LOPPULAMA HISTORIAN PARAMETRINA

Sana kriisi on aiheuttanut suurta hämmennystä ennen muuta niille, jotka sitä käyttävät. Suurin osa asiantuntijoista määrittelee sanaa tarkemmin; on velkakriisejä, asuntolainakriisejä, fiskaalisia kriisejä, teknologiankuplakriisejä, pankkikriisejä, luottokriisejä, valuuttakriisejä, pörssikriisejä, öljykriisejä jne. Sen lisäksi on eri maiden kriisejä: on Kreikan, Latinalaisen Amerikan, Venäjän, Irlannin ja Kaukoidän kriisejä. Valtiotieteen tohtori Juha Tarkan mukaan eri kriisien taustalla voi olla yhteisiä tekijöitä, mutta kriisit eivät ole ”veljiä keskenään”. On totta että mikään kriisi ei ole identtinen tapaus toisen kriisin kanssa, ei edes samassa maassa eri aikana. Mitä porvarilliset analyytikot eivät näe on se, että kapitalismissa voi olla laadultaan kahdenlaisia eri kriisejä. On järjestelmän kasvuvaiheen ns. toistuvat (sykliset) kriisit ja rappiovaiheen rakenteelliset systeemikriisit.

Kapitalismi on yhteiskunnallinen järjestelmä täynnä ratkaisemattomia ristiriitoja. Enemmän kuin koskaan aikaisemmin, nykyään empiirisestikin huomaa, että suurien muutosten aikoina historian kulku ei ole lineaarista. Kehitys kulkee välillä asteittaisin askelin ja välillä jatkuvuuteen tapahtuu murroksia, kuiluja, äkillisiä käänteitä, zikzak -liikettä, kehityksen pysähtymistä ja taantumista. Kehitys on rauhanomaista kun kapitalismi löytää välitysmekanismeja ristiriitojensa sovittelemiseksi. Muutoin kaikkialla syntyy otollisia olosuhteita kapitalismin kumoamiseksi. Kapitalistisella tuotantotavalla on globaali dynamiikka, joka heijastuu kansalliselle tasolle aika pitkällä määrää sitä. Kyseessä on maailman kapitalismin ongelmat, jotka heijastuvat paikallisiin kriiseihin, pankki- ja luottosektoriin sekä valtiotalouksiin eikä päinvastoin. Kapitalismin ketju rikkoutuu eri lenkkien kohdalla, so. rikki on ketju eikä yksittäiset lenkit.
Heijastuessaan eri valtioihin ja sektoreihin kriisi muotoutuu vuorovaikutuksessa paikallisten, historiallisten ja jopa kulttuuristen olosuhteiden kanssa. Siksi se saattaa näyttää erilaiselta kuin joku muu kriisi jossain muualla. Pitää esimerkiksi paikkansa väite, että Irlannin kriisi on erilainen kuin Kreikan. Kuitenkin kyseessä on vain eri taudit järjestelmän kaikin puolin yli-ikääntyneessä ruumiissa. Kun yksi elin lakkaa toimimasta, kaikki muut seuraavat perästä. On väärin siis ajatella, että pelastamalla Kreikan, Irlannin ja muut jäljessä tulevat maat estetään kriisiä leviämästä ja tulemasta meillekin. Pelastamalla näitä kriisipesäkkeitä saadaan aikaan vain se, että välitön totaaliromahdus siirtyy vähäksi aikaa eteenpäin. Joka kerta kun loppupamaus on siirretty tulevaisuuteen, a) siitä on tullut äänekkäämpää ja b) siirtokausi on joka kertaa edellistä lyhyempi. Tällä hetkellä kapitalismin tilaa voi määritellä näin: järjestelmän kaikki ristiriidat ovat räjähtäneet käsin. Samanaikaisesti kaikki tähän asti käytetyt lääkkeet ovat toimineet pikemminkin niin, että ristiriitojen sovittamattomuus on kärjistynyt. Nyt maailmanlaajuisesti ajaudumme suurmittakaavan vallankumouksellisiin konflikteihin.

Kriisin ilmaisimet tässä vaiheessa

Kapitalismin taudin diagnoosi on pääoman liikakasaantuminen. Vanhaa yhteiskunnallista järjestelmää on kiusannut jatkuvasta tuottavuuden kasvusta johtuva voiton suhdeluvun laskun laki. Kun liikapääomaa ei voitu sijoittaa tuottaviin aloihin, se ohjautui mielikuvituksellisiin sfääreihin. Se on synnyttänyt fiktiivisiä tuotteita ja on paisuttanut olemassa olevia taloudellisia arvoja monikertaisesti suuremmiksi. Paiseita sanotaan kupliksi. Kapitalistinen järjestelmä on täynnä jättiläismäisiä kuplia. Yksien tuotteiden, asuntolainojen kuplat puhkesivat kesällä 2007 Yhdysvalloissa. Se aiheutti välittömästi pankkikriisin maassa ja pian koko maailmassa. USA:n valtio kansallisti joitakin pankkeja siinä määrin, että kun Lehman Brothers joutui samaan tilaan, rahaa sen pelastamiseksi ei löytynyt. Historian suuriman investointipankin konkurssi syksyllä 2008 veti koko yhteiskunnallisen järjestelmän vararikkojen kuiluun.
Tuhansien miljardien rahanpumppaukset saivat pian valtiot samaan tilanteeseen pankkien kanssa. On tärkeää ymmärtää, että pankkikriisi sai valtiot konkurssin partaalle eikä päinvastoin. Valtioiden velkaongelmat omalla vuorollaan kärjistivät entisestään niin pankki- ja finanssikriisiä. Rahan tarjonta, l. luotto on suhteessa julkisen rahan injektointiin vähentynyt huomattavasti. Pankit lakkaavat lainaamasta toinen toiselle ja nyt olemme syksyä 2008 muistuttavassa tilanteessa joskin kärjistyneemmällä tasolla, koska valtiot sosialisoivat tappiot. Työväenluokka vaaditaan pankkien tappioiden maksajaksi. Lehman Brothersin konkurssin jälkeen joulukuussa 2008 Kreikassa puhkesi nuorisokapina. Melkein kaksi kuukautta ihmiset taistelivat kadulla. Uutta vuotta juhlittiin barrikadeilla ja seiniin kirjoitettiin “MERRY CRISIS AND HAPPY NEW FEAR”. Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja Strauss-Kahn määritteli tilannetta näin: ”tämä on ensimmäinen poliittinen kansannousu globaalin pankkikriisin seurauksena”. Samaan aikaan me totesimme: ”Tämä kapina tulee tulevaisuudesta”.
Suomessa ja muualla porvariston torvet vakuuttivat, että kyse on kriisistä, joka ei koske omaa maatamme. Vasemmisto puhui keinotekoisesta kriisistä, jota porvaristo käyttää hyväkseen ajakseen hyvinvointivaltiota alas. Tässä vaiheessa kriisiä romahtaa kokonaisia valtioita, tai niitä joutuu IMF:n protektoraatiksi. IMF laatii muistioita, so. välillisiä käskyjä, joita sen syliin joutuneiden maitten on pakko noudattaa. Muistiot ovat suoranainen hyökkäys työväenluokan elintasoa vastaan, ja merkitsevät työelämän turvamekanismien purkua ja julkisten yritysten halvalla myymistä yksityisille. Voisimme kiteyttää johtopäätökset seuraavasti: a) Kreikan tai Irlannin valtion konkurssi on osa kapitalismin maailmanlaajuista konkurssia. b) Vuonna 2010 elämme uutta vaihetta, joka on järjestelmän kannalta paljon synkempi kuin mitä se oli LB:n konkurssin jälkeen. c) Kaikki suunnitelmat tilanteen pelastamiseksi valtioiden välityksellä ovat epäonnistuneet. Valtioiden puuttuminen peliin on kärjistänyt kriisiä entisestään ja laukaissut luokkataistelun dynamiikkaa kaikkialla.

Miksi ongelmamaita on pakko pelastaa

Kreikan bruttotuote edustaa vain 2,7 prosenttia koko Euroopan bkt:sta. Jos, kuten väitetään, tämä olisi Kreikan kriisi, lilliputtitalouden olisi mahdotonta vetää mukaansa EU:ta ja koko maailmaa romahduksen mustaan aukkoon. Presidentti Obama sanoi äskettäin, että Yhdysvallat oli toipumassa vuoden 2007 asuntolainakriisistä kun tuli Kreikan konkurssi ja upotti USA:n takaisin laman suohon. Sellainen on vähintään naurettavaa. Kuitenkin on muita kytköksiä, jotka levittävät kriisiä, ja tekevät siitä pandemian. Yksinomaan Kreikka, Espanja ja Portugali ovat velkaa 3000 miljardia dollaria pelkästään saksalaisille pankeille. Sen lisäksi Ranskan ja Saksan pankit omistavat 80 prosenttia ”arvottomista” Kreikan velkakirjoista.
Nykyisessä tilanteessa olemme olleet viimeksi 2000 –luvun alussa. Takana oli ns. Aasian tiikereiden, Venäjän ja Brasilian vararikot. Kriisi oli siirtymässä alalle, jossa on pääoman korkein orgaaninen koostumus, teknologiateollisuudelle. Silloinkin puhuttiin IT-alan eikä kapitalismin kriisistä. Alueellisesti kriisi siirtyi Argentiinaan. Pankkiromahdus aiheutti kansannousun (argentinazo), joka kaatoi viisi presidenttiä puolen vuoden aikana. Argentiinan konkurssin jälkeen helvetin portit olivat auki kapitalismille. Kriisi oli koputtamassa Wall Streetin ovea. Maailmanlaajuisesti totaaliromahdus estettiin kasvattamalla ulkomaavelkaa, jolla rahoitettiin budjettivajeita. Vajeita läntisessä maailmassa oli kattamassa Kiina valtavalla ylijäämällään. USA:lle lainaaminen hoitui osittain myös Saksan ja Japanin pääomalla. Kiina–ilmiö yhtäältä siirsi totaaliromahduksen tuonnemmaksi, mutta toisaalta se laukaisi kaikki velkaantumisen trendit ympäri maailmaa. Nykyisen kriisin alusta asti (2007) alkoi esiintyä murtumia USA – Kiina – akselilla. Ristiriitojen tasapainottavana tekijänä Kiina–ilmiö on nyt loppunut.
Kiinan ylijäämällä Bush rahoitti sodat Afganistanissa ja Irakissa. Vastapalvelukseksi suurelle palvelukselleen Kiinan tuotteet saivat valittamatta jyrätä lännen markkinoilla. Se onnistui halvan valuutan (yuan) politiikalla. Nyt Kiinaa ei enää nähdä ystävänä, vaan vaaditaan siitä, että se vahvistaa valuuttansa, jonka heikkous on edellytys Kiinan viennille. Yhdysvallat painaa tähtitieteellisiä summia inflatorista rahaa pakottaakseen yuanin sitä kautta vahvistumaan. Juuri ennen G20–kokousta Soulissa Fed laski liikkeelle uuden satsin 600 miljardia dollaria. Dollarin tahallinen heikentäminen saa Kiinan dollarivarannot hupenemaan. Vastaavasti Kiina uhkailee myydä pois länsivaltioiden velkakirjoja. Niitä on Kiinan halussa kolmen biljoonan (3000 miljardin) dollarin edestä. Soulissa eliitti sopi siitä, ettei heidän välisiä ristiriitojaan pysty sovittelemaan. Näin ollen, protektionismi nostaa päätään. Kapitalismin kriisin tämän muodon nimikin on lanseerattu; se on valuuttakriisi.
Pörssit Aasiassa sahaavat ylös ja alas kun leviävät skenaariot ja huhut siitä, että Kiina nostaa korkotason. Inflaatiopaineet kasvavat ympäri maailmaa sen jälkeen kun USA:n keskuspankki Fed on avannut rahahanansa. Kiinassa inflaatiota vastaan voi taistella tukemalla ruokavarantojen myymistä tai hintavalvonnalla. Koron noston seurauksena kasvu Kiinassa tyrehtyisi tyystin. Talousanalyytikot ennustavat ettei koron nostolta voida välttyä, ei ainakaan vuoden loppuun mennessä. Fedin pääjohtaja tietää hyvin, että hyökkäys ja vastahyökkäys ovat paras puolustus. Ben Bernanke kertoi että työttömyys on noussut yli 10 prosentin rajan (reaaliluku on yli 40 miljoonaa) samanaikaisesti kun inflaatiopaineet ovat laskussa. ”Tämä pakottaa meitä elvyttämään lisää”, hän sanoi välittämättä puuttua toimenpiteensä seuraamuksiin. Kiina ja Yhdysvallat asettuvat paikoillensa ja ottavat puukot tupesta näkyviin. Kuka iskee ensin ja miten; emme voi tietää, mutta siihen ryhtyminen on vain lyhyen ajan kysymys.
Sen jälkeen jotkut tulevat sanomaan, että kriisin syy on tuossa vastakkainasettelussa. Tämä niin kuin muutkin seuraukset ovat vain oireita. Sairaana on toisen maailmansodan jälkeinen järjestelmä. Hallitsevan luokan intressit sanelevat sen, että kaikki mitä kovalla työllä ja taistelulla on suursodan jälkeen saavutettu pitää riistaa pois. Mahdottomuus piilee siinä, että tällainen ei onnistu ilman silmitöntä väkivaltaa. Projektin tekee mahdottomaksi sekin, ettei kukaan pystyisi sen jälkeen enää kuluttamaan. Tuottajana nähtynä työläinen on oltava halpa, mutta kuluttajana hänellä pitää olla ostokyky. Lääke on kokeiltu ja se on epäonnistunut. Siispä toistaiseksi lääkkeeksi kokeillaan kuplien paisuttamista entistä suurimpiin mittoihin. Sekään ei näytä tepsivän. Nykykriisin alkamisesta eri tukien muodossa (bail-out) on yhteensä pumpattu 20 biljoonaa (20 000 miljardia) dollaria. Summa on kolmasosa koko maailman bruttokansantuotteesta. Silti vuoden 2007 jälkeen esim. USA:n ulkomaanvelka on yli kaksinkertaistunut. Kreikan budjettivaje viime keväänä oli noin 13 prosenttia. Jouduttuaan troikan valvontaan maa joutui leikkaamaan julkisen sektorin työntekijöiden palkkoja kovalla kädellä, välillä 50 ja 60 prosenttia. Lopputuloksena puolen vuoden kuluttua vaje nousi miltei 15 prosenttiin. Tämä on sodanjälkeisen kapitalismin ja myös tässä muodossa esiintyvän globalisaation lopun alkua.

Kolmas askel toden sanoo – tai keitä tulee perästä

Helsingin Sanomien mukaan kuilu euroalueelle ja sen seurauksena koko EU:lle on lähellä. ”Euroalueen rahaliitto ja euro ovat enää kolmen harha-askeleen päässä kuilusta”. Ihan varmaa on se, että Irlannin jälkeen kuiluun hyppää Portugali. Analyytikkojen mukaan tähän asti ulottuvat rahaliiton rahkeetkin. Sekin sillä edellytyksellä, että muut euroalueen maat suostuisivat osallistumaan talkoisiin. Kreikan ja Irlannin olisi hieman vaikeata osallistua siihen, joten niiden osuudet tulisi hoitaa muiden jäljellejäävien.
Jos – olisi todennäköisempi sanoa kun – kuilussa olevien seuraksi siirtyy Espanja, EU alkaa olla historiaa. Saman lehden mukaan ”…tämä kolmas harha-askel olisi jo liikaa. Siihen loppuisivat tukirahkeet – ja ehkä myös rahaliitto […] jos kaatuu vielä Espanja, peli on saman tien pelattu” (HS 14.11.2010). Porvarilliset taloustieteilijät eivät ole totuttaneet meitä tällaiseen karuun kielenkäyttöön. Pääoma pakenee reunavaltioita pikavauhtia. Kovassa ytimessä nähdään, että eurokriisin toinen näytös siirtyy valonnopeudella periferiasta keskuksiin. Kapitalismin suurin dilemma tänä päivänä Euroopassa on tässä: jos pelastaa reunatalouksia voi käydä niin, että itsekin on pian samassa tilanteessa. Jos antaa niiden mennä saneeraukseen, sen jälkeen pitää linnoittautua omien rajojen sisään, hyväksyä protektionismin säännöt ja alkaa teroittaa omiakin puukkoja.
Käytännössä kaikki kolme maata ovat kuilussa, koska niiden rahoitus ei onnistu markkinoiden kautta. Sen jälkeen kun julkinen valta tuki pankkien likviditeettiä, se menetti oman likviditeettinsä lisäksi myös mahdollisuuden lainata markkinoilta. Vaikka pankkituet saivat valtiot vararikon partaalle, se ei helpottanut pankkien likviditeettiä. Kun velkakirjamarkkinat haistavat riskiä, niiden myöntämien lainojen korko nousee pilviin. Pian mikään näistä maista ei pysty itsenäisesti lainaamaan ja joutuu maksukyvyttömäksi. Jotkut sijoittajat tienaavat vielä miljardeja eurovaltioiden velkasaneerauksista ja muista luottovahingoista. Luottoriskijohdannaiset (Credit Default Swap – CDS) siirtävät miljardit sijoittajien taskuihin. Olemme siis tilanteessa, jossa tukirahkeita riittää vain pienille valtioille ja seuraava potilas on Espanja, joka on liian suuri pelastettavaksi. Sijoituskonsulttiyhtiö GaveKal Research’n mukaan, koko rahaliitto vetelee viimeisiään.

Roubini: Ranska niin kuin Kreikka

Kuuluisa talousasiantuntija Nouriel Roubini väittää, että Ranskan julkisen talouden tila ei ole parhaimmassa kunnossa euroalueella. CNBC –kanavalle antamassaan haastattelussa Roubini arvioi, että monessa suhteessa Ranskassa luvut ovat samansuuntaiset kuin Kreikassa tai Irlannissa, vaan ei vielä ole vajonnut yhtä syvälle kuiluun. Roubinia huolestuttaa Sarkozyn päättämättömyys kohdata poliittinen vastuunsa ja ryhtyä radikaaleihin reformeihin. Viimeinen on helpommin lausuttu kuin tehty. Äskettäin näimme miten mahtava työväenluokan vastarinta taisteli kadulla. Mitä porvarilliset analyytikot eivät voi ymmärtää on se, että luokkataistelu on osa taloudellisia prosesseja.
Ranskan valtiolainojen korkoero Saksan vastaaviin verrattuna on viime päivinä kasvusuunnassa. Maan velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on aika korkea (84%) ja budjettivaje on kasvamassa yhä suuremmaksi. Se on onnistuttu pitämään kuuden prosentin tasolle yllättävien leikkaustoimien jälkeen. Barclays Capitalin strategin Huw Worthingtonin mukaan, Ranskalla ei kuitenkaan ole paljon näyttöä näiden lukujen supistamisesta. Ranska joutuu maksamaan lainoistaan enemmän kuin Chile tai Malesia, joille on annettu alempi luottoluokitus.
Saksan keskuspankki kertoi (20.11.) että maan rahalaitokset tarvitsevat 50 miljardia euroa lisäpääomaa jos aikovat täyttää vakavaraisuussäädökset. Arviot perustuvat Bundesbankin vakausraporttiin, joka julkaistaan 25.11.2010. Elvyttävänä toimena pidetty alhainen korkotaso on lisäännyt pankkiriskejä euroalueella ilman että paljon kaivattua piristystä olisi nähty.
Äänensävy eliitin retoriikassa on muuttunut niin ikään. Silloin kun Kreikassa soivat hälytyskellot, EU:ssa vihellettiin muina miehinä. Siiten markkinat alkoivat kohdella Kreikkaa kaltoin. Maan luottokelpoisuutta laskettiin ja korot, millä Kreikka sai lainata rahamarkkinoilta, nousivat pilviin. Eri johdannaisten kautta investoitiin maan konkurssiin. Kreikka kääntyi EU:n puoleen. Pitkään sen jälkeenkin liittokansleri Merkel kieltäytyi neuvottelemasta apupakettilainasta Kreikalle. Nyt puolisen vuotta myöhemmin EU:n eliitti rukoilee Irlantia pyytämään mukaan tukimekanismiin. Erityisesti Soulin jälkeen Katainen mutta myös muut kuten Rompuy eivät säästele synkkiä ennusteitaan. Tämä on merkki kahdesta asiasta. Ensinnäkin totaaliromahdus on lähempänä kuin luulemme. Toiseksi valuutta- ja mahdollisesti kauppasotakin kapitalismin eri keskusten välillä on näkyvissä. Tällä tavalla yritetään valmistella omia kansalaisia niin, että propaganda syntipukkien etsimisessä myöhemmin purisi paremmin. Aikaisemmin on yritetty rauhoittaa kansalaisten mielialoja ja vaalia optimismia. Nyt Jyrki Kataisen suusta kuulee: “Pankkien stressitestit epäonnistuneet” ja että ”Irlanti todennäköisesti ei jää viimeiseksi”. Näin siis Katainen itki 17.11.2010: ”Joka päivä on tartuntavaara, ja riski on edelleen hyvin suuri”. Van Rompuy on yhtä suorasukainen: ”EU taistelee henkiinjäämisestään”.

Fiskaalinen kriisi johtaa kansallisvaltioiden luhistumiseen

Pitkässä juoksussa valtioiden interventio pankkien pelastamiseksi pahensi pankkikriisiä sen sijaan, että olisi parantanut sitä. Sinällään tämä kertoo siitä, että kyseessä on järjestelmän rakennekriisi, eikä yksinomaan kapitalismin johonkin osa-alueeseen kohdistuva epäkohta. Vuosikymmeniä on esitetty talouslukuja käymällä kauppaa fiktiivisen pääoman alueella, ja vieläpä kasvattamalla sitä. Fiktiivinen pääoma ei tuota lisäarvoa. Sen kasvava pyramidi kuitenkin vaatii omansa yhä enemmän supistuvasta tuottavasta pääomasta. Huutava epäkohta nykykapitalismissa on johdannainen nimeltä ”naked short selling”. Siinä kaupataan arvoja, joita ei edes tarvitse omistaa. Kyseessä ovat lainatut arvot, joita kaupatessa myyjä panee kaiken panoksensa siihen, että pian myymisen jälkeen näiden hinta romahtaa. Silloin myyjä saa ostaa ne takaisin halvemmalla, ja vetää välistä mittavia voittoja. Rappiovaiheessaan oleva kapitalismi raatelee omia nahkojaan investoimalla omaan tappioonsa. Kreikan Pankki on naked short selling -menetelmällä kaupannut maan velkakirjoja vapailla markkinoilla. Jopa keskuspankit ovat ristiriidassa niitä omistavien valtioiden kanssa. Kapitalismi raatelee omia nahkojaan.

Exit strategies

Marxin mukaan pääoma on itse kehittyvä arvo, joka itse arvoistuminen tietyn rajan jälkeen vääjäämättömästi johtaa pääoman tuhoon (Grundisse). Pääoma on liikkeellä oleva ristiriita. Pääomalla on sisäänrakennettu mekanismi, joka pakotta sen levittäytymään. Kun Pääoma on luonut maailmanlaajuiset markkinat, työnjaon ja tuotantovoimat, silloin alkaa rappeutuminen. Pääoma yrittää tavoittaa äärettömiä päämääriä mitä halpamaisimman motiivin, rahan vuoksi (Saksalainen Ideologia). Kapitalismi valloittaa koko maailman laittaakseen sen taskuunsa ja lompakkoonsa. Silloin äärettömän ja äärellisen välinen ristiriita muuttuu absoluuttiseksi, so. sovittamattomaksi, ja se aiheuttaa järjestelmälle kouristuksia joista syntyvät suuret historialliset järistykset.
Bernanke vannoo olemassa olevan tilanteen säilyttämisen ja jatkumisen puolesta. Atlantin tällä puolella Merkel vannoo deflaation jumalan nimeen. Menoja, palkkoja ja palveluita pitää leikata. Muun muassa Kreikassa, Italiassa, Irlannissa ja Englannissa raaka peli on alkanut. Suurin osa vasemmistosta siellä vaatii uudelleen neuvottelemista velanmaksunehdoista, siis ratkaisua kapitalismin raameissa. Sellainen on mahdoton ilman, että kansa tuomittaan elämään absoluuttisessa kurjuudessa. Toiset vaativat tulonsiirtoa, enemmän liksaa työläisille ja kovempaa verotusta rikkaille. Vasemmistosta jotkut haluavat pois euroalueesta, mutta ei EU:sta, ja paluuta vanhaan valuuttaan ja devalvaatiopolitiikkaan. Realistisimmat skenaariot kriisistä poispääsemiseksi kapitalismin viitekehyksessä on vielä kerran esitetty porvariston leiristä.
Stratford –instituutti on yksityinen think-tank, jonka henkilökunta koostuu entisistä CIA:n asiantuntijoista. Se analysoi Kreikan näköalat seuraavasti: umpikujasta päästään kahdella tavalla. Joko Saksa jättää euron, mikä ei olisi sen etujen mukaista. Euro on luotu Saksaa varten, ja monet puhuivat aikanaan eurosta naamioituna Saksan markkana. Toinen vaihtoehto olisi se, että Kreikka jättää euron taakseen. Tämäkään ratkaisu ei olisi helppo, koska drakhman pitäisi silloin devalvoitua 50 – 60 prosenttia. Teoriassa kansa tulisi siis saman verran köyhemmäksi. Käytännössä kurjistuminen tulisi olemaan paljon suurempaa luokkaa, koska kreikkalaiset joutuisivat maksamaan velkaansa euroissa, joita eivät omistaisi. Tämä siksi että maa ei juuri tuota paljon, ja sen vienti on muutenkin tyrehtynyt laman vuoksi. Arvojen mittana (store of value) drakhmaa ei hyväksyttäisi kaikkialla, ei välttämättä edes Kreikan sisällä. Drakhman saaminen kiertokulkuun olisi kallis prosessi. Ja CIA:n ex-agentit jatkavat: ainoa tapa saada devalvoitu drakhma liikkeelle on väkipakko (The only way to quarantee the currency circulation is BY FORCE).
Sellainen by force-ratkaisu olisi pankkien sulku muutamaksi päiväksi ennen devalvaatiota. Tähtäimessä ei silloin olisi ainoastaan talletusten hallussa pitäminen muutamaksi päiväksi, vaan myös niiden osittainen anastaminen. Takavarikoiduilla talletuksilla rahoitettaisiin drakhman kiertokulkua. Stratford kertoo myös, että tällaisessa toimessa pitää ottaa huomioon kaksi seikkaa: a) takavarikoituja talletuksia on pyrittävä minimoimaan ja b) väkivaltavoimia tulisi vahvistaa, koska kadut tulevat vääjäämättä levottomiksi. Tällainen on drakhman devalvoinnin kauhuskenaario.

Stressitestit

Kaikki luottokelpoisuutta mittaavat luokituslaitokset ovat amerikkalaisia. Nykyään myös Kiinalla on mahdollisuus luokitella toisten maiden luottokelpoisuutta. Eurooppalaiset ovat USA:n luokituslaitosten armolla. Tästä syntyi ajatus siitä, että omien pankkien tila voitaisiin itse arvioida EU:sta käsin. Näin ollen, päätettiin (23.7.) aloittaa pankkien stressitestit. Todellisuudessa haluttiin viestittää markkinoille myönteisiä uutisia. Tällä menetelmällä siis on vain psykologinen merkitys markkinoiden suuntaan. Luottoluokitustalot antavat puolueellisia raportteja. Lehman Brothers’lle oli annettu parhaat suosituksen juuri pankin konkurssin aattona. Mutta miten eurooppalaiset luokittelevat itse omien pankkiensa sairautta?
Ensinnäkin pankeista valittiin vain pieni ote, aluksi vain 91 pankkia. Niistä sairaiksi todettiin vain viisi pankkia Espanjassa, yksi pankki Kreikassa ja yksi pankki Saksassa. Ennen sitä pankeille oli annettu mahdollisuus ryhtyä uuteen temppuun. Ne jakoivat omistamiansa velkakirjoja kahteen kategoriaan. Niihin, jotka ovat kaupattavaksi ja niihin, jotka varastoidaan. Näin ollen, ”sairaat” arvot suljettiin erilliseen kassakaappiin kuin ”terveemmät”. Sairaisiin ei sallittu stressitestiä. Vaikka ote oli niin pieni (91 pankkia), ja vaikka niitä tutkittiin vain terveiden arvojensa osalta, silti niistä seitsemän todettiin sairaiksi. Sairaiden pankkien alkuperä on myös mielenkiintoinen. Kuvio Kreikka – Espanja – Saksa on sanottu Bermudan kolmioksi.
Heinäkuun 30. päivänä 2010 neuvoteltiin siitä, miten voitaisiin ajaa eri valtioita ns. kontrolloituun konkurssiin. Tämäkin menettely on uutta, ja se luo viitekehystä valtiokonkurssien saamiseksi legitiimiksi. Osana sitä suunnitelmaa on vakaussopimuksen uusiminen. Eletään Maastrichtin jälkeistä aikaa. Europiiriin jäisivät vain maat, jotka noudattavat uuden vakaussopimuksen ehtoja. Muut maat lentäisivät ulos tai ne voisivat muodostaa toisen luokan euromaita. Toisen luokan maat voisivat ottaa käyttöön valuutaksi euro n:o 2.n. Samassa yhteydessä ollaan luomassa uusia rakenteita. Sellaisella Pariisin klubin tapaiselle kuviolla olisi oikeus tarvittaessa viedä yksipuolisesti osa jäsenmaiden tuloista.
Kriisin laajentuminen poliittiselle tasolle sai aikaan kaksi ilmiötä. Kriisi saavutti vaiheen, jossa romahtaa kokonaisia valtioita ja valtiokomplekseja. Talouspolitiikan teko ei ole poliitikkojen, vaan markkinoiden käsissä; se on fakta. Markkinat saavat sijoittaa tai olla sijoittamatta, siirtää pääomia reaaliajassa paikasta toiseen, päättää tietyn maan luottoluokituksista, ostaa tietyn maan velkakirjoja tai ei, määrittää korkotasoa, hyökätä räikeästi valuuttoihin, lyödä vetoa kokonaisten maiden vararikosta. Sen lisäksi nämä näkymättömät haamudiktaattorit määräävät IMF:n kautta ”lääkekuuria” sekä lakia ja kuria niin, että tietyt maat pakotetaan yksityistämään yhteistä omaisuutta. ”Markkinat” tulevat sen jälkeen ostamaan puoli-ilmaiseksi lentoyhtiöitä, satamia, rautateitä tai kokonaisia saaria. Sen jälkeen kun kaikki on takavarikoitu, markkinoiden luottamus näiden maiden kansantalouksiin saattaa taas nousta.
Niin sanotut markkinavoimat eivät kuitenkaan niin näkymättömiä ole. Toimiessaan ne ovat yhtenäiset ja hyvin koordinoidut. Ne eivät kommunikoi keskenään muuten, vaan niitä yhdistää joukkopsykoosin massapsykologia. Siksi psykologia on tärkeä tekijä nykykapitalismissa. Pari väärää lausetta väärään aikaan voi heilauttaa järjestelmää maailmanlaajuisesti. Avioliitto USA:n ja Kiinan välillä on kestänyt uskomattoman pitkään. Avioero aiheuttaa ketjureaktioita ympäri maailmaa tavalla, jossa protektionismi vahvistuu. Avioero ei myöskään voi olla rauhanomainen. Financial Times -lehden mukaan avioero tulee olemaan vaarallisempi kuin kylmä sota konsanaan. Sen lisäksi Kiinalla on omatkin USA:n avioliitosta riippumattomat ongelmansa. Kansantalous on täynnä puhkeamattomia kuplia, erityisesti asuntomarkkinoilla. Edellisen kriisivaiheen aikana Kiinassa elvytettiin tähtitieteellisillä summilla. Tällä hetkellä Kiinan kansantaloudessa piilee kolme aikapommia. a) Se joka johtuu kapitalismin kriisistä sinällään. b) Velan kasvu, mieletön seteleiden painattaminen yms. ovat elvyttämisestä johtuva pommi. c) Elvytys ei kohdistunut reaalitalouteen. Näiden lisäksi avioero USA:sta sinällään on omaa luokkaansa, joka on verrattavissa loppuräjähdykseen.
Yleisesti ottaen kapitalismin jättiläismäinen elvytys ei tuottanut odotettuja tuloksia. Korko on edelleen nollatasolla ja ”markkinat” vaativat lisää miljardeja. Nyt kuitenkin eletään aikaa, jolloin viimein pitäisi kerätä aikaisemmin jaetut miljardit. Exit strategy –politiikka on kauan ollut edessäpäin kaikkialla. Tilanne on kestämätön, eikä tunnelin päässä ole valoa näkyvissä. Nyt on luokkataistelun vuoro sanoa oma sanansa. Niin sanottu ”luova kirjanpito” osoittautuu bumerangiksi ja lyö takaisin kapitalismia silmien väliin. Kreikka joutui markkinoiden vihan kohteeksi paljastettuaan, että budjettivajeensa oli 13 prosenttia kuuden prosentin sijasta. Nyt paljastuu, että Irlannin vaje on miltei 34 prosenttia. Vaje syntyi siitä, kun julkinen valta yritti pelastaa pankit ja erityisesti yhden niistä, Angloirish –pankin. Viime kesänä irlantilaiset pankit läpäisivät EU:n stressitestit. Neljä kuukautta myöhemmin samat pankit eivät saa lainaa kansainvälisiltä markkinoilta. Stressitestit osoittautuvat epäluotettavaksi, niiden tarkoitus on kaunistaa kapitalismin karmeaa todellisuutta.

Näköalat

Saavutettuaan äärirajansa kriisin ytimessä on ns. kapitalismin globalisaatio. Ei siis vain finanssiglobalisaatio ja uusliberalismi, vaan kaikki kapitalismin rakenteet ja sitä ylläpitäneet poliittiset tasapainot kuten esim. Maastrichtin sopimus. Näin ollen, päättymässä on Neuvostoliiton romahtamisen jälkeinen aikakausi.
Käynnistymässä on prosesseja, mihin EU ei voi vaikuttaa. Siinä jokainen EU:n maa pyrkii auttamaan vain itseänsä. Saksan rooli orastavassa tilanteessa on ratkaiseva. Merkelin Saksa ei ole sama maa kuin Kohlin Saksa. Euroopan integraatio oli Kohlin tarjous muille eurooppalaisille Saksojen yhdentymisen hyväksymiseksi. Vastaavasti Maastricht oli muiden tarjous Saksalle, joka vaati, että rahaunioni toteutuisi Saksan ehdoin. Muita EU:n maita ei ole helppo erottaa euroalueesta. Tilanne muuttuu vaikeammaksi sitten kun ns. Kreikan kriisi leviää muuallekin kuin Irlantiin. Siksi monet tahot – jopa Merkelin puolueen sisällä – vaativat, että Saksa eroaa itse vapaaehtoisesti eurosta, ja siirtyy taas vanhaan markkaan. Morgan Stanley näytti melko varmalta väittäessään, että ”Saksa jättää euron”. Soros oli samalla aallonpituudella: ”EU on hajoamisen partaalla”.
Enää ei ole epäilystä siitä, että keskipakoisvoimat ovat ottamassa voiton kädenväännössä integraatiovoimien kanssa. Yhtenäisyys on vaarassa, ei vain EU:ssa, vaan myös Saksan ja jokaisen maan sisällä. Yhteiskunnallisen kudoksen eheyttä uhkaa yksi toinenkin seikka. Kehityskulkua yhteiskunnassa eivät määrää vain hallitsevan luokan järjestelyt, sovittelut tai vastakkainasettelut. Historian kulkuun vaikuttaa myös luokkataistelu kokonaisuudessaan. Se, että miten helposti proletariaatti tulee alistumaan kohtaloonsa esim. Kreikassa, Ranskassa, Italiassa tai muualla ei ole lainkaan kirkossa kuulutettu. Luokkataistelu tulee näyttelemään pääroolia kansallisvaltion hajottamisprosessissa. Kansallisvaltio syntyi kapitalismin synnyn yhteydessä ja kuolee sen mukana.
Yhteiskunta esittää vastarintansa luokkataistelun kautta. Siihen tarvitaan kokonaisohjelmaa siitä, miten kriisi on hoidettava. Ei riitä se, että porvariston hyökkäyksiä vain vastustetaan ja/tai väliaikaisesti mahdollisesti jopa estetään. Jos vastarinta jää vain protestoinnin tasolle proletariaatti väsyy tuloksettomista taisteluista, ja näköalojen puutteesta johtuen se ennen pitkää passivoituu. Silloin vasemmistolle on myöhäistä puuttua asiaan. Tänä päivänä edessämme avautuu kaksi barbarianvaaraa. Ensimmäisen skenaarion mukaan proletariaattia yritetään kääntää toisen maan proletariaattia vastaan. Saksassa kriisiin syypäinä ovat Kreikan työläiset ja Kreikassa romahtamisesta syytellään saksalaisia, jotka eivät ole halukkaita auttamaan. Kurjuudesta Yhdysvalloissa sormi nousee osoittamaan kiinalaisia, jotka ovat vallanneet markkinat halvalla valuutallaan. Protektionismin ainekset yhdessä syntipukkien etsimisen kanssa muodostavat sodalle haisevaa seosta. Toinen suuri vaara avautuu jokaisen maan sisällä. Pikkuporvariston vararikosta syypääksi nimitetään työväenluokkaa, joka lakkoilee tms. Kun vanhan yhteiskunnan tasapainot järkkyvät, vanhoista puolueista tulee epäluotettavia. Siihen vaikuttavat myös lisääntyneet skandaalit. Jollei vasemmisto esitä NYT HETI omaa itsenäistä poliittista vaihtoehtoaan, lähitulevaisuudessa äärioikeisto tulee todenteolla jyräämään.

Analyysin teoreettiset lähtökohdat historiankulun kannalta

Jos tarkastelisi kapitalismia sen teoreettista taustaa vasten, pitäisi ensiksi todeta, että tuottajana tai kuluttajana ihminen on ennen muuta sosiaalinen olento. Se erottuu muista eläimistä siitä, ettei tee työtä ainoastaan biologisten tarpeiden tyydyttämiseen, vaan se työn tekeminen tuottaa myös lisää tarpeita. Saksalainen Ideologia -kirjassaan Marx analysoi, että riippumatta siitä, missä tuotantotavassa ihminen toimii, se menee biologisten tarpeidensa yli ja luo sosiaalisia tarpeita. Ensimmäisen uuden tarpeen luominen on samalla ollut ensimmäinen historiallinen teko. Marx selittää, että tarve on eri asia kuin toive. Tarpeiden tyydyttäminen on aina elämän vain yhden osa-alueen tyydyttämistä. Toiveen alueen rajat taasen ovat äärettömiä. Kapitalismi on yksittäisten kansalaisten/yksilöiden yhteiskunta. Kapitalismia ei voi kumota, ilman että kumoaisi yksilöiden yhteiskunnan.
Yhdellä puolella on Valtio ja toisella on yksittäisten yksilöiden massa. Massa koostuu rikkaista ja köyhistä, riistäjistä ja riistetyistä, mutta kaikki ovat olevinaan samanarvoiset, ainakin lain edessä. Talous taas on suhde ihmisten välillä, suhde, joka jää pinnan alle piiloon. Kyseessä on vieraantunut suhde. Ihminen tuottaa siis elämiseensä välttämättömiä tuotteita, mutta samalla luo tarpeita, ei poimi ravintoaan luonnosta niin kuin muut eläimet. Tuotantoprosessissaan ihminen tuottaa aina ylijäämää. Yhteiskunnallisesta järjestelmästä riippumatta valtion kontrolli on sen tahon käsissä, joka valvoo ylijäämää. Tämän ylijäämän yhteiskunnallinen muoto kapitalismissa on lisäarvo. Kaikki yhteiskunnalliset vallankumoukset tähän saakka ovat korvanneet vanhan tuotantotavan uudella. Uusi yhteiskunnallinen luokka on tullut vanhan tilalle ja anastanut tuotannon ylijäämän. Toisin sanoen kaikki tähänastiset vallankumoukselliset ryhmät ovat korvanneet luokkayhteiskunnan toisella luokkayhteiskunnalla. Jakobiinit tekivät legendaarisen vallankumouksen, josta syntyi hirvittävä järjestelmä, kapitalismi. Robespierre, Saint-Just ja muut jättiläiset synnyttivät bonaparteja ja muita lilliputtipoliitikkoja. Sosialistinen vallankumous on luonteeltaan erilainen ja siksi myös vaikeampi toteutumisessaan, koska sen pitää kumota kaikki luokat, työväenluokka mukaan lukien ja sitä kautta myös valtio. Jatkuva vallankumous on taukoamaton vallankumous, joka pysähtyy vain silloin kun tämä luokkien välinen ristiriita on ratkaistu.
Yleisen (julkisen) ja yksityisen välisen ristiriidan ratkaiseminen (ristiriidan ylittäminen) vaatii sovittelumekanismeja. Hegel näki valtion ja yksilön (perhe) ristiriidan välittäjäksi osuuskunnat ja muut taloudelliset yksiköt. Välittäjä sovittelee ristiriidan yhdistämällä kokonaisuuden ja sen osa-alueita samaan yhteyteen. Niin kauan kun valtio ja yksilöiden yhteiskunta säilyttävät asemansa vastakkainasettelussa erillisinä pooleina, ristiriita on ratkaisematon. Se kärjistyy yhä enemmän siihen asti, kunnes Leviathan -valtio nielaisee kansalaisensa, jotka kamppailevat olemassaolostaan. Hegel näki ratkaisun ristiriitaan näiden kahden poolin kompromississa. Marx taasen näki ratkaisun poolien konfliktissa. Ristiriidan välittäjänä Hegelillä toimivat osuuskunnat ja Marxilla konfliktista syntyvä ylimenoyhteiskunta, jota hän alussa kutsui liberaalidemokratiaksi ja myöhemmin, kommuunin jälkeen, proletariaatin diktatuuriksi. Välttämätön edellytys ristiriidan ratkaisemiselle ei ole vain valtion vaan myös yksilöistä koostuvan yhteiskunnan kuolettaminen. Molempien poolien on kadottava. Myöhemmin stalinistit ja kaikki valtaa palvovat tahot opettivat työväenluokalle, että työläiset ottavat valtion haltuunsa ja hallitsevat yhteiskuntaa. Stalinismin opin mukaan, se että valtio omistaa tuotantovälineet tarkoittaisi sosialismia.
Asia ei ole näin. Kommunismiin johtava ylimenokauden toteutumisen mitta on se, kuinka valtio ja individualistien kansalaisten yhteiskunta katoavat. Marxin mukaan kommunismissa ihminen tarkoittaa kaikkien toiveiden toteuttamisen kokonaisuutta. Ei siis vain tarpeiden tyydyttämistä, se on vain yksi osa ihmisen itsensä toteuttamisesta. Kapitalismin väistyttyä proletariaatin diktatuurin tavoite ei ole nousta yhteiskunnan ylläpuolelle tai muuttua fetissiksi niin kuin NL:ssa kävi, eikä hallita jumalajohtajan mandaatilla. Sen tehtävä ei ole nousta taivaaseen vaan toimia paratiisin ja helvetin välimaastossa. Proletariaatin diktatuuri toteuttaa jatkuvaa vallankumousta, jotta valtion ja yksilöiden ja niiden yksittäisten intressien yhteiskunnan välillä oleva jako lakkaisi olemasta. Ei ole niin kuin Jean-Jacques Rousseau väitti, että yksilöllisen intressin on alistuttava julkiseen.
Päästäkseen tähän tulokseen Marx laati jatkuvan vallankumouksen teorian. Jatkuva vallankumous -teoria ei ole joku hieno lisäys aikaisemman teoreettisen perinteemme päälle. Se on välttämätön työkalu, joka ei lakkaa toimimasta proletariaatin diktatuurissa. Siksi tätä, alun perin Marxin lanseeraamaa, termiä vainottiin niin paljon Stalinin toimeksiannosta. Monet demonit katoavat vähitellen jatkuvien kumousten kautta senkin jälkeen kun proletariaatti murskaa porvareiden vallan ja luo oman väliaikaisen uudentyyppisen valtansa. Alkoholismi, uskonnollisuus, patriarkaalisuus eivät katoa väkivalloin. Ne katoavat vähitellen sitten, kun niitä ylläpitävä tekijä, individualismi katoaa. Samassa yhteydessä Marx sanoi uskontoa kansan oopiumiksi, mutta myöhemmin määritteli sitä näin: “uskonto on sydän ja sielu maailmassa, joka on ilman sydäntä ja sielua”.
Vanhan järjestelmän tilalle asettuu yhteiskunnallisen yksilön yhteiskunta. Se ei tarkoita, että meistä kaikista tulee toistemme muotteja tai janoamme samoja nautintoja. Jokaisella meistä on potentiaali kehittyä ihmisenä. Sitä edistävät voimat vapautuvat kun ihminen vapautuu rajoitteista, joita aiheutti jako henkiseen ja ruumiilliseen työn välillä. Meistä kaikista tulee runoilijoita, ei samannäköisiä runoilijoita, mutta jonkunlaisia. Jokaisessa meistä asuu enemmän tai vähemmän nero, sitten kun loppuu se, että toinen tekee työt ja toinen nauttii sen hedelmistä. Kommunistinen manifesti loppuu näin: “jokaisen ihmisen potentiaalin ääretön kehitys on edellytys kaikkien ihmisten potentiaalin äärettömälle kehitykselle”. Kööpenhaminan puheessaan Trotski toteaa, että jokaisen ihmisen sisällä on jonkunlainen nerouden liekki. Vallankumouksen tekevät ihmiset itse. Vallankumouksen rooli on ihmisen emansipaatio ilman ehtoja ja ilman rajoja. Kaikilla tasoilla vallankumouksen on oltava jatkuva, tai muuten se häviää. Tässä juuri piilee vallankumouksen libertaarinen luonne.

Globalisaation historiallisia käännekohtia

Mitä joulukuussa 2008 näimme tapahtuvan Kreikassa, oli uuden aikakauden ensimmäinen metropolien kansanousu. Kyseessä ei ole Kreikan eikä Euroopan, vaan maailmankapitalismin konkurssi. Financial Times kirjoitti 8.5.2010: “Kun PIIGS – maat hukkuvat velkojensa mereen, ei ole varmaa, että pelastajat auttaisivat muita, vaan ihan hyvin voivat hukkua siihen itsekin”. Amerikkalaiset onnistuivat kattamaan talousvajettaan lainaamalla Kiinasta, Japanista ja Saksasta. Kiina-ilmiö – nimellä tunnetussa kaksinapaisessa järjestelmässä ilmeni säröjä jo keväästä 2007 lähtien. Kiinan talouden ylijäämä syntyi siitä kun maailman markkinat täytettiin halvoilla tuotteilla. Prosessi kiihdytti velkaantumisen tendenssiä kaikilla tasoilla. Valtiot tukivat pankkeja myyttisillä summilla. Se sai aikaan vain sen, etteivät pankit luhistuneet ihan heti. Yhteiskunnan tuki ei parantanut pankkikriisiin johtaneita syitä, vaan päinvastoin kriisi muuttui fiskaaliseksi, eli valtiotalouden kriisiksi. Nyt talouden käsikranaatti on vielä kerran pankkien käsissä. Lama on tulossa takaisin, ja tällä kertaa ei ole mahdollista elvyttää samoilla keinoin kuin ennen. Silloin puhutaan kaksoistaantumasta ja loppulamasta, totaalisesta romahduksesta.
Kriisin analyysin on kiteydyttävä kolmeen kohtaan. a) kyseessä on maailmanlaajuinen eikä kreikkalainen, irlantilainen tai eurooppalainen kriisi. b) Euroopan Bermudan kolmion ilmiö (Kreikka-Espanja-Saksa) alkoi ilmetä 9.8.2007 Northern Rock-pankin vararikosta. Pankeille pumpattiin suuria summia, mutta pankkien kesken luotto ei vieläkään pelaa. Pankit ovat kapitalismin sydän, eli meillä on infarktitilanne. c) Vallankumous on tulossa – vihollinen on kuin zombi ja siksi vaarallinen. Kriisin luonnetta ei voi ymmärtää ennen kun ymmärtää aikakauden luonteen. Siihen tarvitaan klassikkoja. Tämä ei vapauta meitä velvollisuudesta analysoida tämän ajan kriisiä, mutta nykyhetken analyysin teko on mahdotonta ilman esim. Leninin imperialismin analyysia. Imperialismi oli finanssipääoman herruuden aika. Samalla kun pääoma sitoo yhteen sen eri alueellisia osiaan, samanaikaisesti se kärjistää kaikki ennestään jo vallitsevat epätasaisuudet. Historian kehityksen yhteydessä nämä korostuvat molemmat sekä epätasaisuudet että yhtenäisyysaspektit. Muinainen sekoittuu moderniin, jotkut kehitysvaiheet keskeytyvät ja esiintyy kuiluja ja taantumista.
Mitään homogeenista aikaa ja paikkaa ei ole olemassakaan. Kun imperialismi yhdistää pääoman eri osat, on siinä ensisijaisen tärkeänä itse kokonaisuus eikä mikään yksittäinen osa. Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa ja sillä on oma dynamiikkansa.  Tämän dynamiikan ketju ensisijaisesti rikkoutui vuonna 1917 ja vain toissijaisesti sen murtui yksi sen lenkistä. Lenin viittaa J. A. Hobsoniin, joka tutki kapitalismin loismaista luonnetta ja Rudolf Hilferdingiin, joka tutki finanssipääomaa. Näiden teorioiden arvostelun pohjalta Lenin rakensi imperialismin kritiikkinsä.
Ekspansio on sisäänrakennettu mekanismi kapitalismissa. Ensimmäinen suuri globalisoimisen aalto oli silloin kun kapitalismi oli vielä lasten kengissä, Kolumbuksen ajoista (v. 1492) alkaen. Löytöretkien kautta Länsi-Eurooppa yritti valloittaa maailmaa levittääkseen kauppatavaraansa. Globalisaation toinen aalto tapahtui 1800-luvun toisella puoliskolla. Vuonna 1848 tapahtuneen yleiseurooppalaisen vallankumouksen jälkeen Saksa alkoi teollistua. SPD perustettiin Bismarckin maassa. Yhdysvallat sisällissodan jälkeen ja Japani nousivat Saksan rinnalla kyseenalaistamaan Britannian kauppamonopolia. Siihen hätään oikeita ehdotuksia kapitalismille teki herra Cecil John Rhodes: ”jos aiomme säilyä maailman herroina, meidän tulisi teollistaa siirtomaamme”. Ei enää siis tavaroiden, vaan pääoman vientiä. Rhodes palkittiin antamalla hänelle oma maa, joka nimettiin Rhodesiaksi – nykyinen Zimbabwe.
Etenkin vuosina 1873–1896 esiintyy rajua voiton suhdeluvun laskua. Tämä kapitalismin Nemesis toimi järjestelmän koko olemassaolon ajan. Kyseisenä aikakautena kapitalismi siirtyy kultakantajärjestelmään, josta alkaa armoton hintasota, deflaatio. Kolmannen maailman siirtolaistaminen kiihtyy. Kolmannessa globalisaation aallossa 1900-luvulla imperialismissa luonteenomaista on pankkitalouden dominoiva rooli. Muutamassa vuodessa se johtaa uuteen historialliseen ilmiöön, maailmansotaan. Sodan jälkeen taloustieteilijä Keynes neuvoi Churchillia siirtymään pois kultakannasta, mutta hän ei noudattanut neuvoa. Vanha armoton Nemesis syöksi kapitalismin ennen näkemättömään vuoden 1929 kriisiin. Samassa kriisissä vararikkoon meni amerikkalaisia pankkeja, jotka olivat lainanneet Britannialle sodan jälkeen. Tästä haavasta ei toivuttu New Dealin eikä Bretton Woodsin avulla.
Toisen suursodan jälkeen kapitalismi sai uusia liittolaisia, yhtenä stalinistinen byrokratia. Maailman jako periferioihin ja yhteiskunnallinen rauha metropoleissa oli neuvostojohdon antama tae. Bretton Woods sopimuksen olisi mahdotonta toteutua sisällissodan raatelemassa Kreikassa, aseellisten partisaanien hallinnassa olevassa Jugoslaviassa, patavasemmistolaisessa Italiassa ja Ranskassa. Maurice Thorez meni De Gaullen ja Palmiro Togliatti entisen fasistin Badoglion hallituksiin.
Näitä taloudellisia tapahtumia on mahdotonta erottaa poliittisista tapahtumista ja erityisesti luokkataistelusta, joka on historian mobilisoiva tekijä. Tarkemmin sanottuna, Marxin mukaan, mobilisoivana tekijänä ei toimi luokkataistelu yleisesti ottaen vaan vallankumous (Saksalainen ideologia). Vallankumouksen uhka oli tekijä, joka pakotti imperialisteja siirtymään kultakannasta dollarin vaihdettavuuteen. Se oli heikkouden eikä vahvuuden merkki.
Grundrissessa Marx selittää miten jokainen kriisi pitää sisällään edeltäjänsä kriisit ja samalla ylittää ne. Nykyinen kriisi sisältää niin vuosien 1929 kuin 1873 kriisit. Kaikkien kolmen kriisin takana 1800-, 1900- ja 2000-luvuilla on sama syy, voiton suhdeluvun laskutendenssi. Bretton Woodsin loppu alkaa De Gaullen neuvoista, joka vaatii paluutta kultakantaan. Ranska otti käyttöön kahden kerroksen kultamarkkinat. Ensimmäisellä käytiin kauppaa virallisella hinnalla (35 $/unssi) ja toisella hinta määräytyi kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti. Tämän seurauksena puhkesivat “punaisen toukokuun” tapahtumat, joilla oli suuri merkitys siihen, ettei kultakantaan sitten palattu. Sellainen paluu olisi tarkoittanut paluutta deflaatiopolitiikkaan ja miljoonia työttömiä sekä palkkojen ainakin puolittamista. Myös Vietnamin sota näytteli suurta roolia Bretton Woodsin hautaan saattamisessa. Vuodet 1971–1979 oli stagflaation aika, hinnat nousivat, työttömyys kasvoi ja dollarin hinta laski. Vuosina 1980–2007 nostettiin ensin korot pilviin ja sitten laman puhkeamisen jälkeen laskettiin ne miltei nollaan. Samanaikaisesti velka kasvoi (varsinkin 2000-luvulla omalle historialliselle tasolle). Nyt kapitalistien edessä on kaksi dilemmaa. Bernanke haluaa elvyttää lisää kasaamalla yhä enemmän paineita luhistumiseen suunnalle. Tämä vaihtoehto siirtää konfliktin lähitulevaisuuteen. Merkel on päättänyt kallistua deflaation suuntaan. Se tarkoittaa jättiläispääomien tuhoamista, joista yksi on työväenluokka sinällään. Jos – niin  kuin Marx väitti – pääoma  on suhde ihmisten välillä, niin sitten pääomien tuho merkitsee ihmisten tuhoamista tavalla tai toisella.
Me olemme jo siirtymävaiheessa. Hegelin ystävä, runoilija Hölderlin painotti, että sinällään kriisi on siirtymistä. Jokin kuolee siksi että joku muu on syntymässä. Jonkin ruumiin mätäneminen on elämän laboratorio, ei vain kuolema (Marx). Tarvitsemme vanhan rappiota ja uuden syntymää koskevaa kokonaisteoriaa. Siirtymä on ristiriitainen prosessi ja samalla pyrkimys ratkaista ristiriitoja: a) työn ja pääoman välillä, b) maailmanlaajuisen työnjaon ja kansallisvaltion olemassaolon välillä ja c) julkisen ja yksityisen välillä (valtio ja kansalaisyhteiskunta). Tavasta, kuinka ristiriidat ratkaistaan, riippuu se, että millainen siirtymästä tulee. Ristiriitoja esiintyy enemmänkin: 1. kapitalismi tarvitsee epätoivoisesti ammentaa lisäarvoa työväenluokalta, mutta toisaalta se joutuu vähentämään koko ajan työläisten määrää. Viimeinen on välttämätön edellytys tuotantovoimien kasvulle, johon alinomainen kilpailu pakottaa. Tästä muodostuu kapitalismin hautakivi.
Venäjän vallankumous ei tapahtunut turhaan. Ennen vallankumousta Venäjä oli kansainvälisen taantumuksen poliisi. Sen jälkeen maasta tuli maailmanvallankumouksen panttivanki. Samassa tilanteessa on tänä päivänä Kiina. Kiina ei ole kapitalismin toivo kriisistä poispääsemiseksi. Kiinasta on tullut kapitalismin kriisin ja sitä kautta myös maailmanvallankumouksen panttivanki. Kiinan tuloista 2/3 osa syntyy viennistä. Dollarin romahtaminen aiheuttaa romahtamisen Kiinan dollarivarannoille, joissa ”lepää” 3000 miljardia dollaria. Näin ollen, Kiina on myös dollarin sekä USA:n ja Euroopan markkinoiden panttivanki eikä niiden pelastaja. Jos tai kun Euroopan markkina-alue romahtaa lopullisesti, niin Kiina romahtaa perässä. Tämän vuoksi Kiina tuki Espanjaa ostamalla sen valtion velkakirjoja. Edellisten esimerkkien lisäksi viime vuosina on havaittavissa iso määrä kapinoita ja liikehdintöjä Kiinassa, mikä kertoo luokkataistelun kärjistymisestä.
Vielä kerran kapitalismin kuolemankouristusten takana on se, että työn ja pääoman välistä ristiriitaa ei voida enää sovitella perinteisin keinoin. Tämä on merkki järjestelmän vanhenemisesta ja rappeutumisesta. Mikään ei pysty sitä elvyttämään, ei Kiina tai vielä vähemmän Intia tai muut britit. Kapitalismia ei voinut pelastaa edes järjestelmän restauraatio Venäjällä tai Itä-Euroopassa. Kukaan kapitalismin apologeetoista ei voi vastata kysymykseen: miksi kapitalismi on historiallisessa kriisissä, jos sen historiallista vastustajaa, NL:a ei enää ole.
Kapitalismin mätänemisen olosuhteissa ei rappeudu vain järjestelmä tai sen valtapuolueet (hallitus- ja oppositiovoimat), vaan myös kaikki muutkin vaihtoehtoiset voimat, joiden vaihtoehtoisuus ei mene kapitalismin rajoja pidemmälle. Näin ollen, kapitalismin kriisi ilmenee kapitalismin hallitsemisen kriisinä. Koskaan ei ollut ajankohtaisempi Trotskin fraasi, millä siirtymäohjelma alkaa: “Maailmanpoliittiselle tilanteelle kokonaisuudessaan on luonteenomaista ennen kaikkia proletariaatin johdon historiallinen kriisi”. Nyt olisi ponnistettava kriisin ratkaisemiseksi, ja uuden vallankumouksellisen puolueen rakentamiseksi. Tämä on ehdoton edellytys ihmiskunnan poispääsemiseksi tästä umpikujasta.

Loppufaktat loppulamasta

Huolimatta retoriikasta, että kyseessä on Kreikan kriisi, viimeistään viime keväänä EU tiesi mitä on tulossa. Sen vuoksi varattiin 750 miljardin euron hätärahasto tulevia kreikkoja varten. Uutistoimisto Bloombergin mukaan rahasto on jo loppumassa kesken jos euromaiden ongelmat jatkuvat Irlannin jälkeenkin. Irlannin noin sadanmiljardin apupaketti vastaa 60 prosenttia koko talouden tuotteesta. Kreikka sai suurin piirtein saman verran avustuslainaa, mikä vastasi 47 prosenttia bkt:sta. Monien arvioiden mukaan Portugali on monenkertaisesti pahemmassa tilanteessa kuin Irlanti. Jos Portugalille myönnettäisiin samansuuruisen hätäavustuksen (60 prosenttia bkt:sta), sen koko olisi myös 100 miljardia euroa. Siihen loppuu sitten rahaston avustuskyky. Vaikka ei tapahtuisikaan muita kansantalouksia mullistavia tapahtumia, kuten pörssiromahdusta, osakkeiden loppuunmyyntipaniikkia, valuuttasotaa, markkinoiden poispäin valumista, seuraavan maan maksukykyongelma roikkuisi kuin kirves euron niskan päällä.
Jos Espanjalle – kuten on veikattu – kävisi samalla tavalla kuin Kreikalle, Irlannille tai Portugalille, sen bkt:n 60 prosenttisen paketin suuruus on 632 miljardia euroa. Bloomberg on laskenut, että Italian tapauksessa kyseinen summa olisi 912 miljardia euroa. 750 miljardin avustuspaketti ei riitä minkään maan pelastamiseen Portugalin jälkeen. Sitä paitsi, sitäkään ei ole missään edes mihinkään talteen kerätty. Paketti oli vain lupaus silloin kun haluttiin rauhoittaa markkinoita viime keväänä. Vasta nyt avautuu edessämme todellinen perspektiivi. Sen vuoksi eliittiin on iskenyt tekopyhärehellisyyden kärpänen.
Euroalue hajoaa pian. Se joko sirpaloituu tyngiksi ja heikoiksi kansantalouksiksi tai supistuu pieneen ytimeen, joka yrittää dominoida sen ulkopuolelle eloonjääneiden valtioiden taloudellista ja poliittista kehitystä. On todennäköistä, että markkinat reagoivat aikaisemmin massiivisella arvopapereiden myynnillä tai joukkopaolla euroalueelta. Loppu orastaa siis ennen Portugalin konkurssiakin. Professori Holtham kirjoittaa Financial Times –lehdessä: “Irlannille annettava paketti on vain kallis laastari, joka ei edes tyrehdytä verenvuotoa”. Eräiden huhujen mukaan euron kaatumista parastaikaa valmistellaan euromaissa. Kannattaa muistaa EU:n presidentti Rompuyn lausahduksen viime viikolta: ”Jos euro kaatuu, koko EU kaatuu”. Siinä ei ollut lipsahduksesta kysymys, sellaisia kömmähdyksiä ei tuon tason poliitikko tee. Tuo lausahdus selittää, miksi Britannia osallistuu Irlannin avustuspakettiin, so. jotta Irlanti pysyisi euroalueella.

Ratkaisuna maailman sosialismi – maailmanvallankumous

Marxin Pääomassa on diagnoosi, että maailmanlaajentumisen tendenssi (universalizing) syöksee kapitalistisen järjestelmän kriisiin, kumoukseen ja siirtymiseen uudenlaiseen tuotantotapaan ja luokattomaan yhteiskuntaan. Nykyinen kriisi ei sisällä vain vanhan yhteiskunnan hajoamisen elementtejä, vaan tulevan yhteiskunnan siemenet.
Yhteiskunnan sosialistinen reformaatio tarjoutuu nykyisessä kriisissä koko sivilisaation pelastajaksi. Tämä ei ole vain propagandaa, vaan välttämättömyys. Reformaation alullepano on mahdottomuus, mikäli hegemonia yhteiskunnassa säilyy porvariston käsissä. Ennen kuin pakkolunastaa tuotantovoimat ja tuottaa kollektiivisesti hyväksytyn suunnitelman mukaan, porvaristo on riisuttava poliittisesta vallastaan. Se taasen tarkoittaa vallanriisumista porvaristolta niiltä vallanelimiltä osin, johon porvariston hegemonia perustuu. Sellaisia ovat väkivaltamekanismit, l. poliisit, armeijat, byrokratiat. Vasemmiston tukea proletariaatilta ei saisi tulevissa muutoksissa kohdistaa prosessiin, jossa vasemmisto tulisi hallinnoimaan kapitalismia joko yksin tai yhteistyössä porvareiden kanssa. Yksi elintärkeä dilemma yhteiskunnassa tänään ei ole siinä, että mikä puolue on vallassa, vaan että minkä luokan käsissä yhteiskunnalliset asiat ovat. Muutoksen prosessi on vallankumouksellinen siksi, että se kyseenalaistaa porvariston johdon yhteiskunnassa. Samalla se kyseenalaistaa porvarillisen tuotantotavan, lainsäädännön, väkivallan monopolin porvariston toimesta jne.
Tällä hetkellä on mahdotonta määrittää, missä maassa vallankumouksellinen prosessi alkaisi. Se riippuu kriisin etenemisestä, imperialistien keskeisistä tappeluista, proletariaatin luokkatietoisuudesta ja luokkataistelun määrätietoisesta offensiivista. Yksi asia on varma. Globalisaatio on huolehtinut siitä, että se ja vallankumous eivät voi jäädä yhden valtion rajojen sisälle, vaan se leviää kaikkialle raketin vauhdilla. Porvariston etulyöntiasema piilee siinä, että porvaristo suurin piirtein tietää missä mennään. Proletariaatin etu on siinä, että eri maiden työläisten välillä ei ole erilaisia saati vastakkaisia intressejä. Proletariaatti ei vielä tiedosta tilanteen vakavuutta. Porvaristo sen sijaan on jo ottanut puukot esiin ja yrittää kohdistaa ne eri maiden porvaristojen ja saman maan porvariston eri osien sekä proletariaatin selkään.
Dimitris Mizaras
Kirjoitettu: Dec 28, 2010