28.10.2012
EKP:n pääjohtaja käy säännöllisesti EU:n parlamentin kuultavana mutta ani harvoin yksittäisen jäsenvaltion parlamentissa. Siksi Draghin vierailu Saksan Bundestagissa oli epätavallinen tapahtuma, johon oli kuitenkin hyvä syy.
Moni saksalainen kansanedustaja ja jopa Saksan oman keskuspankin johto on arvostellut EKP:n kriisitoimia. Saksalaisepäilijät pelkäävät, että EKP rahoittaa valtioita vaikka ei saisi, ja että rahan painaminen lopulta johtaa inflaation karkaamiseen.
Draghi kertoi Bundestagille, että pelkoon ei ole aihetta. Hän vakuutti, että EKP ei rahoita valtioita eikä päästä inflaatiota karkuun.
Suopeasti sanottuna Draghin puheenvuoro muistutti ennemmin mielikuvamarkkinointia kuin todenmukaista tai varsinkaan riippumatonta kuvausta EKP:n kriisitoimien luonteesta tai todennäköisistä seurauksista.
Suurin osa EKP:n liikkeeseen panemasta kriisirahasta on päätynyt suoraan tai epäsuorasti pankkien kautta kriisivaltioiden rahoituksen tueksi. Inflaation karkaaminen on tätä menoa ennemmin todennäköistä kuin pelkkä riski.
Inflaatio karkaa seuraavaksi samoista syistä kuin ennenkin. Syitä on ainakin kolme.
Kolme kovaa ehtoa
inflaation torjuntaan
EKP tai mikä tahansa muu keskuspankki kykenee pitämään inflaation aisoissa vain kolmella ehdolla:
1) Keskuspankin on havaittava talouden eri osiin kertyvät inflaatiopaineet ja aavistettava inflaation karkuyritykset niin hyvissä ajoin, että se ehtii panna yleensä hidasvaikutteisia vastatoimiaan toimeksi ennen kuin on myöhäistä.
2) Vaikka hoksaisi inflaation vaaran ajoissa, keskuspankin on myös kyettävä ja uskallettava toteuttaa inflaation taltuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet.
3) Ja vaikka keskuspankki hoksaisi ajoissa inflaation vaaran ja kykenisi tarvittaviin vastatoimiin, on sen myös "saatava lupa" vastatoimien toteuttamiseen.
Toki hintavakauden ylläpitämiseksi tarvitaan myös kosolti hyvää tuuria ja suotuisia yhteensattumia.
Mutta näihin ehtoihin – tai paremminkin niiden pettämiseen – voinee kiteyttää kolme keskeistä syytä, miksi inflaatio on eri maissa aiemmin livahtanut rahaviranomaisilta karkuun.
Tätä menoa yksi tai useampi näistä ehdoista pettää ennen kuin kokeellisen rahapolitiikan kriisitoimet ovat päättyneet.
Mitä inflaatio on ja
mistä se on peräisin?
Inflaatio on tulkinnallinen ja osin kiistanalainen talouden ilmiö, jonka syyt ja seuraukset niin kuin haitat ja hyödytkin aiheuttavat taloustutkijoiden kesken alituista kiistelyä ja koulukuntaeroja.
Yhden mielestä inflaatio on yleisen hintatason nousua, toiselle inflaatio on liikkeessä olevan rahamäärän liikakasvua ja hintojen nousu vain inflaation näkyvä seuraus.
Yhden mukaan inflaation kiihtyminen johtuu palkkojen ja muiden kustannusten kohoamisesta, toisen mielestä hintoja hilaa ylöspäin tavaroiden ja palveluiden ylikysyntä.
Useimmat kiistelijät hyväksyvät tulkintakiistoistaan huolimatta yhdysvaltalaisen talousnobelistin Milton Friedmanin kiteytyksen, jonka mukaan inflaatio on aina ja kaikkialla rahataloudellinen ilmiö.
Paitsi saksalainen taloustieteilijä Peter Bernholz, joka rohkenee olla inflaation perusluonteesta ja koko ilmiön varsinaisesta alkulähteestä eri mieltä enemmistön kanssa.
Hänen toisenlainen tulkintansa antaa monta vihjettä, miksi inflaatio on tämänkin kriisin jälkeen todennäköinen lopputulos.
Ei rahataloudellinen
vaan fiskaalinen ilmiö
Emeritus-professori Bernholz tarkastelee inflaatiota eri aikojen ja erilaisten rahajärjestelmien ilmiönä kattavasti kirjassaan Monetary Regimes and Inflation (Rahajärjestelmät ja inflaatio) ja lukuisissa muissa tutkimuksissaan.
Hän päättelee ja perustelee lukuisin historiallisin esimerkein, että vaikka inflaatio ja sen vaikutukset ilmenevät rahataloudessa, ovat sen pohjimmaiset syyt aina ja kaikkialla fiskaalisia.
Bernholzin mukaan taloushistorian jokaista mainittavaa inflaatiokautta erottaa iso joukko erityispiirteitä mutta niitä yhdistää yksi yhteinen peruspiirre: joka ikinen huomattava inflaatiokausi on alkanut fiskaalisista vaikeuksista eli julkisen talouden rahapulasta.
Näin on Bernholzin mukaan ollut siitä lähtien, kun kalliiden valloitussotien köyhdyttämät Rooman keisarit alkoivat 300-luvun tienoilla ratkoa rahapulaansa alentamalla senaikaisen hopearahan hopeapitoisuutta asteittain ja lyömällä yhä suurempia määriä yhä heikkolaatuisempaa rahaa.
Nykymenetelmin raha laimentuu kuin itsestään. Nappia painamalla ja vähin äänin.
Inflaatiot olleet
aina yllättäviä
Professori Bernholzin kirja inflaatiosta kattaa tärkeimmät inflaatiot ajanlaskun alusta lähtien mutta se ei esitä ainuttakaan ennustetta meneillään olevasta kriisistä saati EKP:n kriisitoimista. Kirja ilmestyi vuonna 2006 eli pari vuotta ennen kriisiä.
Se käy kirjasta kuitenkin vaivatta selväksi, että inflaatiot eivät ole milloinkaan ennalta kuuluttaneet tuloaan, kestoaan, voimaansa saati seurauksiaan.
Edes hallitsijoiden varta vasten ja tarkoituksella toteuttamat inflaatiot eivät ole sujuneet niin kuin oli tarkoitus. Inflaatiot ovat joko alkaneet yllättäen tai ainakin niiden kehittyminen ja seuraukset ovat olleet ennalta arvaamattomia.
Keskeinen ongelma ja yllätyksiä aiheuttava seikka lienee se, että inflaation alkusykäyksestä voi kulua jopa vuosia ennen kuin sen vaikutukset yllättäen pulpahtavat pintaan. Silloin vastatoimet voivat jo olla myöhässä.
Toki tämän päivän EKP:llä on käytössään verrattomasti runsaammin laskentatehoa ja teoreettista taloustietämystä kuin vaikkapa neljännen vuosisadan roomalaiskeisareilla. Mutta eivät EKP:n ekonometriset mallit tai supertietokoneet ole tehneet siitä erehtymätöntä.
EKP ei ole vieläkään jyvällä, miksi inflaatio on viime vuosikymmenet laskenut. Tuskin se hoksaa seuraavaa nousuakaan ajoissa tai varsinkaan ennalta.
Inflaation hidastuminen
muka EKP:n ansiota
EKP:n edellinen pääjohtaja Jean-Claude Trichet ylpeili virkakautensa loppuun asti sillä, että aloituksestaan alkaen EKP on kyennyt pitämään euroalueen inflaation matalampana kuin Saksan inflaatio kolmen edeltäneen vuosikymmenen aikana.
Trichet kehui EKP:n inflaatioansioilla vielä virallisessa jäähyväispuheessaan, jonka hän piti jokseenkin vuosi sitten EKP:n pääkonttorissa Frankfurtissa.
Edellisen pääjohtajan tulkinta tuli vuosien kuluessa ja useiden puheenvuorojen keskeisenä sanomana kristallin kirkkaaksi: euroalueen inflaation pysyminen aisoissa on EKP:n ansiota.
Nykyinen pääjohtaja Mario Draghi ei ole oikaissut tulkintaa, joten hän lienee samaa mieltä. Pääjohtajat tuskin puhuvat omiaan, joten tulkinta EKP:n ansiosta lienee pankin virallinen kanta.
EKP:n ansioihin kuuluu epäilemättä jokin osa inflaation ja korkotason laskusta, mutta koko ansion lukeminen EKP:n nimiin kertoo ennemmin jättiläismäisestä väärinkäsityksestä kuin tilannetajusta.
Inflaation tappoi
Kiina eikä EKP
Rautaesiripun kaatuminen ja niin sanottu globalisaatio ovat yhdessä uskottavampi selitys inflaation hidastumiselle kuin EKP:n valppaus ja rahapolitiikan oikeaan osunut viritys.
Deflatoristen hintapaineiden lisäksi nopeasti kasvavat maat ovat tuoneet euroalueelle ja muihin länsimaihin myös valtaisat valuuttavarantonsa. Tämän mammuttimaisen pääomavirran alkulähteitä ovat Kiinan ja muiden kasvumaiden lisäksi lähes ylijäämäiset vientimaat Japani ja Saksa.
Halpatuotannon tavaravirta painoi inflaation laskuun euroalueella niin kuin muissakin länsimaissa. Valuuttavarantojen virta painoi korkoja laskuun.
EKP oli ennemmin sivustaseuraaja kuin inflaation taltuttaja tai korkojen kesyttäjä. Inflaatio ei hidastunut eivätkä korot laskeneet vain EKP:n hallintoalueella vaan kaikkialla maailmassa.
EKP:n hitaasta sytytyksestä vihjaa sekin, että finanssi- ja velkakriisi oli EKP:lle niin kuin muillekin keskuspankeille yllätys.
Artikkeli jatkuu.........
