen toimi vain lyhyen aikaa, mutta synnytti joka kerta enemmän ongelmia kuin ratkaisi. Tämä tuntuu viittaavaan siihen, että taloudellisesti vakaa kapitalistinen järjestelmä on utopistinen hanke.

Kuntien palkkatiedot

Talouselämä

Kokonaiskeskiansiot olivat kunta-alalla vuoden 2012 lokakuussa 3 015 euroa kuukaudessa, kertoo Kuntatyönantajat.
Lääkäreiden keskiansio oli 7 183 euroa, opetusalalla 3 732 euroa, teknisillä 3 076 euroa ja kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen piirissä olevilla 2 657 euroa. Tuntipalkkaisten kokonaiskeskituntiansio oli kunta-alalla 14,16 euroa lokakuussa 2012.
Kuntien menoista puolet on henkilöstömenoja. Kuluvana vuonna kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat Kuntaliiton arvion mukaan noin 22 miljardia euroa, josta palkkakustannuksia oli 17 miljardia ja työnantajan maksamia eläke- ja muita välillisiä sosiaalivakuutusmaksuja 5 miljardia euroa.
Kunta-alalla työskenteli vuoden 2012 lokakuussa 437 000 henkilöä eli viidennes palkansaajista. Heistä oli kuukausipalkkaisia 426 000, joista kokoaikaisia oli 364 000 ja osa-aikaisia 61 000. Tuntipalkkaisia työntekijöitä oli 11 000.

Julkinen velka ja alijäämä 

Tarkistetut julkisyhteisöjen alijäämä- ja velkatiedot vuodelta 2012 ilmestyneet

Tilastokeskuksen tarkistettujen ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen alijäämä vuonna 2012 oli 3,4 miljardia euroa eli 1,8 prosenttia suhteessa BKT:hen. Vuotta aiemmin alijäämä oli 1,3 miljardia euroa. Vuonna 2012 valtiosektorin alijäämä kasvoi 0,8 miljardia euroa 6,6 miljardiin euroon. Kuntasektorin alijäämä puolestaan kasvoi 1,0 miljardista eurosta 2,1 miljardiin euroon. Sosiaaliturvarahastot, lähinnä työeläkelaitokset, keräsivät 5,2 miljardin euron ylijäämän.

Julkisyhteisöjen sulautetun EDP-velan määrä kasvoi 10,3 miljardilla eurolla 103,1 miljardiin euroon vuoden 2012 aikana. Valtion velka kasvoi 8,8 miljardia ja kuntien velka kasvoi 1,5 miljardia euroa. Velan suhde BKT:hen kasvoi samalla 53,6 prosenttiin edellisvuoden 49,2 prosentista. Julkisyhteisöjen sisäiset velat pienenivät 0,7 miljardin euron verran. EDP-velka kuvaa julkisyhteisöjen velkaa talouden muille sektoreille ja ulkomaille, ja sen kehitykseen vaikuttavat sekä sulauttamattoman bruttovelan että julkisyhteisöjen sisäisten velkojen muutokset.
Verrattuna maaliskuussa 2013 julkaistuihin vuoden 2012 ennakkotietoihin julkisyhteisöjen yhteenlaskettu alijäämä pieneni 0,2 miljardia euroa. Julkisyhteisöjen vuoden 2012 velka pysyi lähes ennallaan ennakkotietoihin nähden, mutta BKT:n päivittymisen johdosta velan suhde BKT:hen nousi 0,6 prosenttiyksiköllä.
Tilastojulkistus

Lähde:
Tilastokeskus/ Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka