Velkakriisissä käy kehnosti tai vielä kehnommin

Heini Karjanmaa

Analyysi Eurooppa uppoaa yhä syvemmälle velkasuohon ja rämpii siinä vielä vuosia – varsinkin, kun väärät kriisitoimet pahentavat kriisiä. Näin arvioivat maailman eturivin taloustietäjät, joiden mukaan Euroopan käy kehnosti tai vielä kehnommin. Siitä asiantuntijat ovat jyrkästi erimielisiä, olisiko euron hajoaminen helpotus vai alkaisiko siitä kaaos. 

Jan Hurri

16.9.2012

Euroa ei voi eikä sitä pidäkään pelastaa kriisin kynsistä, sillä itse euro on kriisin keskeinen syy. Siksi euron pikainen purkaminen on ainoa keino pelastaa Euroopan talous ja maailman rahoitusmarkkinat Lehman-romahdustakin pahemmalta kriisiltä.

Analyysi

Eipäs, vaan euro on päinvastoin pakko pelastaa miltei hinnalla millä hyvänsä, koska euron hajoaminen johtaisi kaaokseen ja pahimmillaan jopa sotaan eripuraisten euromaiden kesken.
Näin jyrkästi vastakkaisiin tulkintoihin päätyivät maailmanluokan taloustietäjät, jotka olivat tällä viikolla koolla analyysiyhtiö BCA Researchin vuotuisessa sijoitus-konferenssissa New Yorkissa.
Manhattanin Keskuspuiston kupeessa loistohotelli Pierren hillityssä huomassa Euroopan ja muun maailman talousnäkymiä oli puntaroimassa eturivin alustajien lisäksi noin 300 kansainvälistä suursijoittajaa – ja Taloussanomat.
Tilaisuuden sijoitusammattilaisten ja heidän edustamiensa instituutioiden hoidossa on yhteensä satojen miljardien eurojen sijoitusvarallisuus.
Konferenssiesitysten keskenään hyvinkin ristiriitaiset Eurooppa-tulkinnat voinee tiivistää yhteen virkkeeseen: Euroopan käy tässä velkakriisissä joko huonosti tai vielä huonommin.

Euro on kriisin
varsinainen syy

Yritykset euron pelastamiseksi ovat tuomittuja epäonnistumaan, sillä euro itse on kriisin keskeinen syy ja euron pelastustoimet näin ollen vain pitkittävät ja pahentavat kriisiä.
Näin sanoi kautta maailman tunnettu ja tunnustettu talouskonsultti ja eurokriitikko Bernard Connolly.
– Euromaiden talousviranomaiset sanovat pelastavansa euron, vaikka mikä olisi. Tämä on kuin syöpäpotilasta hoitava lääkäri lupaisi tehdä mitä vain pelastaakseen potilaansa sisuksia syövän kasvaimen, täräytti Connolly.
Hän on tunnettu eurokriittisistä ja usein äärimmäisen jyrkiksi teroittamistaan tulkinnoista. Niin kuin siitäkin, että hän kuvasi eurokriisin keskeisine syine ja seurauksineen seikkaperäisesti ja hyvissä ajoin ennen kriisin puhkeamista.
Ensimmäisen kerran Connolly kuvasi rahaliitto Emun kohtalokkaat rakenneviat ja niistä johtuvat ongelmat jo 1990-luvun puolivälissä ennen rahaliiton perustamista ilmestyneessä kirjassaan The Rotten Hearth of Europe (Euroopan mätä sisus).
– Euroa ei voi pelastaa kriisistä, sillä euro itse on kriisi. Jos euro on olemassa viiden vuoden päästä, niin on kriisikin, kiteytti Connolly.
Hänen mukaansa kriisimaiden alijäämät, velat tai kilpailukykyongelmat sen enempää kuin korkeat korot tai pääomapakokaan eivät ole kriisin syitä niin kuin europäättäjät näyttävät päätelleen. Ne ovat kaikki kriisin oireita, kriisin syy on itse euro.

Pyramiditalous
uhkaa kaatua

Connollyn mukaan rahaliiton alkuperäinen ja suurin virhe oli poistaa euromaiden väliset korkoerot keinotekoisesti vailla taloudellisia perusteita. Nyt euromaiden keskuspankki EKP ja muut talousviranomaiset yrittävät kaikin keinoin pitää tuosta virheestä kiinni.
Kriisi on hänen mukaansa osoittanut, että riskit olivat paljon suurempia kuin euron luomassa keinotodellisuudessa näytti.
– Euro loi reunamaille keinot velkaantua ja kuluttaa tulevaisuuden talouskasvua. Samalla se loi Saksalle ja muille ylijäämämaille keinon muka riskittömästi rahoittaa oman vientiteollisuuden kysyntää reunamaissa.
Nyt on Connollyn mukaan koittanut maksun aika.
Paha vain, että lasku on rutkasti suurempi kuin kriisimaista löytyy kykyä tai halua maksamiseen. Samat rästiin kertyvät laskut uhkaavat muuttua luottotappioiksi rahoittajapankkien taseissa – jotka ovat aivan liian heikkoja tappioiden vastaanottamiseen.
– Euroalueen talous on paljastunut pyramidihuijaukseksi, ja nyt rahaliitto on kriisissä.

Pelastuskeinot
mahdottomia

Rahaliiton pelastamiseksi on Bernard Connollyn mukaan kaksi teoriassa mahdollista keinoa, joista kumpikaan ei ole hänen mielestään poliittisesti toteutuskelpoinen. Käytännössä mahdollisia rahaliiton pelastuskeinoja on hänen mukaansa nolla.
– Yksi keino säilyttää euro on muuttaa rahaliitto poliittiseksi liitoksi, "fiskaaliunioniksi", jossa Saksa määrää talouskomennon eikä tulonsiirtoja tarvita.
– Toinen keino on muuttaa rahaliitto tulonsiirtounioniksi, jossa tulonsiirtoja virtaa Saksasta ja muista pohjoisen maista etelään ikuiset ajat eikä kukaan määräile talouskurista.
Connollyn mukaan kumpikaan vaihtoehto ei ole poliittisesti mahdollinen. Välimuotokaan ei toimi, sillä poliittisesti mahdolliset tukilupaukset ovat liian pieniä ja tukiehtoina vaadittava talouskuri liian ankara, jotta tavoiteltu lopputulos olisi mahdollinen.
– Kriisin taltuttaminen vyönkiristyksin pahentaa ja laajentaa lamaa, aiheuttaa deflaatiota ja vararikkoja sekä ennen pitkää vaarantaa yhteiskuntarauhan. Loputtomat tulonsiirrot taas kasvattavat kriisimaiden alijäämiä kohti ääretöntä ja lopulta vaarantavat koko rahoitusjärjestelmän, kuvasi Connolly vaihtoehtoja.
Hänen mukaansa euro ennen pitkää hajoaa omaan mahdottomuuteensa, ja mitä kauemmin hajoaminen viipyy sitä suurempaa vahinkoa syntyy.

Riitaisa hajoaminen
voi sytyttää sodan

BCA Researchin kansainvälisestä allokaatioanalyysistä vastaava päästrategi Ian MacFarlane oli jokseenkin tasan vastakkaista mieltä euroalueen näkymistä kuin Bernard Connolly.
MacFarlane arvioi kahdenkeskisessä keskustelussa Taloussanomille, että päättäjät pitävät rahaliiton koossa ja euron ehjänä – ja että parasta onkin.
– En usko, että poliitikot antavat euron hajota. Yhden tai muutaman heikon maan lähtö ei olisi katastrofi. Mutta jos koko rahaliitto ja euro hajoavat, se kaaos voisi johtaa jopa sotaan eripuraisten euromaiden kesken.
Anteeksi, tarkoitatteko vertauskuvallista taloussotaa vai oikeata, sotilaallista sotaa?
– Oikeata fyysistä sotaa, täsmensi MacFarlane, ja havainnollisti kauhukuvaa rusauttelemalla nyrkkiin puristettujen käsiensä rystysiä toisiaan vasten.
MacFarlane arvioi vastaavassa konferenssissa neljä vuotta sitten ja vielä viime vuonnakin, että rahaliitto hajoaisi ainakin osittain. Nyt hän oli luottavaisempi euron tulevaisuudesta.
– En ole yhtä pessimistinen kuin aikaisemmin. En allekirjoita herra Connollyn äärimmäistä tulkintaa, joskin hän on tähän asti ollut useimmiten oikeassa.
Ei MacFarlanenkaan ennuste lupaa euroalueelle pelkkää päivänpaistetta, vaikka Connollyn ennustama kaaos tai MacFarlanen oma pahin vaihtoehto olisi vältettävissä.
– Parhaassakin tapauksessa euroalue kärsii tästä velkakriisistä ja sen jälkiseurauksista pitkän aikaa. Tämä on kovaa ja kovemmaksi käy, edessä on deflatorista taantumaa vuosien ajaksi, kiteytti MacFarlane.
BCA:n talouspoliittiseen riskianalyysiin erikoistunut geopoliittinen strategi Marko Papic muistutti, että "europrojekti ei ole taloutta vaan kansainvälistä politiikkaa".
– Europäättäjät pitävät rahaliiton koossa siitä riippumatta, mitä taloudessa tapahtuu. Muistakaa, että Neuvostoliitto oli taloudellisesti mahdoton hanke mutta se kesti 70 vuotta, sanoi Papic.

Tasapainoa kohti
mutta rauhallisesti

Euroopan taloustutkimuksesta BCA:lla vastaava strategi Dhaval Joshi esitti omassa alustuksessaan selvästi toiveikkaamman kuvan euromaiden tulevaisuudesta kuin kollegansa Ian MacFarlane tai varsinkaan Bernard Connolly.
– Euro on yhtä suurta sotkua, joka on seurausta rahaliiton rakenteesta, ja jonka siivoaminen on vaikeata, kallista ja hidasta. Sotku on silti paljon helpompi ja halvempi siivota kuin hajottaa rahaliitto, tiivisti Joshi.

– Euro toi etelään Saksan korot ja Saksaan etelän heikon valuutan. Tästä seurasi etelään velkakupla ja Saksaan vientikupla. Nyt nämä tasapainohäiriöt on oikaistava, arveli Joshi.
Tasapainoa voidaan hänen mukaansa hakea nopeasti rahaliiton purkamisella. Tästä koituisi kuitenkin erittäin raju lama, eikä hän siksi usko tähän keinoon.
Rauhallisempi tasapainotus on hänestä suositeltavampi ja todennäköisempi, vaikka kestääkin pidempään. Tämä keino perustuu vyönkiristyksiin kriisimaissa ja totuttua nopeampaan inflaatioon Saksassa.
Brian Connolly huomautti, että rauhallista tietä tasapainoon ei ole. Hänen mukaansa tasapainokorjauksiin tarvittavat vyönkiristykset tai sen puoleen Saksalta vaadittava inflaatio olisivat aivan liian rajuja ollakseen poliittisesti mahdollisia.

Espanja ei kestä
euroa enää vuottakaan

Konferenssin alustajiin kuulunut Pekingin yliopiston talousprofessori Michael Pettis käsitteli omassa puheenvuorossaan Kiinan talousnäkymiä, mutta hän on Kiinan tuntemuksensa lisäksi kautta maailman arvostettu velkakriisien asiantuntija.
Pettis on koko eurokriisin ajan seurannut ja kommentoinut myös Euroopan talouskysymyksiä. Niinpä Taloussanomat kysyi konferenssin väliajalla, mitä hän nyt arvioi Espanjan ja euroaleen näkymistä.
– Pidin vielä noin vuosi sitten liittovaltiota vaihtoehtona rahaliiton hajoamiselle, mutta en pidä sitä enää kovinkaan todennäköisenä. Vuoden aikana eurokansalaisten yhteiset intressit ovat heikentyneet entisestään, ja tätä menoa he ovat ennen pitkää toistensa kurkussa kiinni, kuvasi Pettis.
Hänen mielestään on erittäin todennäköistä, että vuoden kuluessa rahaliitosta eroaa useita maita heikommasta päästä alkaen.
– Esimerkiksi Espanjalla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia jatkaa euromaana enää vuottakaan. Ero voi olla käsillä nopeamminkin, totesi Pettis.
Suorasukaisista lausunnoistaan tunnettu sijoitusneuvoja Marc Faber toivotti eurolle tervemenoa. Hänen mielestään euron hajoaminen olisi pitkästä aikaa paras talousuutinen.

Eurooppa toistaa
Japanin virheitä

Konferenssin kenties selkeimmän selonteon Euroopan taloushaasteista ja kriisitoimien keskeisistä virheistä esitti japanilaispankki Nomuran tutkimusyksikön pääekonomisti Richard Koo.
Hän esitti "rautalangasta vääntäen", miksi Euroopan talousviranomaiset eivät voi ratkaista velkakriisiä niin kuin yrittävät, ja miksi päättäjät sen sijaan pahentavat ja pitkittävät virheillään kriisiä. Taloussanomat on kirjoittanut Koon tulkinnoista useita kertoja.
Keskeinen ongelma Koon mukaan on euroalueella nyt aivan sama kuin Japanissa 1990-luvulla: hirmuisessa velkakuplassa korviaan myöten velkaantunut yksityinen talous yrittää kuplan puhjettua säästää minkä kykenee vanhoja velkoja maksaakseen, vaikka uutta lainarahaa saisi ilmaiseksi.
– Korko on laskenut nollaan ja silti yksityinen talous mieluummin maksaa vanhoja velkoja kuin ottaa uutta velkaa vanhan päälle. Jos näissä oloissa myös julkinen talous säikkyy velkaantumista ja alkaa säästää, talous ei voi kuin supistua.
Koo kutsuu keljua ja harvinaista talousjamaa tasetaantumaksi (balance sheet recession), jollaisen aikana Japanin talousviranomaiset ovat jo kahdesti pahentaneet omaa kriisiään julkisen talouden ennenaikaisin tasapainotusyrityksin.
Vyönkiristykset eivät supistaneet julkisen talouden alijäämiä tai velkaisuutta vaan painoivat talouden uuteen taantumaan. Julkisen talouden alijäämä ja velkaisuus eivät parantuneet vaan pahenivat.
Nyt Euroopan talouspäättäjät toistavat samoja virheitä.

Elvytystä vai uusien
kuplien paisuttamista?

Yhdysvallat ja esimerkiksi Britannia ovat Nomuran Richard Koon mukaan aivan samanlaisessa Japanin mallin mukaisessa tasetaantumassa kuin euroalueen kriisimaat.
Mutta euromaiden tasetaantuma on Koon mukaan vielä keljumpi.
– Euromailla on tasetaantumassa muuten aivan samat haasteet kuin muillakin, mutta lisäksi euromailla on rasitteenaan rahaliiton sääntöihin kirjoitetut kahleet.
Koon mukaan rahaliiton periaatteista määräävä niin sanottu Maastrichtin sopimus estää parhaillaan järkevän talouspolitiikan. Tiukat alijäämä- ja velkarajat tarkoittavat hänen mukaansa, että rahaliitto ei nykyisellään kestä tasetaantumaa.
– Maastrichtin säännöt sanovat, että euroalue hajoaa tasetaantumassa, kiteytti Koo.
Rahaliitto on hänen mukaansa pelastettavissa vain, jos euromaat sallivat tasetaantuman oloissa kriisimaille elvytysvaraa vaikka julkisen talouden alijäämiä ja velkaa kasvattamalla. Muuten alijäämät ja velkamäärät kasvavat vielä enemmän.
Suorapuheinen Marc Faber oli elvytyksen tarpeesta ja tehosta tyystin toista mieltä. Hänen mukaansa kriisin ovat alun perinkin aiheuttaneet "keynesiläiset talous- ja rahapolitiikan konstit", jotka vain paikkaavat entisiä kuplia uusia kuplia paisuttamalla.
– Talous- ja rahapolitiikan kikat ovat lyhytaikaisia parannuskeinoja pitkäaikaisiin ongelmiin, eivätkä ne tepsi. Tyhjän päälle kasattu korttitalo kaatuu lopulta joka tapauksessa.