Mikä tepsii kriisiin: Baltian, Irlannin vai Islannin lääke?

Analyysi Baltia taltutti talouskriisin railakkain vyönkiristyksin, jollaiset näyttävät Irlannissakin vähitellen tepsivän. Kreikka ja muut etelän kriisimaat nielevät turhaan samaa lääkettä, vaikka potevat eri tauteja. Paha hoitovirhe olisi mahdollista välttää – tosin kielletyin lääkkein. Oikea resepti ei löydy Baltiasta tai Irlannista vaan Islannista.

Jan Hurri

25.11.2012

Euroopan talouspäättäjät syöttävät Kreikalle, Portugalille, Espanjalle ja Italialle samaa patenttilääkettä, jonka avulla Baltia selvisi omasta kriisistään ja joka näyttää pikku hiljaa tehoavan Irlannissakin.

Analyysi

Taudin kuvat ovat kuitenkin eri kriisimaissa erilaisia, eikä saman lääkkeen syöttäminen väkisin erilaisiin tauteihin ole tepsinyt niin kuin on ollut tarkoitus.

Rahoitustuen ehtoina kriisimaille "annettu" pakkohoito näyttää pääosin perustuvan väärään taudinmääritykseen ja näin ollen myös väärään lääkitykseen. Siksi eurokriisi on nyt jo kolmatta vuotta pahentunut eikä suinkaan talttunut.
Meneillään onkin suuren luokan talouspoliittinen hoitovirhe, joka olisi kenties vältettävissä oikeanlaisella lääkityksellä. Eikä tähän hätään tarvitsee edes keksiä kokonaan uutta hoitoa, sillä toimiva resepti on jo olemassa.
Rohkaisevia tuloksia toimivasta kriisitalouden teholääkkeestä löytyy Euroopan viime vuosien kriisimaista. Kreikalle ja muille etelän kriisimaille sopiva lääke tuskin kuitenkaan löytyy Baltiasta tai edes Irlannista.
Ennemmin se löytyy Islannista.
Paha vain kriisimaille, että Islannin lääke on euromaiden rahaliiton EMU:n virallisten lääkemääräysten mukaan kiellettyä lääkettä, vaarallista huumetta tai peräti myrkkyä.
Toisenlainen
voimakolmikko
Viro, Latvia ja Liettua ajautuivat talouden jyrkkään syöksykierteeseen finanssi- ja talouskriisin ensimmäisellä kierroksella vuosina 2008–2010, mutta ne ovat sen jälkeen saaneet syöksyn oikaistua ja uuden nousun rohkaisevalle alulle.
Toki kriisi yhä tuntuu ja näkyy arjessa mutta useimpien talousmittareiden perusteella toipuminen on hyvällä mallilla. Baltia on säästynyt uudelta kriisiltä, vaikka euroalue räpiköi sakeassa velkaliemessä ja uupuu paraikaa uuteen taantumaan.
Viron, Latvian ja Liettuan talouskuurit ovat maailmalla herättäneet kolmikon kokoa suurempaa mielenkiintoa ja suoranaista talouspoliittista ihailua.
Ne näyttävät onnistuneen taloustempauksessa, jollaista ani harvan muun maan johto on varsinkaan samalla voimalla tohtinut edes yrittää saati onnistunut.
Ne ovat oikaisseet talouden syöksyn ja panneet toteen railakkaat julkisen talouden ja kansantalouden tasapainotoimet niin sanotun sisäisen devalvaation keinoin kuluja leikkaamalla ja palkkoja laskemalla mutta valuuttakurssiin kajoamatta.
Juuri näin pitäisi muidenkin kriisimaiden tehdä eikä vitkastella, valittaa ja mellakoida, kuuluu pohjoisesta kajahtava komentoääni eteläisempien kriisimaiden neuvoksi.
Tällainen kajauttelu kertoo kuitenkin väärinkäsityksestä ja kehnosta tilannetajusta ennemmin kuin tarkasta talouden terveystarkastuksesta tai oikeasta lääkemääräyksestä.
Viro pani epäilijöille
jauhot suuhun
Baltian kriisin kiperimpinä hetkinä kansainväliset pankkiekonomistit ja valuuttastrategit veikkasivat kilvan, mikä Baltian maa ensin devalvoi valuuttansa ja kuinka paljon sekä kuinka pian muut seuraavat pakosta perässä.
Talouden tarkkailijat pankkivalvojia myöten jännittivät Baltian devalvoinneista etenkin ruotsalaispankeille koituvia rökäletappioita.
Mutta Baltian maat löivät kuitenkin ulkomaiset talousviisastelijat ällikällä. Yksikään niistä ei devalvoinut, vaan ne pitivät läpi kriisin kiinni valuuttojensa eurokytköksestä, vaikka devalvointi-paineet olivat erittäin kovia.
Viro pani devalvaatio-veikkaajille jauhot suuhun vuoden 2011 alussa liittymällä rahaliittoon ja vaihtamalla kruunut euroiksi. Tämä tapahtui pian Viron oman kriisin hellitettyä ja varsinaisen eurokriisin vasta kunnolla kärjistyttyä.
Baltian kolmikko oli hyvissä ajoin ennen kriisin alkamista sitonut valuuttansa euron arvoon. Kytkös oli houkutellut ulkomaista lainapääomaa, jota kriisissä alkoi devalvoinnin ja luottotappioiden pelossa paeta.
Valuuttakytkökset kuitenkin pitivät, ja nyt paineet ovat hellittäneet. Tämä ei silti tarkoita, että sama onnistuisi Kreikalta, Portugalilta, Espanjalta ja Italialta.
Vähän velkaa,
pienempi riski
Kysymys Baltian tasapainotempusta ja sen käyttäminen mallina Etelä-Euroopan kriisitoimille on kannustanut japanilaispankki Nomuran tutkimusyksikön pääekonomistia Richard Koota selvittämään tapausta.
Koo esitti selvitystyönsä tuloksia ja johtopäätöksiä marraskuun alkupuolella laatimassaan katsauksessa. Tulokset ja johtopäätökset ovat selkeitä.
Baltian kolmikko on tyystin toista maata kuin Etelä-Euroopan maat ja niiden kriisit ovat tykkänään eri tyyppiä – ja näin ollen hoitotoimiin tarvitaan eri reseptit.
Saman pakkohoito eri vaivoihin on Koon mukaan ilmiselvä hoitovirhe.
Erot kriisimaiden ja kriisien laadussa eivät kuitenkaan liity kansanluonteisiin tai kulttuuriseikkoihin, vaan kriisin oloissa koetukselle joutuviin velkamääriin.
Liettuan ja Espanjan esimerkein Koo osoittaa, että asuntohintojen romahtaminen on tyystin eri asia lähes velattomien kotitalouksien maassa (Liettua) kuin korviaan myöten velkaisessa maassa (Espanja).
Liettuakaan ei välttynyt asunto- ja kiinteistökuplan puhkeamiselta, mutta siellä romahdus ei johtanut konkurssiaaltoon tai pankkikriisiin.
Espanjaa sen sijaan koettelee asuntomarkkinoiden romahdus, konkurssiaalto, pankkikriisi ja vielä valtion rahoituskriisi ja vaihtotasekriisi päälle. Niinpä Espanjan jamaa heikentää sama lääke, jonka avulla Latvia vahvistui.
Talouden kokonaisvelka ja ulkoinen rahoitusasema eri maissa selittää Koon selvityksen perusteella, miksi Baltian maiden talousihme oli mahdollinen – ja miksi sama tuskin onnistuu Etelä-Euroopan kriisimaissa.
Irlantikin kestää
rajua talouskuuria
Irlanti näyttää päässeen orastavan kasvun alkuun tai ainakin katkaisseen talouden vapaan pudotuksen, vaikka Irlannin talous on korviaan myöten velkasuossa.
Tasapaino kohenee siitä huolimatta, että Irlanti on kansantalouden kokonaisvelan määrällä mitaten Kreikkaakin velkaisempi maa. Ja siitä huolimatta, että Irlannillakaan ei ole euromaana ollut mahdollisuutta valuuttansa devalvoimiseen.
Mikä siis selittää Irlannin tervehtymistä ellei muita kevyempi velkataakka tai devalvointi?
Irlannin käännettä on tutkinut analyysiyhtiö BCA Researchin ekonomisti Mathieu Savary, joka laati selontekonsa niin ikään marraskuussa.
Hänen mukaansa Irlannin teholääke perustuu keskeisiltä osin samantapaiseen ja jopa vielä rajumpaan sisäiseen devalvaatioon kuin Baltiassa.

Irlannissa palkat ja yleinen hintataso laskivat voimakkaasti deflatorisen laman aikana ja sen voimasta. Tämä rykäisi maan reaalista kilpailukykyä rajusti paremmaksi ja sysäsi saman tien viennin kovaan kasvuun.
Miksei tämäkään muka kelpaa malliksi Etelä-Euroopan kriisimaille?
Siksi, että Irlantikin on toista maata kuin muut kriisimaat.
Irlannin oma talous
yhä heikossa jamassa
Suurin osa Irlannin teollisuudesta on matalan yritysverokannan ja muutoin suotuisan sääntelyn maahan houkuttelemaa kansainvälistä "kauttakulkuteollisuutta", kuten muualta maahan tuotujen osien kasaamista valmiiksi kapineiksi ja näiden edelleen rahtaamista merten taa.
Kauttakulkutalouden ja Irlannin paikallisen talouden mittakaavaeroa kuvaa, että viennin ja tuonnin arvo on suurempi kuin maan kansallisen kokonaistuotannon arvo.
Toki kapineiden kasaaminen ja rahtaaminen synnyttää Irlantiin työpaikkoja, mutta maahan ei tämän lajin bkt:stä jää juuri muuta kuin maksetut palkat ja minimaaliset verot.
Poikkeuksellisesti juuri Irlannin bkt-luvut voivatkin kertoa orastavasta virkoamisesta, vaikka maan paikallisessa taloudessa ei näkyisi minkäänlaisia elpymisen merkkejä. Näin onkin asian laita, sillä bkt on hieman kasvanut mutta työllisyysluvut kertovat yhä lamasta.
Irlannin työvoima on niin sanotusti joustavaa laatua, ja kriisin kuluessa se on joustanut rajulla tavalla palkka-alen lisäksi erittäin mittavalla maastamuutolla.
Velat sitä vastoin ovat jäljellä. Irlannin valtio on alituisessa rahoituspinteessä todennäköisesti vuosikausien ajan, sillä juuri ennen kriisiä miltei velaton valtio "joutui" ottamaan maan kriisipankit veronmaksajien vastuulle.
Irlannin toipuminen on yhä epävarmaa. Ainakaan se ei ole niin varmaa, että sillä voisi perustella saman lääkkeen syöttämistä Kreikalle tai muillekaan kriisimaille.
Yksi kirjain ja kuusi
kuukautta eroa
Ennen Irlannin "kaatumista" vuoden 2010 syksynä finanssipiirien vitsiniekat irvailivat maan ankeille näkymille ja ennen kaikkea maan pankkien jamalle kyselemällä, mikä ero on Irlannilla ja Islannilla.
Islanti ja sen rämäpääpankit olivat jo kumossa, joten kompakysymyksen muka nokkela vastaus oli: yksi kirjain ja kuusi kuukautta.
Vitsissä oli vinha perä, sillä Irlanti "kaatui" liian suurten ja liian holtittomien pankkien painolastista nurin aivan niin kuin Islanti oli "kaatunut" aiemmin.
Pian kävi selväksi, että Irlannilla ja Islannilla oli muutakin eroa kuin yksi kirjain ja muutama kuukausi.
Kolmas ero oli vielä suurempi: Irlanti oli – ja on toki edelleen – euromaa, jolla ei ole itsenäistä päätösvaltaa sen enempää raha- kuin valuuttapolitiikkaan eikä kriisin oloissa myöskään talouspolitiikkaan.
Islanti on pieni ja paikoin jopa kuumaa vettä ja sauhua maan raoista tupruava saari keskellä Pohjoista Atlanttia, mutta mihin tahansa euromaahan verrattuna se on silti kaikin puolin itsenäinen valtio.
Tätä valtiollista erityispiirrettään Islanti käytti hyväkseen ja määräsi oman kriisinsä hoitamiseen juuri sellaista lääkettä kuin parhaaksi katsoi. Rohkaisevin tuloksin: talous kasvaa ja työttömyys laskee.
Islannista oikeat
lääkkeet kriisiin
Islannin kriisiä ja sen hoitamiseen nautittua lääkekuurin on puolestaan tutkaillut analyysiyhtiö GaveKal Researchin perustaja ja ekonomisti Charles Gave.
Yhtiön asiakkaat saivat tällä viikolla lukea Islannin vähin äänin mutta riuskoin ottein toteen panemasta talouskäänteestä. Samalla he saivat lukea aimo purkauksen, miten rahoituskriisiä kuuluu ja miten sellaista ei kuulu hoitaa.
Islannin omatekoiset lääkkeet ovat Gaven mielestä oppikirjakelpoinen esimerkki, miten velkakriisiä on hoidettava. Europäättäjien paraikaa etelän kriisimaille syöttämä pakkohoito on puolestaan mallikelpoinen esimerkki, miten kriisejä ei pidä ratkoa.
Gaven tulkinnan perusteella Islannin kriisitoimet perustuvat keskeisiltä osin markkinatalouden ja demokratian periaatteisiin sekä itsenäiseen valuutta-, raha- ja talouspolitiikkaan.
Islannissa virheitä tehneet poliitikot ja pankkiirit saivat potkuja ja jopa syytteitä. Tappioita kärsivät ne, jotka olivat ottaneet liian suuria riskejä. Veronmaksajat eivät joutuneet takaamaan riskinottajien sijoituksia. Kansan ääni kuului, kun oli tarvis.
Euromaiden kriisitoimet sitä vastoin edustavat Gaven mukaan "Davos-miesten" sekä euro- ja finanssieliitin äärimmäisen voimakasta edunvalvontaa ja demokratian halveksuntaa.
Melkoisen nasakkaa tekstiä finanssialan ammattilaiselta, jonka lukijatkin ovat finanssialan ammattilaisia eivätkä suinkaan mellakoissa riehuvia anarkisteja.
Hänen reseptinsä on yhtä siekailematon kuin hänen tekstinsä on suorasukaista ja poliittisesti sopimatonta: ainoa tepsivä teholääke euromaiden velkakriisiin löytyy Islannista.