EUROKRIISI JA MARX

Seppo Ruotsalainen

Päivä päivältä käy ilmeisemmäksi, ettei finanssikriisin olemusta voida selittää ilman marxilaista, siis ilman Karl Marxin esittämää talousteoriaa. Kriisin selvittämisen lähtökohtaedellytys on, että  kiinnitetään huomio Marxin paljastaman kahden käsitteen eli 1) tuotantovoimien ja 2) tuotanto- eli omistussuhteiden välisen  ristiriidan olemassaoloon. Noiden mainittujen suhteiden kautta (erityisesti silloin kun ne kärjistyvät jyrkästi) määräytyvät viime kädessä suuret, maailmanhistorialliset kehityssuunnat. 

Karl Marx ja Friedrich Engels totesivat jo vuonna 1848 julkaise-massaan Kommunistisen puolueen manifestissa, että talousjärjes-telmän maailmanhistoriallinen muutos tulee mahdolliseksi ja välttä-mättömäksi silloin kun yhteiskunnan tuotantovoimat ja tuotanto-voimien omistussuhteet muuttuvat toisiinsa nähden yhteen sopimattomiksi.

Tukea historiasta

Marx ja Engels viittasivat keskiajan lopun tilanteeseen 1400- ja 1500-luvuilla, jolloin feodaalinen, maaorjuuteen tai maaorjuudellisiin suhteisiin pohjautuva talousjärjestelmä osoittautui uuden liikkuvan kauppa- ja kauppiaspääoman rinnalla täysin riittämättömäksi järjestelmäksi. Kauppapääoman syntyä ja kehitystä siivittivät suuret löytöretket, tunnetuimpana niistä Amerikan löytö. Yhteiskunnassa kypsyivät edellytykset aateliston vallan murtumiselle ja porvarissäädyn valtaan nousulle.

Vastaava ilmiö tullaan marxismin klassikoiden mukaan näkemään tuotantovoimien ja omistussuhteiden osalta myös porvarillisessa yhteiskunnassa. Joutuessaan ratkaisevasti ristiriitaan keskenään nuo suhteet ”saattavat koko porvarillisen yhteiskunnan sekasortoon” ja yhteiskunta alkaa muistuttaa ”taikuria, joka ei enää kykene hallitsemaan  esiin manaamiaan maanalaisia voimia” (Marx - Engels, Valitut teokset 2, 1978 s. 341).

Emmekö me juuri nyt ole tuollaisessa tilanteessa? Porvarillinen yhteiskunta ei enää pysty hallitsemaan itse esiin manaamiaan voimia (työttömyyttä, inflaatiota, velkaantumisongelmaa, maksukyvyttömyyttä jne.). Suoritettiinpa tilanteen korjaamiseksi mitä tahansa perinteisen porvarillisen talouspolitiikan keinoja, tuloksena näyttää olevan  suo siellä, vetelä täällä.

Nykyvaiheessa tuota edellä mainittua ristiriitaa edustaa ennen muuta reaalitalouden ja sen päälle kehittyneen kuvitteellisen pääoman (fiktives Kapital) yhä pahempi keskinäinen yhteensopimattomuus. Keskeinen ongelma on siinä – kuten Marx totesi -, että kuvitteellinen pääoma tuhoaa reaalitaloutta.

Marx kirjoitti vuonna 1859 julkaisemassaan  Kansantaloustieteen arvostelua - teoksessa tavalla, joka on avain nykykriisin ymmärtämiseen:

”Yhteiskunnan aineelliset tuotantovoimat joutuvat tietyssä kehitysvaiheessaan ristiriitaan siihenastisten tuotantosuhteiden kanssa – tai omistussuhteiden, mikä on vain oikeudellinen ilmaus samalle asialle. Tähän asti tuotantovoimat ovat pysytelleet näiden vallitsevien tuotantosuhteiden puitteissa. Tuotantovoimien kehitysmuodoista nämä (omistus)suhteet muuttuvat niiden kahleiksi. Seuraa yhteiskunnallisen vallankumouksen aikakausi. Taloudellisen perustan muuttuessa mullistuu koko valtaisa päällysrakenne hitaammin tai nopeammin” (Marx 1970, 17).

Luoton rooli kapitalismissa

Pääoma-teoksensa kolmannessa kirjassa Marx tuo esiin kapitalistisen luottojärjestelmän kahtalaisen luonteen, mikä ilmenee siinä, että ”se toisaalta kehittää kapitalistisen tuotannon liikkeellepanevan voiman, rikastumisen vieraan työn riistolla, paljaimmaksi ja valtavimmaksi peli- ja huijausjärjestelmäksi” sekä siinä, että  ”se toisaalta muodostaa siirtymämuodon uuteen tuotantotapaan” (Marx, Pääoma, 3.osa, suom. Moskova 1976, 27.luku, s.438).

Luottojärjestelmä muodostaa siirtymävaiheen uutteen tuotantotapaan siksi, että se alituisesti rikkoo kapitalistisen tuotannon ahtaaksi muuttuneita sisäisiä kahleita ja rajoja. Luottojärjestelmä rikkoo niitä rajoja, jotka estävät tuotantovoimia kehittymästä ahtaaksi osoittautuvien omistussuhteidenulkopuo-lelle. Rikkoessaan noita rajoja luottojärjestelmä kuitenkin vaarantaa itse kapitalistisen järjestelmän perustan ja olemassaolon (ks. em).

Kaksoiskappaleita

Päättäjien ja tutkijoiden olisi nyt syytä lukea  Karl Marxin Pääoman kolmannen kirjan lukuja 30-32, joiden otsikkona on ”Rahapääoma ja todellinen pääoma”.
Noissa luvuissa Marx tarkastelee mm. valtion velka- ja omistuspapereiden luonnetta. Hän toteaa, että omistustodistukset yhteiskunnallisiin liikeyrityksiin, rautateihin, kaivoksiin jne. ovat todelliseen pääomaan kohdistuvia todistuksia, mutta samalla niistä tulee todellisen pääoman paperisia kaksoiskappaleita; tämä tapahtuu samalla tavoin kuin jos ”kuormakirja saisi arvon itse kuorman rinnalla” (Marx, mt., s.474).

Erilaiset omistustodistukset reaaliomaisuuteen (kaivoksiin, rautateihin) ovat siis erilaisia paperisia kopioita, jotka lisäksi alkavat monistua siksi, että ”näitä papereita heitetään suurin määrin markkinoille tarkoituksena muuttaa ne rahaksi” (Marx, s.465).

Tilanne muuttuu vielä jyrkästi kun kapitalistisen kehityksen myötä siirrytään rahaluoton piiriin  ”Näiden omistustodistusten – ei ainoastaan valtion arvopapereita, vaan myös osakkeita koskevan – arvon itsenäinen liike vahvistaa sen harhakuvitelman, että ne muodostaisivat todellisen pääoman sen pääoman tai sen vaatimuksen rinnalle, johon kohdistuvia omistustodistuksia ne mahdollisesti ovat” (Marx , s.465).

Velka- ym. papereiden kasautuminen voi ilmaista tehtaiden, kaivosten jne. piirissä tapahtuvaa pääoman kasautumista, ”mutta kaksoiskappaleina, jotka voidaan myydä tavaroina ja jotka näin ollen kiertävät itse pääoma-arvoina, ne ovat kuviteltuja, ja niiden arvomäärä voi laskea ja nousta aivan riippumatta siitä millainen arvonliike on sillä todellisella pääomalla, johon kohdistuvia todistuksia ne ovat” (Marx, mt., s.474).

Siinä vaiheessa kun näillä mainituilla arvopapereilla keinottelemisen ja pelaamisen seurauksena tapahtuu romahdus, ei ole olemassa työarvoteorian mukaan mitään muuta lähdettä tuhlattujen rikkauksien kattamiseksi kuin työvoima ja työvoimalla luodut arvot. Tuhlaajapoika palaa kotiin ja menee todellisten taloudellisten arvojen luojan eli veronmaksajan kukkarolle.

Hyvä esimerkki tämän tosiasian myöntämisestä on Italian hallituksen hätäkokouksessa viime elokuussa hyväksytty 45.5 miljardin euron säästöpaketti kahden seuraavan vuoden ajaksi. Pääministeri Silvio Berlusconi totesi, että ministereiden sydämet vuotavat verta siksi, että hallituksen on lupaustensa vastaisesti täytynyt mennä kansalaisten kukkarolle. Kansalaiset Italiassa ottivat tiedon leikkauksista vastaan tyrmistyneinä ja nimittelivät mielenosoituksissaan ministereitä varkaiksi.

Kaikki virtaa Herakleitos, mutta virtaako kaikki takaisin ?

Analysoidessaan talouskriisin kehittymistä kohti romahdusta, Marx tarkastelee pääoman takaisinvirtaamiseen (Rückfluss des Kapitals) liittyviä ongelmia. Vastavuoroisten velkasitoumusten täyttäminen  riippuu pääoman takaisinvirtaamisesta, mikä puolestaan edellyttää tuotanto- ja kulutusprosessin keskeytymättömyyttä. Kun luotot ovat molemminpuolisia, toisen maksukyky riippuu samalla toisen maksukyvystä. Marx tarkastelee ensin pääoman takaisin virtaamisen ongelmia reaalitaloudessa, jossa pääomien takaisinvirtaamisen pienenemiseen tai myöhästymiseen voivat vaikuttaa mm. markkinoiden laajeneminen ja keinotteluelementti (Marx, mt.476-7).

Tähän liittyy vielä erityisesti kuvitteellisen pääoman piirissä erilaisten toimijoiden eli subjektien määrän suuri lisääntyminen. Nykyisen eurokriisin ympärillä pyörii eri maiden keskuspankkeja, pankkeja ja vakuutuslaitoksia, sellaisia tekijöitä kuin ERVV, EVM, IMF, EKP jne. Sieltä puuttuu oikeastaan vain VPK, jota ehkä eniten tarvittaisiin erilaisten palojen sammuttamiseen ja turvamuurin rakentamiseen.

Mitä enemmän näitä subjekteja eli toimijoita  rahavirran varrella on, sitä suurempi on todennäköisyys, että joku näistä tekijöistä niin sanoen pettää (ja kun luottojärjestelmä Marxin mukaan kehittyy todelliseksi huijaus- ja petosjärjestelmäksi) ja käy niin, että saatavat eivät virtaakaan takaisin luotonantajalle.

Edellä todetun lisäksi kuvitteellinen talous on Marxin ajoista tietysti suuresti monimutkaistunut. Esimerkkinä mainittakoon tässä toimitusjohtaja Urho Lempisen kirjoitus Helsingin Sanomien vieraskynä-palstalla 12.9.2011. Sen mukaan maailmantaloudessa on liikkeellä 30 000 miljardin dollarin nimellinen määrä erilaisia luottoriskijohdannaisia, joilla käydään kauppaa ja joihin sisältyy suuria taloudellisia riskejä.

Luottojärjestelmä kuin houretta

Marx totesi luottojärjestelmän muuttuvan monilta osin pelkäksi hourekuvaksi (Hirngespinst) (Pääoma 3, s. 470) ja kirjoitti, että ”koko prosessi mutkistuu niin suuresti…, että hyvin varman liiketoiminnan ja pääoman jatkuvan takaisinvirtaamisen harhakuva voi rauhassa jatkaa olemassaoloaan vielä senkin jälkeen kun pääomien takaisinvirtaamiset ovat tosiasiassa jo pitkään tapahtuneet vain nenästä vedettyjen rahanlainaajien ja nenästä vedettyjen tuottajien kustannuksella (Pääoma 3, s.481). ”Tämän vuoksi liiketoiminta näyttää juuri välittömästi ennen romahdusta miltei kohtuuttoman terveeltä” (ibid.).

Me olemme tällä hetkellä eurokriisissä kohdassa, jota Marx kuvaa Pääomassa seuraavin sanoin:  ”Sellaisessa tuotantojärjestelmässä, missä uusintamisprosessin kaikki puolet perustuvat luottoon, siinä tapauksessa, kun luotto äkkiä lakkaa ja vain käteismaksu pätee, alkaa ilmeisestikin kriisi, maksuvälineiden raju tavoittelu… Kuitenkin tämän ohella näiden vekseleiden valtava määrä edustaa pelkkiä huijausliiketoimia, jotka nyt paljastuvat ilmapalloiksi ja halkeavat…” (Marx, Pääoma 3, s.486). 

Kuvitteellinen talous paisuu

Kapitalistisen tuotannon kehittyessä kuviteltu, fiktiivinen rikkaus paisuu paisumistaan. Marx huomautti, että pankkiirit (ammattimaiset rahanlainaajat KM) käyttävät luottojärjestelmän koko valtavaa laajentuneisuutta, ylipäätään koko luottoa hyväkseen omana yksityispääomanaan” (Marx, mt.,475).

Luottojärjestelmä siis laajenee ja monimutkaistuu ja niin sanoen monistuu. ”Kaikki tässä luottojärjestelmässä kaksinkertaistuu ja kolminkertaistuu sekä muuttuu pelkäksi hourekuvaksi” (Marx, mt. s.470).

Marxin puhe kaiken kaksin- ja kolminkertaistumisesta palauttaa meidät lähes hätkähdyttävällä tavalla nykyhetkeen. Helsingin Sanomat paljasti  pari päivää sitten (19.10) tiedon, jonka mukaan Suomen takausvastuu Euroopan väliaikaisen rahoitusvakausvälineen varainhankinnasta voi korkoineen kaksinkertaistua eduskunnan syyskuun lopussa hyväksymästä 14 miljardista eurosta runsaaseen 28 miljardiin euroon (Petri Sajari, ”Takaus voi kaksinkertaistua”).

Tämä herättää kysymyksen siitä, että kun tällainen 14 miljardin euron hintainen lipsahdus menee läpihuutojuttuna Eduskunnan kolmen valiokunnan  ja yhden täysistunnon läpi, niin mitä sitten voi tapahtua muiden euromaiden parlamenteissa ja esim. EU-alueella ylipäänsä.

EU-johtajat vaikean probleeman edessä

Nyt viikonvaihteessa ja viikonvaihteen jälkeen kokoontuva EU-johtajien hätäkokous on seuraavan probleeman edessä. Toisaalta reaalitalouden edessä ja vastapäätä oleva kuvitteellinen pääoma paisumistaan paisuu ja monimutkaistuu. Tämä johtuu mm. siitä, että euromaiden päättäjät ja talousasiantuntijat eivät keksi muuta keinoa kriisin ”ratkaisemiseksi” kuin lähinnä pankkien tukemiseen tarkoitetun rahamäärän kasvattamisen (pankkien pääomittamisen).

Eräs esimerkki tästä on kaavailu ERVV:n 440 miljardin euron peruspääoman kohottamiseksi eli vivuttamiseksi jopa 2000 miljardiin euroon. Kuvitteellinen pääoma siis kasvaa ja kehittyy täysin hallitsemattomiin mittoihin ja alkaa yhä enemmän elää omaa hallitsematonta elämäänsä.  Samalla kuvitteellisen pääoman tuhovoima reaalitalouteen nähden kasvaa. Kuvitteellisen pääoman tuhoamistyötä reaalitaloutta kohtaan täydentävät eri maiden hallitukset ja ylimpänä Euroopan unioni määräämällä kuristus- ja kurjistusbudjetteja, joilla kansakuntien ostovoima ja taloudellisen kasvun edellytykset tukahdutetaan.    

Perimmäinen ongelma EU-päättäjien ja kansojen edessä on kysymys, mistä rahat otetaan näiden miljardimäärien kattamiseksi. Tässä suhteessa Marx yhtyy sveitsiläisen taloustieteilijän Simonde de Sismondin (1773-1842) näkemykseen siitä mistä valtion puuttuvat velkarahat otetaan: ”Teollisesta työstä täytyy syntyä uusia rikkauksia etukäteen niille, jotka antoivat nämä tuhlatut rikkaudet lainaksi; tämä osa otetaan veroina niiltä, jotka tuottavat kyseiset rikkaudet, ja annetaan valtion velkojille…” (Marx, 1976, s. 473-4, alaviite 6).

Nykyisessä eurokriisissä on kyse siitä, että kuvitteellisen pääoman alueella kaikki moninkertaistuu, kuten Marx huomautti. Reaalitalous ei yksinkertaisesti pysty kilpailemaan ”tuottavuudessa” mielikuvitukseen perustuvan kuvitteellisen pääoman kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että reaalitalous ei kerta kaikkiaan pysty suorittamaan niitä rahamääriä, joita kuvitteellinen talous siltä vaatii. Kun 14 miljardia pidetään jo mahdottomana, niin summan kaksinkertaistaminen nuijan (todellisen nuijan!) kopautuksella vie ajatuksen jo houremaailman alueelle.

EU-päättäjät ovat viikonvaihteessa tämän edellä mainitun mahdottomuusteoreeman edessä.  marxismin mukaan kriisin todellinen ratkaisu merkitsee siirtymistä perusteiltaan uudenlaiseen talousjärjestelmään, jossa kansan suuren enemmistön taloudelliset ja sosiaaliset edut on turvattu.
Sosialismin edellytykset
Millaiset edellytykset sosialismin luomiselle ovat nykymaailmassa? Karl Marx ja Friedrich Engels käsittelivät Brysselissä vuosina 1845-46 kirjoittamassaan ”Saksalaisessa ideologiassa”  tulevan kommunistisen (sosialistisen) yhteiskunnan syntyedellytyksiä. He ottivat lähtökohdakseen vieraantumisilmiön.

Tuo vieraantuminen voidaan marxismin klassikoiden mukaan voittaa siinä vaiheessa kun se muuttuu  ”sietämättömäksi mahdiksi” ja kun ”tuo vieraantuminen muuttaa ihmiskunnan perusjoukon kerrassaan ’omistamattomaksi’ ja asettaa sen vastakkain samanaikaisesti olemassa olevan rikkauden ja sivistyksen maailman kanssa” (Marx ja Engels, Valitut teokset 6 osassa, osa 2, s.93).

Marx ja Engels luonnehtivat tuota mahtia yksilöille ”vieraana, heille ulkopuolisena valtana, jonka alkuperä ja päämäärät ovat heille tuntemattomat, jota he siis eivät voi enää hallita”. Sen sijaan pystyttämällä tuotannon kommunistisen sääntelyn ”ihmiset saavat jälleen määräysvaltaansa vaihdon, tuotannon ja keskinäisen kanssakäymisensä harjoittamistavan”. Saksalaisessa ideologiassa Marx ja Engels ennakoivat suorasukaisesti, että ”Kommunismi on empiirisesti mahdollinen ainoastaan hallitsevien kansojen ’kertakaikkisena’ ja samanaikaisena toimintona” (mt., s. 94).

http://skpkuopio.kotisivukone.com/28