Saako pörssistä kottii?
toukokuu 4, 2010
Posted by Jiri Nieminen under Kansantaloustiede, Politiikka
Rakas päiväkirja, Vasemmistofoorumi on
julkaissut ensimmäisen uuteen Peruste -sarjaan kuuluvan teoksen.
Kyseessä on artikkelikokoelma, joka käsittelee omistamista ja rahaa
yhteiskunnallisena suhteena. Kirjoitusten ajankohtaisuus ja laadukkuus
yllätti allekirjoittaneen.
Teos on vapaasti ladattavissa täältä.
Teoksen ehkä ajankohtaisin artikkeli on
Lauri Holapan kirjoitus Rahan omistajat. Siinä käydään läpi
finanssikapitalismin kehittymistä 1800-luvun lopulta. Usein
vasemmistopiireissä nykyistä talouskriisiä on ollut tapana selittää
narratiivilla, joka alkaa vuodesta 1971 kun Yhdysvaltojen presidentti
Richard Nixon irrotti “pahojen Chicagon poikien” neuvosta yksipuolisella
päätöksellä dollarin kultakannasta rahoittaakseen Vietnamin sotaa.
Seuraavilla vuosikymmenillä uusliberalismi tai monetaristinen
talouspolitiikka levittäytyi kaikkialle maailmaan.
Tällainen tulkinta on kaunisteleva,
sosiaalidemokraattinen, koska se antaa ymmärtää, että olisi mahdollista
palata uusliberalismin tai monetaristisen talouspolitiikan kauden
jälkeen takaisin keynnesiläiseen talouspolitiikkaan, jossa valtio
kontrolloisi rahamarkkinoita ja elvyttäisi aina lamakauden aikana
julkiseen talouteen investoimalla. Eräät taloustieteilijäthän ovat
esittäneet, että olisimme jo palanneet keynnesiläisyyteen kun ensin
Yhdysvalloissa liittovaltio joutui maksamaan pankkitukea estääkseen
liikepankkeja kaatumasta ja viime päivinä olemme saaneet lukea Euroopan
unionin tekevän saman epäsuorasti myöntämällä Kreikan valtiolle lainoja
jotta eurooppalaiset suuret liikepankit eivät romahtaisi.
Holapan kirjoitus osoittaa, että
keynnesiläysyyteen ei ole paluuta; se ei ole todellinen vaihtoehto. Kun
Yhdysvallat siirtyi monetaristiseen talouspolitiikkaan – ja seuraavan
kahden vuosikymmenen aikana muu maailma seurasi perässä – kyse ei ollut
mistään oikeiston salajuonesta, vaan vilpittömästä pyrkimyksestä
pelastaa kapitalistinen talousjärjestelmä ja vallitsevat
tuotantosuhteet. Keynnesiläisyydessä kun rahamarkkinat toimivat niin
jäykästi, että ne eivät tuottaneet huonoimpina vuosina
pääomasijoittajille ja liikepankeille edes sen vertaa, että olisivat
saaneet omansa pois.
Reaalitalouden kasvusta ja tuotannosta
irrallinen finanssikapitalismi syntyi jo 1800-luvun lopulla kun
pääomasijoittajat ja pankit halusivat nopeampia yksityisiä voittoja,
minimoida riskit ja sosialisoida tappiot. Pörssi sellaisena kuin me sen
tunnemme syntyi juuri sijoittajien riskin minimoimista varten. Siitä
kuinka nopeasti osakkeet voidaan vaihtaa rahaksi käytetään hienompaa
nimitystä: likviditeetti. Martti Servo & Napander laulaa siis
likviditeetistä laulussa “Saako pörssistä kottii”.
Sen lisäksi, että nykyisillä
rahoitusmarkkinoilla ei ole mitään tekemistä todellisen tuotannon
kanssa, on syytä muusta, että toisin kuin yläasteen yhteiskuntatiedon
kurssilla väitetään, rahoitusmarkkinoilla asiathan eivät menee niin,
että ensin keskuspankit lainaavat rahaa liikepankeille, jotka taasen
lainaavat sitä eteenpäin yrityksille ja yksityisille ihmisille tai edes
niin, että yritykset ja yksityiset ihmiset laittavat säästöön rahaa,
jota sitten liikepankit lainaisivat edelleen. Todellisuudessa pankit
lainaavat ensin ja saavat sitten rahaa keskuspankeilta. Kreikan
talouskriisi on erinomainen muistutus tästä asiasta, joka on
realiteetti, mutta josta vaietaan.
Vielä vähän aikaa sitten oli tapana sanoa,
että nykyinen talouslama on pahin sitten 1930-luvun laman. Viimeiset
viikot ovat osoittaneet, että asioiden laita ei ole niin: nykyinen
talouslama on ylivoimaisesti historiallisen kapitalismin syvin. Asiaa
pahentaa se, että kukaan ei ole keksinyt sellaista uskottavaa
vaihtoehtoa nykyisyydelle, että kapitalistinen järjestelmä voitaisiin
pelastaa kyseenalaistamatta samalla tuotantosuhteet, vaikka poliitikot
ja jopa pankkiirit tulisivat katumapäälle ja myöntäisivät
uusliberalismin tai monetaristisen talouspolitiikan olleen virhe.
Toinen huomionarvoinen artikkeli teoksessa
on Erik Olin Wrightin kirjoitus perustulosta. En ala tässä nyt enempää
käymään läpi keskustelua perustulosta: kuinka se toteutuessaan
mahdollistaisi niin lakkoaseen ay-liikkeelle, luovan tilan elämään kuin
korvaisi monimutkaisen ja auttamattomasti vanhentuneen sosiaaliturvan,
vaan pyydän kiinnittämään huomiota siihen, kuinka perustulo tekisi
tarpeettomaksi tuotantovälineiden kollektivisoinnin eli sosialismin
tarpeettomana välivaiheena siirtyessä kapitalistisesta yhteiskunnasta
kommunismiin. Mielenkiintoinen ajatus, jota en itse ole tullut
aikaisemmin huomanneeksi.
Kuka vielä pari vuotta sitten olisi
uskonut, että ajatus kapitalismista kommunismiin – monopolipelin
kielellä yhteismaahan – siirtyminen olisi edes ajateltavissa oleva asia,
puhumattakaan, että se olisi mahdollisuus? Eikä nyt edes ole kyse
mistään Tiedonantajan huonosti kirjoitetuista ennustuksista kuinka
kapitalismi kriisiytyy ja vallankumous tulee istumalla tumput suorina.
Jopa porvarilliset taloustieteilijät myöntävät sen. Vasemmistofoorumin
nyt julkaistussa kirjassa ei ainoastaan osoiteta kerrankin samalla
kansantajuisesti mutta vakuuttavasti finanssikapitalismin umpikuja, vaan
kyetään myös esittämään vaihtoehtoja kapitalismille. Se on jotain
poikkeuksellista pari viime vuosikymmenen aikana vasemmistolaisessa
ajattelussa